sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lammaspata

Karitsan lapa

Lammaspataan sujahti reilusti paprikoita ja paprikaa myös mausteena. Savupaprikaan olen aiemmin suhtautunut varauksella, mutta tähänkin ruokaan se sopi todella hyvin. Pata oli vahvaa, herkullista ja liha niin pehmeää, että melkein karkasi haarukasta.

Lammaspata
6:lle

1 ½ kg karitsan lapaa paloiteltuna
öljyä ruskistamiseen
3 sipulia lohkottuna
6 valkosipulinkynttä viipaloituna
3–4 (suippo)paprikaa suikaloituna
1 rkl paprikajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
3 laakerinlehteä
muutama rosmariinin oksa
1 ½ tl suolaa
2 dl punaviiniä

Ruskista liha valurautapadassa kahdessa erässä. Siirrä lihat odottamaan.
Ruskista sipulilohkoja muutama minuutti. Lisää valkosipulit, paprikat ja mausteet ja sekoittele hetken aikaa. Lisää viini ja lihat.
Siirrä pata uuniin ja hauduta kannen alla 175 asteessa runsas 2 tuntia.





Keväinen metsä
Sipoonkorven metsäpolut olivat vielä viikonloppuna paikoin jäisiä. Puikkelehdin metsän kautta pahimpien paikkojen ohi, en kaatunut. Istahdin kivelle syömään eväitä ja nautin auringonlaskusta tikan nakuttaessa kelottunutta puuta ja mustarastaan livertäessä iltalauluaan.









sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Perunaleipä

Perunaleipä vuoassa

Välillä perunsosetta jää yli, silloin teen perunarieskoja tai tätä herkkullista perunaleipää. Minun vuoillani taikinasta tulee kaksi isoa ja yksi pieni leipä. Perunan ansiosta leipä säilyy hyvin ja on pehmeää useamman päivän ajan. Ihan kohta sipaisen voita päälle ja nautin!

Perunaleipä
2–3 leipää

7 ½ dl vettä
50 g hiivaa
2 ½ dl perunasosetta
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
1 ½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
noin 13 dl vehnäjauhoja

Vuokien voiteluun öljyä
Pinnalle noin 1 dl siemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon perunasose, hunaja, suola ja siemenet.
Lisää täysjyvävehnäjauhot ja vehnäjauhoja ja alusta taikinaa yleiskoneella noin 10 minuuttia, käsin alustaen kauemmin.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi, noin 1 tunti.
Muotoile leivät pitkulaisiksi jauhotetulla leivinpöydällä. Kaada siemenet lautaselle ja pyöritä leivät siemenseoksessa. Siirrä leivät voideltuihin vuokiin.
Kohota leivät kaksinkertaisiksi, noin tunti tai jääkaapissa useita tunteja.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Anna leipien jäähtyä hetken vuoissaan. Kumoa leivät ritilälle ja kääri leivinliinaan.

Perunaleipä


Aikainen kevät
Somat lumikellot kertovat kevään saapuneen. Kevättalvi ja kevät ovat lempivuodenaikojani. Aika outoa, kun keväthankia ja solisevia puroja ei ole missään. Olisin niin mielelläni vielä nauttinut niistä!



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Katkarapupiiraat

Pienet katkarapupiiraat

Aika usein on tarvetta pienelle suolaiselle tarjottavalle. Näitä pieniä piirasia teen aika usein milloin milläkin täytteellä ja aina ovat maistuneet. Viime keväänä tein nokkospiiraita.

Katkarapupiiraat
12 kpl

Pohjataikina
1 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Täyte
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g katkarapuja sulatettuna

Koristeluun
tilliä

Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja voitele muffinipellin syvennykset.
Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään kiinteäksi taikinaksi.
Leivo jauhotetulla pöydällä taikinasta tanko ja jaa se 12 palaan. Pyöritä palat palloiksi ja painele muffinipellin syvennyksiin, myös reunoille, ei kuitenkaan yläreunaan asti.
Jaa piiraspohjille nokare tuorejuustoa ja katkaravut.
Paista noin 10 minuuttia. Koristele hieman jäähtyneinä tillillä.


Kellarissa talvetettuja kasveja

Äitini upeat pelargoniat olivat talven kellarissani. Siellä ne jo kovasti puskivat lehtiä ikkunoita vasten ja eilen pääsivät sisälle lämpimään. Kastelin varovasti, leikkasin ja pian vaihdan mullat. Toivon niin kovasti, että kukkisivat, sillä kukkien punainen väri oli juuri se maailman kaunein punainen, sellainen oikein syvä. 



Pasuunakukka oli pimeässä kellarissa ja siinäkin näyttää olevan elämää.


Afrikan sinililjaa minulla on kaksin kappalein. Ostin viime kesänä oheisen pienen lajikkeen, koska se on helppo talvettaa. Toin sen kellarista jo pari viikkoa sitten ja se näyttää jo oikein hyvältä ja virkeältä. Tuskin se kuitenkaan kukkii vielä tänä kesänä, mutta maltan odottaa.


Tämä vanha sinililja pääsi kellarista vasta eilen ja on vielä putsausta vailla, eli näyttää aika säälittävältä. Säälittävää on myös se, että kasvi meinaa tulla ulos ruukustaan. Olisi siis mullan vaihdon aika. Ongelmana on kuitenkin se, etten saa sitä ruukusta ulos, koska tyhmä istutin sen aikanaan tuollaiseen pulleaan ruukkuun.


No, joko hajotan ruukun ja menetän tämän kesän kukinnan tai annan olla vielä yhden kesän ja toivon runsasta kukintaa.

Näin upea siitä saattaa tulla:

Agapanthus


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Papupata

Värikäs papupata

Pakastimessani on vieläkin viime kesän vihreitä papuja. Nyt on aika käyttää loput ja tuumasin, että ne pääsevät pataan. Pataan pääsi monia muitakin papuja: kidneypapuja, kikherneitä ja isoja valkoisia papuja. Lopputulos bataatin ja mausteiden kanssa oli mitä mainioin. Lisänä tarjosin riisiä, avokadoa ja jogurttia. Tuore korianterikin olisi sopinut, mutta mokoma oli kaupasta loppunut.

Papupata
6:lle

2 rkl öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 bataatti kuutioituna
1 paprika kuutioituna
2 chilipaprikaa hienonnettuna, ilman siemeniä

2 ½ tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl savupaprikaa
1 tl oreganoa
1 ½ tl suolaa

1 tlk kirsikkatomaatteja liemessä
3 rkl vahvaa tacokastiketta
n. 2 dl vettä

3 dl kidneypapuja
2 dl kikherneitä
2 dl isoja valkoisia papuja

100 g vihreitä papuja
100 g pakastemaissia

Tarjoiluun
paksua jogurttia
avokadoa
tuoretta korianteria

Kuumenna öljyä padassa ja kypsennä kasviksia keskilämmöllä noin 5 minuttia.
Lisää mausteet ja ja jatka kypsentämistä vielä 5 minuuttia.
Kaada joukkoon kirsikkatomaatit, tacokastike, vesi, kikherneet, valkoiset pavut ja kidneypavut ja hauduta pataa noin 50 minuuttia. Lisää nestettä tarvittaessa.
Lisää pataan vihreät pavut loppuvaiheessa ja maissit viimeisenä.
Maista ja lisää halutessasi vielä mausteita.

Tarjoa esim. riisin kanssa ja laita tarjolle jogurttia, avokadoa lohkoina tai tahnana sekä hienonnettua korianteria.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...