sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Puolukka-omenapiiras


Selailin teinityttönä kirjoittamiani reseptivihkoja ja sieltähän löytyi paljon hyviä ohjeita. Tätä puolukka-omenapiirasta teki heti mieli kokeilla, koska pidän erityisesti puolukan ja omenan yhdistelmästä, ja koska skeptisyyteni heräsi – ohjeessa ei nimittäin ole lainkaan rasvaa. Ihme ja kumma, rahkainen piiraspohja oli yllättävän hyvä. Täytteen puolukkasurvos ja omenaraaste olivat valloittava makupari ja rakennekin oli kiva. Päälle tulevan taikinan kanssa piti tosin olla tarkkana. Vaikka pinta oli jo melko tumma, piiras hytisi ja tytisi uhkaavasti, kun meinasin ottaa sen uunista ulos. Vahdin sitten nenä kiinni uunin luukussa ja testasin vielä puutikulla kypsyyden ennenkuin piiras pääsi pöytään.

Puolukka-omenapiiras

Pohja
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte
2 dl sokeroitua puolukkasurvosta
3 omenaa raastettuna

Pinnalle
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja

Koristeluun tomusokeria

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 28 cm).
Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään. Sekoita mahdollisimman vähän, ettei taikina sitkisty.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja tarkista maku. Levitä pohjataikinalle.
Vatkaa kananmuna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jauhot käännellen. Levitä täytteen päälle.
Paista uunin alatasossa noin 30 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä se leivinpaperilla.
Anna hetken jäähtyä ja siivilöi pintaan tomusokeria.

Untuvainen lumipeite
teki heti maisemasta valoisan ja pieni pakkanen ja auringonpaiste innosti viikonloppuna ulkoiluun useita kertoja.






keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lämmin kurpitsasalaatti


Kun ilmat viilenevät, kylmä salaatti saa minut palelemaan, joten lämmintä sen olla pitää! Tämä ihanan syksyinen kurpitsasalaatti on ateria sellaisenaan – värikäs, ohrainen, lämmin ja täyttävä ja kirpakan kastikkeen viimeistelemä.

Lämmin kurpitsasalaatti
6 hengelle

noin 1 kg myskikurpitsaa (Butternut) tai hokkaidokurpitsaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
muutama oksa tuoretta rosmariinia

noin 400 g parsakaalia
2 rkl öljyä
ripaus suolaa

4 dl täysjyväohraa
400 g kidneypapuja

Kastike
2 rkl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl Dijon-sinappia
1 tl hunajaa
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja levitä leivinpaperi uunipellille.
Kuori ja paloittele kurpitsa, poista siemenet. Siirrä kurpitsapalat pellille, valuta niille öljyä ja ripottele pintaan mausteet. Paista uunin keskitasossa noin 20 minuuttia.
Huuhdo parsakaali ja paloittele kukinnot. Siirrä kukinnot kulhoon ja valuta päälle öljyä ja sekoita. Mausta ripauksella suolaa.
Kokeile kurpitsoiden kypsyyttä. Kun ne ovat miltei kypsiä, lisää pellille parsakaalit ja paista vielä 10 minuuttia.
Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää kidneypavut ohran joukkoon kypsymisen loppuvaiheessa, jotta pavut kuumenevat. Valuta ohra tarvittaessa.
Kaada ohra-papuseos isolle, laakealle tarjoiluvadille ja nostele paahdetut kasvikset ohran päälle.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään ja valuta kastike salaatin päälle.
Tarjoa lämpimänä.




Puutarhassa on jo syksy
ja ihan pian on tartuttava haravan varteen! Muutama taimikin vielä istutettavana ja siirrettävänä. Saa nähdä kerkiänkö ennen lumen tuloa.





torstai 18. lokakuuta 2012

Värikäs kasvispata



Olen aina pitänyt kasvisruoista ja opiskeluaikana tein usein tämäntapaista kasvispataa. Tähän käytin oman pihan viimeisen kesäkurpitsan, vihreitä papuja, tomaatteja ja muutaman pienen, mutta tosi tujun chilin.


Värikäs kasvispata
4:lle

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
2 perunaa
1 paprika
1 chilipaprika
4–6 tomaattia
½–1 dl vettä
100 g vihreitä papuja
100 g maissia
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
2 tl kuivattuja yrttejä tai 2 rkl tuoreita yrttejä hienonnettuna, esim. timjami, basilika, oregano

Tarjoiluun ranskankermaa

Lohko sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kuutioi munakoiso ja kesäkurpitsa melko isoiksi.
Kuori perunat ja kuutioi pieniksi.
Halkaise paprika sekä chili ja poista siemenet. Kuutioi paprika ja hienonna chili.
Kuutioi tomaatit.
Kuumenna öljyä padassa, lisää hienonnetut sipulit ja kuullota keskilämmöllä hetken aikaa.
Lisää joukkoon munakoiso-, kesäkurpitsa-, peruna ja paprikakuutiot ja hienonnettu chili. Nosta hieman lämpöä ja sekoittele noin 5 minuuttia.
Lisää pataan tomaatit ja vesi. Anna padan hautua kannen alla matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.
Lisää lopuksi vihreät pavut, maissi ja mausteet. Hauduta vielä noin 5 minuuttia, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
Tarjoa sellaisenaan tai ranskankermanokareen kanssa. Pata sopii erinomaisesti myös lihan tai kalan seuraksi.

Jos et ole tottunut käsittelemään tuoretta chiliä, ohessa pikku vinkki. Älä poista chilin siemeniä paljain käsin. Ihoon saattaa jäädä kapsaisiinia, joka myöhemmin polttelee iholla. Käytä keittiöhanskoja tai irrota siemenet lusikalla. Tulisimpia osia chilissä ovat siemenet ja valkoiset seinämät. Mitä tulisemmasta ruoasta pidät, sen enemmän niitä kannattaa jättää jäljelle.



Tänä vuonna chilipuskani teki valtavasti söpöjä pikku chilejä. Aiempina vuosina olen kuivattanut chilit, mutta nyt ajattelin tehdä niistä chilitahnaa. Pitää vain muistaa ottaa chilipuska sisälle ennen pakkasten tuloa.


Joen varrelta
Ilta-aurinko luo hienoja sävyjä ja varsinkin, kun puiden lehdet syysasussaan heijastuvat veden pinnasta.











sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tyrni-kerroskiisseli



Helsingin silakkamarkkinoilla oli jälleen myynnissä ihania tyrnituotteita. Ostin kotiin kalojen kaveriksi tyrni-saaristolaisleipää ja voi että oli hyvää. Se teki leivästä hieman kostean ja antoi pientä hapokkuutta muutoin makeaan leipään.

Tyrnistä olen ollut jo monta vuotta innoissani, sen väri on ihan suunnattoman kaunis ja maku mainio. Tyrnin annostelussa kannattaa toki olla varovainen, sillä maku on myös todella vahva. Maistelemalla oppii.

Tähän kiisseliin käytin valmista tyrnimehua, mutta jos käytössäsi on tuoreita tai pakastettuja tyrnimarjoja, keitä noin 2 dl tyrnimarjoja ½ litrassa vettä. Siivilöi mehu ja hierrä marjoja siivilässä, jotta kaikki mehu irtoaa niistä. Kiehauta sokerin kanssa ja suurusta kuuma mehu vesitilkkaan sekoitetulla perunajauholla. Kiehauta vielä lyhyesti.

Tyrni-kerroskiisseli
4:lle

Maitokiisseli
6 dl maitoa
½ dl maissitärkkelystä
½ dl sokeria
½–1 halkaistu vaniljatanko

Sekoita maito, maissitärkkelys, sokerit ja vaniljatanko pinnoitetussa kattilassa.
Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Kun kiisseli sakenee ja kiehahtaa, katkaise levystä virta ja sekoittele vielä muutama minuutti. Poista vaniljatanko. Raaputa tangosta loput siemenet kiisselin joukkoon.
Anna kiisselin jäähtyä hetken aikaa ja jaa se jälkiruokamaljoihin tai laseihin. Ripottele pinnalle hieman sokeria.

Tyrnikiisseli
1 dl makeuttamatonta tyrnimehua
4 dl vettä
½–1 dl sokeria
2 ½ rkl perunajauhoa
Koristeluun tuoreita tai pakastettuja tyrnimarjoja

Sekoita kattilassa kaikki ainekset. Kuumenna seosta täydellä teholla koko ajan sekoittaen.
Kun kiisseli sakenee ja kiehahtaa, nosta kattila pois levyltä. Jäähdytä hetken aikaa ja kaada varovasti hieman jäähtyneen maitokiisselin päälle.
Ripottele pintaan vielä sokeria, jotta kiisseliin ei tulisi kuorta.
Jäähdytä hyvin, koristele tyrnimarjoilla ja tarjoile.




Nyt on kaikki omenat kerätty ja kohta alkaa haravointi. Vein 50 kg omenia tuoremehuasemalle ja sain vähän yli 30 litraa raikasta pastöroitua tuoremehua hanapakkauksiin pakattuna. Kiitos vaan vinkistä naapurille! Pakkaukset säilyvät kuulemma jopa huoneenlämmössä, koska ilma saadaan pussista tarkkaan pois. Olen suunnattoman kiitollinen mehuistani, mutta ihan pikkuisen kade edeltäjälle, joka pakkasi mukaansa yli 80 litraa päärynätuoremehua - kirkasta ja kauniin keltaista. He olivat siis hukkua päärynöihin! Rouva oli keitellyt niitä jo höyrymehustimella mansikan kanssa ja valmistanut hilloja ym. Oi, oi, seuraavaksi kyllä istutan päärynäpuun, heti kun löytyy tilaa.













tiistai 9. lokakuuta 2012

Omena-tyrnihillo ja omena-tyrnimehu


Olen jo melkein sekoamassa omenieni kanssa. Niitä on vieläkin järkyttävän paljon. Nyt aion viedä osan mehustamoon. Ei helppo homma sekään, koska kaikki maahan tippuneet on pestävä. Ja niitä on paljon! Pakastimessa kun ei ole enää tilaa, piti löytää mehustamo, joka pastöroi mehun. Pastörointiajat ovat aika kortilla, mutta onneksi yksi puolen tunnin aika löytyi.

Olen väsännyt omenoista kaikenlaista mahdollista: keitellyt sosetta ja hilloa liedellä sekä uunissa, mehustanut höyrystimellä, kuivattanut kuivauskaapissa ja kuivurissa, tehnyt paistoksia, piirakoita, pannukakkuja, uuniomenoita jne... Kohta saa riittää.

Nämä omena-tyrniyhdistelmät olivat oikein hyviä ja pienikin tyrnimäärä antoi kauniin värin.


Omena-tyrnihillo uunissa

2 kg omenia
1 ½ dl tyrnimarjoja tai 1 dl tyrnimehua
1 kg sokeria
4 dl vettä
3 kanelitankoa
1 vaniljatanko

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Pese ja lohko omenat kuorineen. Siirrä lohkot isoon uunipannuun.
Kaada päälle sokeri, vesi ja tyrnit ja sekoita.
Sujauta kanelitangot ja vaniljatanko omenalohkojen alle.
Peitä uunipannu foliolla ja kypsennä noin tunti.
Kun otat uunipannun pois, katkaise virta ja siirrä lasipurkit uuniin. Kuumenna purkkeja 15 minuuttia ja keitä kannet vedessä.
Siirrä omenalohkot ja osa liemestä isoon kattilaan. Muista poistaa kanelitangot ja vaniljatanko. Kaavi vaniljatangosta kaikki siemenet omenille. Soseuta seos sauvasekoittimella, lisää tarvittaessa lientä ja kuumenna hillo vielä.
Purkita kuumennettuihin lasipurkkeihin, jäähdytä ja säilytä viileässä.

Saat raikkaan juoman lopusta liemestä: siivilöi, laimenna vedellä tai vichyvedellä ja nauti.




Omena-tyrnimehu (höyrymehustimella)
noin 6 litraa valmista sokeroitua mehua

5 kg omenia
3 dl tyrnimarjoja
1 ½ kg sokeria
3 kanelitankoa

Puolita tai lohko omenat ja kaada sokerin kanssa kerroksittain höyrymehustimen siiviläosaan. Mausta kanelitangoilla. Kaada päällimmäiseksi tyrnimarjat. (Jos haluat myöhemmin käyttää mäskin, poista omenista kannat ja siemenet.)
Anna höyrymehustimen veden kiehua pohjakattilassa poreillen noin 1 ½ tuntia tai kunnes omenat ovat aivan pehmeitä ja vaalentuneet.
Valuta ensimmäinen mehuerä noin ½ tunnin kiehumisen jälkeen isoon mittakannuun ja kaada takaisin omenien ja tyrnien päälle. Jatka höyrystämistä.
Kun omenat ovat höyrystyneet riittävästi, valuta mehu isoon kattilaan, sekoita ja kuumenna hetken aikaa. (Kuumenna mehu höyryäväksi, noin 80 asteiseksi.)
Pullota mehu suppilon avulla kuumennettuihin pulloihin piripintaan ja sulje korkit heti.
Säilytä viileässä.

Jos olet poistanut omenista kannat ja siemenet, voit säästää siiviläosaan jääneet omenat ja tyrnit, eli mäskin. Mäskin voit soseuttaa sauvasekoittimella, pakastaa ja käyttää esimerkiksi leivonnassa.








tiistai 2. lokakuuta 2012

Täytetyt tomaatit


Näitä täytettyjä tomaatteja olisin voinut syödä vaikka kuinka monta. Ne olivat aivan verrattomia! Vielä on muutamia itsekasvatettuja tomaattejakin jäljellä. Ne ovat liian pieniä näihin täytettyihin, mutta ihania popsittavaksi.


Täytetyt tomaatit
4:lle

4 isoa tomaattia

Täyte
2 palaa paahtoleipää
1 ½ rkl voita
pieni nippu tuoretta basilikaa
muutama timjamin oksa
1 valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Pinnalle 1 dl juustoraastetta

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Puolita tomaatit, koverra sisus varovasti ja säästä se. Siirrä tomaatit uunivuokaan.
Paahda paahtoleivät, leikkaa ne pieniksi kuutioiksi ja siirrä kulhoon.
Sulata rasva ja kaada leipäkuutioille.
Hienonna yrtit ja puserra valkosipulinkynsi ja siirrä ne kulhoon. Lisää mausteet ja tomaattien sisuksesta noin puolet ja sekoita.
Täytä tomaatit leipäseoksella ja paina kevyesti. Ripottele pintaan juustoraaste. Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on saanut väriä.
Tarjoa hieman jäähtyneenä sellaisenaan tai lihan tai kalan kanssa.