sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lohta ja kasviksia uunissa


Kauppatorin silakkamarkkinoilla kierrellessäni silmiini osuivat ämpäreissä myynnissä olevat isot tillipuntit. Tillit nähtyäni muistin perheen kalaruokasuosikin ja laitoin uunipellille lohta, fenkolia, kesäkurpitsaa, sitruunaa ja runsaasti tilliä. Kyseinen yrtti ei kuulu suosikkeihini, koska harmittaa, kun en oikein saa sitä kasvamaan. Se ilmeisesti tarvitsisi runsaasti aurinkoa, jota puutarhallani ei ole sille tarjota.


Lohta ja kasviksia uunissa
4:lle

600 g lohta
1 fenkoli
1 kesäkurpitsa
1–2 sitruunaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna
nippu tilliä

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Leikkaa lohi 4–6 palaan ja siirrä pellille leivinpaperin päälle.
Pese ja lohko fenkoli, kesäkurpitsa ja sitruuna. Siirrä lohkot pellille.
Valuta öljyä kasvisten päälle ja ripottele koko ruoalle suolaa, mustapippuria ja runsaasti tilliä.
Paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat hieman paahtuneet.



Syksyiset silakkamarkkinat









Muistutan vielä kivasta reseptikilpailusta. Kannattaa osallistua! Palkintona mm. kokkauskurssi ja Omenamintun Kausiherkkuja omasta pihasta -keittokirjoja :)

16 kommenttia:

  1. Ihanat syksyiset kuvat:) Mulle tulee aina kamala himo kun näen lohiohjeita,mutta täälläpäin se on sen verran kallista ettei sitä viitsi usein ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muistelen sinun kertoneen aiemmin. Kun olet Suomessa, sinulle varmaan tarjotaan lohta useamminkin :)
      Syksy on nyt kauneimmillaan, ihan suunnattoman kaunista ON.

      Poista
  2. Kiitos uudesta kalaruokavinkistä! Jotenkin en ole ikinä tullut ajatelleeksi, että uunilohen voisi valmistaa noin paloiksi leikattuna ja kasvisten kanssa samassa vuoassa. Ihanan yksinkertaista. Uskon, että tämä maistuisi meidänkin huushollissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään tosi paljon tällaisista yhden vuoan ruoista missä kaikki valmistuu samalla kertaa. Niin helppoa ja maistuvaakin, kun ainekset luovuttavat makuja toinen toisilleen.

      Poista
  3. Nam, tuo kuulostaa hyvältä! Pidän fenkolista kovasti, mutten jostain syystä koskaan tule ostaneeksi sitä. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla. Kiitos reseptistä ja kauniin tunnelmallisista kuvista :)

    http://muonamiehenmokki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos kokeilet! Fenkoli sopii tosi hyvin kalan kanssa ja antaa tähän ruokaan myös kivaa purutuntumaa.

      Kävin blogissasi: hienoa nostalgiaa :)

      Poista
  4. Onpa jännä, kun minulla taas on kokemus, että tilli ei viihdy paahteessa. Mutta ehkä se vain ei pidä ääripäistä kumpaankaan suuntaan tai jotakin sellaista.
    Ihanan kuuloinen ruoka, tuo ei voi olla kuin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilli saa aika runsaasti kosteutta allaan olevista aineksista, joten ei se suuttunut :)

      Poista
  5. Ihanan herkullinen ohje! Tänään alkoi syysloma ja nyt on aikaa ja energiaa kokeilla uusia ruokaohjeita ... Lohi on täälläkin aika tyyristä, mutta nyt lomalla voi herkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää lomaa! Minullakin alkaa huomenna, mutta energiat taitavat mennä puutarhan syystöihin. Kaikki ruukutkin ovat vielä ulkona ja tyhjentämättä.

      Poista
  6. Nam! Kokkasin itsekin juuri kalaa, mutta tämä sai kalahimoni oitis nostamaan taas päätään. ;)

    VastaaPoista
  7. Olisin voinut copy/paste Jaelin kommentin, paitsi kala täällä ei ole kallista, se vain harvoin on tuoretta. Kauppaan mennessä mulla on jo lohen kuvat silmissä, mutta kalatiskiä lähestyessä se katoaa hajun myötä. Toki tuorettakin kalaa saa, mutta pitää kysellä ja vaatia. Ihana ohje, eli viikonlopuksi meillä taitaa tuoksua tuore lohi! Kuvat ovat myös niin kauniita!
    Sadeterveiset Napervillestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tuota en tiennytkään, että myyvät siellä vanhaa kalaa. Hyvä että kyselet ja vaadit :)
      Täälläkin muuten vähän satelee parhaillaan, huomenna tulee ehkä lunta.

      Poista
    2. Kala ei ole tuoretta, koska paikalliset eivät kauheasti edes syö kalaa. Lisäksi ei ole meri lähellä, vaan tuo iso saastunut järvi, jonka antimia ei kauheasti tee mieli maistaa. Kala tulle kaukaa ja siksikin se on jo aika vanhaa. Pakasteessa on "tuoretta" koska se pakastetaan tuoreeltaan. Suomessa lomaillessa syödäänkin sitten kalaa eri muodoissa lähes päivittäin.

      Poista
    3. Oho, saastuneesta järvestä ei tosiaan ole viisasta syödä kalaa. Pakastetusta lohesta ei mielestäni tule yhtä mehevää, se kuivahtaa herkemmin, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan. Suomilomalla tuo kalastaminen omasta järvestä on varmasti ihan parhautta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...