maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tuoreita jauhoja myllystä



Ajoin viime viikolla jälleen Pusulan tietä Töllin myllyn ohi. Ihan pakko oli pysähtyä ihastelemaan myllyä kosken äärellä. Ihastukseni vaihtuikin riemuksi, sillä mylly ja myymälä sattuivat olemaan avoinna. Sain kotiinviemisiksi takuutuoreita jauhotuotteita ja mahdollisuuden tutustua myllyn sisätiloihin. Kylläpäs oli hienoja laitteita ja mahtavan hyvä tuoksu!













keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Juhannussilli


Juhannus ei tule ilman silliä! Nyt jääkaapissa odottelee perinteinen sellainen – kolmen sipulin silli. Teen tänään tai huomenna vielä jonkun toisen kalaherkun, kunhan keksin millaisen. Saaristolaisleivän leivon illalla ja sitten puuttuvat vain uudet perunat.

Juhannussilli
6–8:lle

noin 250 g matjessillifileitä
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi tai nippu karhunlaukkaa
nippu ruohosipulia
nippu tilliä
mustapippuria rouhimesta
4 dl ranskankermaa tai kermaviiliä

Huuhtele sillifileet kylmällä vedellä, valuta ja kuivaa kevyesti talouspaperilla. Leikkaa fileet viipaleiksi.
Hienonna sipulit ja tilli.
Lado kaikki ainekset kerroksittain kannelliseen puolen litran tölkkiin.
Anna maustua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Säilyy jääkaapissa noin 5 päivää.



Hyvää juhannusta!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Salutorgetin iltapäivätee


Ystäväni vei minut iltapäiväteelle Salutorgetin valoisaan kauniisti sisustettuun saliin. Nautimme haudutetun teen kera mainioita herkkupaloja kolmikerroksiselta vadilta.







Tarjolla oli täytettyjä leipiä: kurkku- paisti- ja kananmunatäytteellä sekä toast skagen. Skonssit tarjottiin mansikka- ja kurpitsahillon ja mascarponen kanssa. Pienet palat sitruuna-, mauste- ja karpalokakkua alkoivat jo tehdä tiukkaa. Pakko oli kuitenkin vielä maistaa suklaakeksiä, marmeladia ja vaaleanpunaista macaron-leivosta. Suklaakonvehti jäi valitettavasti vadille – tuli stoppi.


Kaikki herkut maistuivat ja niitä oli riittävästi!


Kyllä oli mukavaa istuskella, siemailla haudutettua teetä ja maistella herkkuja hyvässä seurassa, rauhassa jutellen. Kiitos ystävä!

Jatkoin vielä matkaa Kruununhakaan ja matkalla oli monta hienoa näkymää. Kamerani kanssa sulauduin hyvin turistien joukkoon. Turisti ei kyllä olisi bongannut yhtä montaa julkkista - vastaan tuli poliitikkoja, näyttelijöitä ja vielä muusikkokin.






lauantai 9. kesäkuuta 2012

Siikaa kuusenkerkkäpedillä

Kala menossa uuniin

Henriette Kressin pitämän Villit vihannekset -tilaisuuden innoittamana kokeilin tänään valmistaa kalaa kuusenkerkkäpedillä. Kerkät ovat nyt parhaimmillaan! Ladoin kolme isoa kourallista kerkkiä uunivuokaan, nostin kalan kerkkien päälle, maustoin, peittelin sitruunaviipaleilla ja kypsensin folion alla. Kävin vartin kuluttua kurkkaamassa uuniin ja voi mikä taivaallisen hyvä tuoksu sieltä tulvahtikaan. Maku ei myöskään pettänyt, oli kerrassaan herkullista!

Ensi kerralla laitan nahattoman kalafileen kerkkien päälle. Pelkäsin, että maku olisi ollut liian voimakas ja siksi jätin nahkan. Voisinpa myös valmistaa kalan kokonaisena ja täyttää kalan vatsan kerkillä ja sitruunalla. Kaikkia kerkkiä ei toki ole tarkoitus syödä, kuten ei sitruunoitakaan – ne voi hyvin jättää lautasen reunalle.


Siikaa kuusenkerkkäpedillä

3 kourallista kuusenkerkkiä
1–2 siikafileetä
suolaa
mustapippuria
1 sitruuna

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Levitä kuusenkerkät tasaisesti uunivuokaan.
Nosta kalafile tai -fileet kuusenkerkkien päälle, mausta suolalla ja pippurilla.
Leikkaa sitruuna ohuiksi viipaleiksi ja levitä kalan päälle.
Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa kalan koosta riippuen 20–30 minuuttia.
Anna kalan ja kuusenkerkkien vetäytyä folion alla hetken aikaa ennen tarjoilua.

Valmis kala

Ja eikun kalastamaan ja kuusenkerkkiä keräämään!
Lisäys: muista kalastuslupa ja maanomistajan lupa!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Villit vihannekset Annalassa


Hyötykasviyhdistys, Helsingin Annalassa, järjesti jälleen tänä kesänä suositun Villit vihannekset -tilaisuuden. Yrttiterapeutti Henriette Kress kierrätti meitä puutarhassa ja sen liepeillä ja kertoi villivihanneksien tunnistuksesta, käytöstä ja vaikutuksista.

Kuusi
Kuusenkerkkien keräämisen aika on nyt. Niistä voi keittää siirappia tai käyttää kerkkiä sellaisenaan esimerkiksi pataruoissa. Kuusenkerkistä voi myös tehdä pedin uunissa valmistettavalle kalalle tai lihalle. Kuusenkerkkäpeti kuulosti niin herkulliselta, että sellaista tekee mieli pikimmiten kokeilla.

Saarni
Annalan kaunis vanha saarni kukkii parhaillaan. Kukintoja voi käyttää mausteena, mutta en oikein muista milloin niitä kannattaisi kerätä. Opastajamme ei liiemmin niitä kehunut, joten ehkä se siksi meni minulta ohi.


Vuorikaunokki
Vuorikaunokin lehdet ovat syötäviä - tosi herkullisia olivatkin. Niitä aion ehdottomasti käyttää jatkossa esimerkiksi salaatteihin.

Vuohenputki
Päivänkakkara
Vuohenputkea kasvaa monessa pihapiirissä aivan riesaksi asti. Se on parhaimmillaan mahdollisimman nuorena, silloin kun lehdet ovat hieman supussa ja vielä kiiltäviä. Aion kyllä kerätä vuohenputkia vielä, ryöpätä ja käyttää keittoihin ja piiraisiin. Päivänkakkaran lehdet ovat raikkaan makuisia ja niitä voisin napsia salaattien joukkoon.

Hierakka
Poimulehti
Hierakat ja suolaheinät maistuvat suolaiselta ja sopivat mausteeksi vaikkapa kalalle. Poimulehti on kaunis lisä salaatteihin.

Koiranputki
Koiranputki on sarjakukkaissukua kuten alemman kuvan saksankirveli. Molempien kasvien hieman anikselta vivahtava maku on miellyttävä. Koiranputkea poimiessa täytyy vain olla aivan varma oikeasta lajintunnistuksesta, sillä samaan kasvisukuun kuuluu myös myrkyllisiä lajeja.

Saksankirveli

Maahumala
Maahumala on nätti villiyrtti ja auttaa kuulemma melun aiheuttamaan tinnitukseen.





Olipa mielenkiintoinen ilta villien vihannesten parissa. Sain intoa ja ideoita taas kokeilla kaikenlaista, katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Suloista alkukesää kaikille!