maanantai 31. joulukuuta 2012

Päärynä-homejuustosalaatti


Olen jo monta päivää odotellut vesi kielellä päärynöistä, homejuustosta ja hunajaisista pähkinöistä koottua salaattia. Tänään sitä sitten tein. Olen ennenkin kyseisestä salaatista kirjoittanut, mutta se on niin herkullinen, että ansaitsee tulla julkaistuksi uudelleen.


Päärynä-homejuustosalaatti
(4:lle)

1 ruukku lehtisalaattia
½ ruukkua rucolaa
2–3 kypsää päärynää
150 g homejuustoa
1–1 ½ dl hunajaisia saksanpähkinöitä (ohje ohessa)
oliiviöljyä
vaaleaa balsamietikkaa

Huuhdo ja kuivaa salaatit.
Pese ja viipaloi päärynät.
Paloittele tai murustele homejuusto.
Annostele lautasille tai vadille salaatit, päärynäviipaleet, juustopalat ja jäähtyneet saksanpähkinät. Pirskottele annoksille hieman oliiviöljyä ja balsamietikkaa.

Hunajaiset saksanpähkinät

3 dl saksanpähkinöitä puolitettuina
1 rkl voita
1 rkl hunajaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata isossa paistinpannussa voi ja hunaja ja anna niiden kiehahtaa.
Ota pannu pois levyltä, lisää pähkinät ja sekoita hyvin.
Kaada pähkinät pellille leivinpaperin päälle, ripottele pintaan sokeri ja ripaus suolaa. Sekoita ja levitä pähkinät tasaisesti pellille.
Paista uunissa noin 8 minuuttia. Jäähdytä hyvin.
Nauti pähkinät sellaisenaan tai käytä pikanttina lisänä salaateissa.





Vajaa viikko sitten oli vielä muhkean luminen maisema ja piha oli hautautumassa lumeen. Viime yönä kattolumet päättivät laskea liukumäkeä ja taivuttivat talon kulmalta rännit mukanaan ja repivät vuorilautojakin. Ryminä oli niin kova, että heräsin.






Pian vuosi vaihtuu. Tuokoon uusi vuosi kaikille lukijoilleni paljon hyvää tullessaan!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Taatelileivokset


Taatelikakku tuo lapsuuden joulujen tuoksut ja maut mieleeni. Taateleissa on hieman toffeemainen maku ja siksi ne sopivat hyvin leivonnaisiin. Raikas kuorrutus vielä krunaa nämä mehevät taateliset herkkupalat.

Taatelileivokset
12–15 palaa

Taikina
1 pkt taateleita (250 g)
2 ½ dl vettä
100 g voita
1 dl kermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

Kuorrute
100 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
1 ½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua inkivääriä

Koristeluun kuivattuja karpaloita

Mittaa taatelit ja vesi kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä, kunnes taatelit ovat pehmenneet, noin 15 minuuttia. Soseuta taatelit sauvasekoittimella tai survimella.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (20 x 30 cm) leivinpaperilla. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.
Kuutioi voi ja lisää kuumaan taatelisoseeseen. Sekoita, kunnes voi on sulanut.
Kaada taatelisose taikinakulhoon ja lisää kerma, sokeri ja fariinisokeri. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri ja lisää ne varovasti käännellen taikinan joukkoon.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, pohja on kypsä.
Jäähdytä pohja hyvin. Kuorrutta leivonnainen mieluiten vasta seuraavana päivänä, maut ovat silloin tasaantuneet.
Kuorrutetta varten notkista tuorejuusto vispilällä sekoittaen. Lisää joukkoon rahka, sokerit ja inkivääri. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle, leikkaa terävällä veitsellä neliöiksi ja koristele. Säilytä jääkaapissa.





Tunnelmallista joulua kaikille!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hedelmäinen joulupitko


Jouluksi leivon aina perinteisiä joulupullia. Kokeilin täksi jouluksi myös tällaista hedelmäistä pitkoa ja siitä tuli tavattoman hyvää. Toinen pitko syötiin saman tien ja toinen on pakastimessa.

Hedelmäinen joulupitko

1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja kuutioituja aprikoosinpaloja
1 dl sukaattia tai muita hillottuja hedelmiä
½ dl omenatuoremehua
1 (luomu)appelsiini

2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
½ tl muskottia
2 kananmunaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita huoneenlämpöisenä

Voiteluun sulatettua voita
Koristeluun tomusokeria

Liota kuivattuja marjoja ja hedelmiä omenamehussa. Sekoita välillä.
Pese appelsiini hyvin ja kuivaa. Kuori uloin oranssi kerros ja hienonna.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada isoon kulhoon.
Murenna hiiva maitoon ja sekoita hyvin.
Sekoita joukkoon sokeri, suola, mausteet ja munat.
Lisää vähän yli puolet jauhoista hyvin sekoittaen.
Lisää loput jauhot vähitellen, toisella kädellä alustaen tai yleiskoneella. Alusta taikinaa noin 10 minuuttia.
Lisää voi pieninä paloina sekä liotetut marjat ja hedelmät liemineen sekä appelsiinin kuori. Jatka alustamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää tarvittaessa jauhoja.
Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa lähes kaksinkertaiseksi, vähintään puoli tuntia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Alusta taikinaa, kunnes se on kiinteää ja jaa taikina kahtia.
Kauli taikinat soikeiksi levyiksi. Rullaa levyt ja siirrä ne pellille leivinpaperin päälle saumakohta peltiä vasten. Leikkaa rullan päältä puhtailla taloussaksilla paloja, älä kuitenkaan leikkaa pohjaan asti. Käännä palat vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Anna pitkojen kohota leivinliinan alla.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele pitkot sulatetulla voilla ja paista uunin keskitasossa noin 30 minuuttia, kunnes pitkot ovat kullanruskeita.
Voitele pitkot vielä kerran heti uunista oton jälkeen ja siivilöi pinnalle reilusti tomusokeria.
Jäähdytä ja kääri pitkot folioon.





sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kalamureke



Meille joulu ei yleensä tule ilman haukimureketta. Hauki on kyllä vielä kalastamatta, mutta katsotaan jos siima vielä kiristyisi. Hauesta puheen ollen, joidenkin mielestä se on ihan roskakala. Olen aivan eri mieltä! Murekkeesta tulee aivan loistavaa haukifileistä. Olen kerran tehnyt tämän samaisen murekkeen vahingossa ahvenista ja sekin oli loistavaa – ihan kerrassaan loistavaa. Niin tai näin, mureke on joulun suurta herkkua tai uuden vuoden aterian päätähti.

Kalamureke
6–8 hengelle

500 g nahatonta haukifileetä
1 dl vaalean leivän murusia
3 dl kermaa tai kermamaitoa
1 ½ tl suolaa
ripaus valkopippuria
3 kananmunaa
100 g voita, sulatettuna

Koristeluun sitruunaa

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen 1 ½ litran vetoinen vuoka leivinpaperilla.
Jauha kala aivan hienoksi esimerkiksi monitoimikoneessa (ruodotkin jauhautuvat).
Turvota leivän murusia kermassa isossa kulhossa.
Lisää kermaseoksen joukkoon jauhettu kala, mausteet ja sulatettu voi.
Vatkaa kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita käännellen seokseen.
Kaada murekeseos vuokaan, peitä leivinpaperilla ja vielä foliolla, ja pane vuoka isoon uunivuokaan alimmalle ritilätasolle. Kaada lämmintä vettä uunivuokaan ja kypsennä mureketta vesihauteessa noin tunnin ajan.
Anna murekkeen levätä hetken aikaa ennen kumoamista.
Koristele sitruunaviipaleilla tai -lohkoilla ja tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Mureke on herkullista myös pakastettuna, mutta sen rakenne muuttuu aavistuksen hauraaksi.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Speltti-karpalokeksit


Nämä speltti-karpalokeksit ovat niin hyviä, että ne pitää piilottaa, jos luulee tarjoavansa niitä joulun kahvipöydässä.

Speltti-karpalokeksit
noin 25 kpl

50 g voita
2 dl spelttihiutaleita
3/4 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 pieni kananmuna
½ dl kuivattuja karpaloita tai 3/4 dl pakastettuja

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi ja anna hetken jäähtyä.
Sekoita kulhossa hiutaleet, sokeri ja leivinjauhe.
Lisää sulatettu voi ja sekoita. Lisää kananmuna ja karpalot.
Nosta taikinasta kahden lusikan avulla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Jätä hieman leviämistilaa.
Paista noin 10 minuuttia uunin keski- tai ylätasossa.
Nosta keksit pelliltä vasta vähän jäähtyneinä. Säilytä kannellisessa rasiassa.

Mikäli haluat oikein rapeita keksejä, siirrä valmiit keksit ritilälle ja pidä 100 asteisessa uunissa noin tunnin ajan.






perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruusukaalisalaatti


Löysin kaupasta toissapäivänä kauniita pieniä ruusukaaleja. Pikku pallerot pääsivät ostoskärryyn hetimiten. Tämä ihana salaatti on värikäs ja sopii hyvin myös joulupöytään.

Ruusukaalisalaatti
4:lle

300 g ruusukaalia
2 pientä porkkanaa
pieni hapokas omena
2 rkl kuivattuja karpaloita
tuoretta rosmariinia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl öljyä

Huuhdo ruusukaalit ja poista niistä mahdollisesti tummunut kanta.
Pese ja kuori porkkanat ja höylää ohuiksi lastuiksi.
Kiehauta vähän vettä, mausta suolalla, lisää ruusukaalit ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää porkkanalastut ja keitä vielä noin 5 minuuttia.
Leikkaa omena ohuiksi viipaleiksi. Paloittele hieman karpaloita ja hienonna rosmariini.
Kun ruusukaalit ovat kypsiä, valuta ne sekä porkkanat ja huuhdo heti kylmällä vedellä, jotta kaalien kaunis väri säilyy. Puolita halutessasi ruusukaalit.
Kaada kasvikset laakealle vadille ja sekoita varovasti joukkoon omenaviipaleet, karpalot ja rosmariini. Lorauta päälle sitruunamehua ja öljyä.



Talventörröttäjät
Eikö olekin hieno sana?





sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pähkinäinen aroniakakku


Pakastimestani löytyi vielä muutama rasia marja-aronian marjoja. Tämä erittäin herkullinen pähkinäinen kakku sopii hienosti adventtiaikaan tai vaikka joulupöytään.

Pähkinäinen aroniakakku

3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita, sulatettuna
1 dl kermaviiliä
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g mantelimassaa
3 dl pakastettuja marja-aronian marjoja

Pähkinäkuorrute:
3 dl pähkinöitä (esim. hassel, pekaani, cashew)
50 g voita
½ dl sokeria
½ dl hunajaa
2 rkl vehnäjauhoja
½ tl kanelia
2 rkl maitoa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka.
Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi pienessä kattilassa. Heti kun voi on sulanut, siirrä kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon kermaviili. Kaada seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti.
Raasta mantelimassa.
Sekoita keskenään kuivat aineet, raastettu mantelimassa ja marja-aroniat ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
Valmista kakun kypsyessä pähkinäkuorrute. Paloittele pähkinöitä hieman pienemmiksi. Mittaa kaikki kuorrutteen aineet kattilaan, keitä matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Kaada kuorrute valmiin, kuuman kakun pinnalle. Siirrä uuniritilä keskitasolle ja jatka kakun paistamista vielä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä kakkua hetken aikaa, irrota vuoan reunus ja siirrä kakku lastan avulla ritilälle tai tarjoiluastiaan.



Talvi on tullut!