tiistai 22. tammikuuta 2013

Kaalisalaatti


Talvella erilaiset kaalisalaatit maistuvat. Ne ovat raikkaita ja niissä on mukava purutuntuma. Monet kaalisalaatit mehustuvat ja ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä, mutta tämän salaatin juju on rapeus ja siksi se kannattaa valmistaa juuri ennen tarjoilua.

Kaalisalaatti
4:lle

lohko keräkaalia
1 porkkana
1 varsisellerin varsi
koristeeksi ruohosipulia tai varsisellerin lehtiä

Kastike
2 rkl majoneesia
2 rkl kermaviiliä
2 tl sitruunamehua
½ tl sinappia
1 tl siirappia

Suikaloi kaali ohuesti, esimerkiksi juustohöylällä.
Kuori ja raasta porkkana ja paloittele varsisellerin varsi.
Yhdistä kasvikset isossa kulhossa.
Sekoita kastikkeen aineet. Kaada kastike kaalisalaattiin ja sekoita hyvin.
Siirrä salaatti tarjoilukulhoon ja koristele ruohosipulilla tai varsisellerin lehdillä.




Raikkaita pakkaspäiviä on riittänyt ja aurinkokin on pilkistellyt useana päivänä.









19 kommenttia:

  1. Hienoja talvikuvia:)
    Nami,rakastan kaalia kaikissa muodoissaan ja täällä kaikenlaiset kaalit ovat nyt parhaimmillaan,ja niitä tuleekin paljon syötyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvista ON!
      Kaalit ovat ihanan monikäyttöisiä. Onko siellä lehtikaalia myynnissä myös? Sitä ei kovin helpolla täältä löydä ja siitä tykkäisin.

      Poista
    2. Maatilatoreilla joskus on lehtikaalia,ja silloin olen ostanut.Yleensä se on ollut luomua ja ne lehdet aika pieniä.

      Poista
  2. Oi, tuo on tuollainen coleslaw-tyyppinen, nams! Tykkään kyllä sellaisesta punakaalisalaatistakin, muistaakseni tein joskus jouluksi sellaista, mitä kypsennettiin tilkassa punaviiniä, tai sitten muistan väärin, siitä on varmaan ainakin kymmenen vuotta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On coleslaw-tyyppinen. Punakaalisi kuulostaa tosi hyvältä. Vuosi sitten laitoin tänne blogiin paistetun punakaalin ohjeen, ehkä vähän samnatapainen kuin tuo mainitsemasi.

      Poista
  3. Yhdestä kaalista riittää tosi pitkälle... ollaan todettu tässä viime aikoina :-)
    Viimeksi tein kastikkeeksi ihan perusvinaigretten mutta hunajadijonsinapista ja öljynä viinirypäleensiemenöljyä. Kastikkeen makeus oli herkkua kaalin vähän väkevääkin makua täydentämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittoisaa on! Minä pidän eniten juuri tuollaisesta vinaigrette-tyyppisestä kastikkeesta kaalisalaateissa - hapokkuus ja makeus, nam.

      Poista
  4. Kaali on aivan ihana raaka-aine, siitä riittää moneen ateriaan (yleensä) ja syön sitä mieluiten raakana salaatin tapaan. Eilen juuri popsin kaali-porkkana-retikkasalaattia oikein onnellisena :)

    Kivan kastikkeen olit yhdistänyt salaattiisi, voisinkin vaihtelun vuoksi testata sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaali on ihan mahtava raaka-aine! Nyt kun sitä tässä hehkuttelen, alkoi tekemään mieli kaalipiirakkaa :)

      Poista
  5. Oi, kuinka herkullisen oloinen salaatti ja niin kauniita kuvia siitä :)
    Ottamasi valokuvat ovat ihania ja kauniita.
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle :))
    /15-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ;)
      Kaalista saa loihdittua monenlaista.
      Hyvää viikkoa sinulle myös!

      Poista
  6. Aurinko on hellinyt useana päivänä, ai miten ihanalta sen paiste tuntuukaan! Nyt alkoi kahden viikon vapaa mulla, aion viettää sen pitkälti meren jäällä auringossa paistatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paiste tuntuu tosiaan ruhtinaalliselta. Ihania vapaita sinulle, nautit varmasti ;)

      Poista
  7. Tähän aikaan vuodesta tuoretarjonta onkin aika vaisua.. Onneksi on kaalisalaatit! Jännä tuo siirappi tuossa kastikkeessa, pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaisua on ja silloin kaali pelastaa. Taisin muuten laittaa vaahterasiirappia.

      Poista
  8. Ihanaa, ostin juuri jumalattoman kokoisen kaalin yhteen reseptiin, mihkä menee murto-osa...eli riittää tähänkin. Kiva myös tuo varsiselleri, sitäkin sattuu olla kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on tuuri, että kaikkea on valmiina. Eikun salaatin tekoon :)

      Poista
  9. Kaalisalaatti on hyvää ja usein sitä tulee itsekin tehtyä. Kesällä maistuu hyvältä grilliruoan kanssa. Kauniita kuvia! Kiva kun aurinkokin näyttäytyy, tosin näin kuumeessa voin nauttia siitä vain täältä sisältä käsin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olet kuumeessa. Pikaista paranemista! Ikkunanäkymäkin voi olla hieno, kun aurinko näyttäytyy.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...