perjantai 13. syyskuuta 2013

Mehevä tyrnikakku


En ole tänä vuonna onnistunut löytämään tyrnejä, mutta pakastimestani löytyi niitä vielä pieni rasiallinen. Kakkua teki mieleni ja ryhdyin leipomaan. Kärsivällisyyttä vaativaa, mikäli kakkua tekee mieli heti. Kakun pitää nimittäin odotella seuraavaan päivään jääkaapissa ja imeä itseensä mehukasta kirpakkaa hunajalla makeutettua tyrnimehua. Mehu kaadetaan kuumalle, juuri uunista tulleelle kakulle ja vaikka mehun määrä vaikuttaa isolta, kakku imee sen kuin pesusieni.

Mehevä tyrnikakku

Taikina
100 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia
3 kananmunaa
2 ½ dl tomusokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Kostutusliemi
2 dl pakastettuja tyrnimarjoja 
tai 1 ½ dl valmista tyrnimehua
½ dl hunajaa

Kuorrutus
2 dl ranskankermaa
½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun tyrnimarjoja

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (vetoisuus noin 1 1/4 litraa).
Sulata voi ja anna hetken jäähtyä.
Sekoita jogurtti, kananmunat ja tomusokeri vispilällä. Lisää sulatettu voi.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää ne taikinaan. Varo sekoittamasta liikaa.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 30 minuuttia.
Keitä tyrnimarjoja 1 ½ dl:ssa vettä noin 10 minuuttia. Aseta tukevan kulhon päälle siivilä ja kaada tyrnit siivilään. Hierrä marjoja, kunnes kaikki mehu on irronnut niistä. Mittaa mehua 1 ½ dl ja lisää kuumaan mehuun hunaja. Sekoita, kunnes hunaja on sulanut.
Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
Anna kakun jäähtyä noin 5 minuuttia ja kumoa se. Pese kakkuvuoka ja pane kakku takaisin vuokaan. Pistele ohuella tikulla reikiä kakkuun. Kaada tyrniliemi kakulle. Jos liemi jää kakun pinnalle, nosta kakkua hieman reunasta, jotta lientä valuu myös vuoan pohjalle. Anna kakun jäähtyä, peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin mehustumaan seuraavaan päivään.
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään vispilällä ja levitä kumotulle kakulle. Koristele tyrnimarjoilla.

Jos ranskankerma on liian löysää, pane suppilo pienen kulhon päälle ja suppiloon suodatinpussi. Kaada ranskankerma suodatinpussiin ja anna valua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.






Retkellä Vartiosaaressa
En millään voi uskoa, että on syyskuu. Suunnattoman kauniina ja lämpimänä päivänä soudimme työtovereideni kanssa saareen. Leikkimielisten olympialaisten tiimellyksessä työasiat unohtuivat. Teimme salaattia, paistoimme makkaraa tulilla ja nautimme syysillasta pitkän pöydän ääressä.






8 kommenttia:

  1. Meillä olisi tyrnejä :) Taitaa olla vaan välimatka liian pitkä... Tyrnikakku menee kyllä testiin. Sinulla on täällä paljon hyviä ohjeita ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  2. Tyrnejä olisi pakastimessa, kun saamme niitä usein syksyisin tädiltä.:) Nami, ihana ohje. Täytyy kokeilla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kokeilet! Juuri söimme viimeisen palan kakkua :)

      Poista
  3. Kuulostaa oikein hyvältä, ja mikä ihana koristelu! :)
    Löysin äsken blogiisi ja liityin heti lukijaksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit ja tervetuloa lukijaksi!
      Koristelu on helppo ja yksinkertainen :)

      Poista
  4. Ihanat syksyiset kuvat ja ihanalta kuulostava kakku:) Harmi ettei meilläpäin ole tyrniä kuin kosmetiikassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli nams!
      Täällä on myös paljon Tyrni-kosmetiikkaa. Vaikka kuinka tykkään tyrneistä muutoin, en yhtään tykkää sen tuoksusta kosmetiikassa. Olen tarkka tuoksuista. Muutaman huulipunankin olen palauttanut, kun haisivat karkilta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...