lauantai 30. marraskuuta 2013

Rosmariinikeksit, suolaiset


Rosmariini kuuluu ehdottomasti lempiyrtteihini ja se sopii ihanasti leivonnaisiin. Nämä keksit ovat suorastaan koukuttavia. Ne maistuvat iltateellä tai glögin seurana ja ovat superherkkua juustojen kanssa eli mitä mainiointa tarjottavaa joulun tehdessä tuloaan. Saattaa olla, että kääräisen keksejä lahjapussukoihinkin.

Rosmariinikeksit
kaksi pellillistä

100 g voita
1 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2–3 rkl kylmää vettä
(pinnalle suolahiutaleita)

Kuutioi kylmä voi kulhoon.
Lisää jauhot, leivinjauhe, suola ja rosmariini. Sekoita taikina murumaiseksi.
Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Sekoita mahdollisimman vähän.
Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Ripottele pintaan jauhoja ja kauli ohueksi levyksi.
Painele muotilla taikinasta ympyröitä tai muita kuvioita. Siirrä pellille leivinpaperin päälle, pistele ja ripottele halutessasi pinnalle suolahiutaleita. Paista uunin keski- tai ylätasossa noin 10 minuuttia.


Olen monena vuonna kantanut rosmariiniruukun valoisaan paikkaan sisälle ja toivonut sen selviävän talven yli. Viime vuonna sain puskan viihtymään helmikuuhun saakka. Nyt aion olla tarkempi kastelun suhteen ja suunnittelen rosmariinille jopa kasvilamppua. Saa nähdä kuinka käy. Tällä hetkellä se vielä kukoistaa ja tuoksuu valloittavasti.

18 kommenttia:

  1. Nätit keksit;tykkäänkin enemmän suolaisista kuin makeista kekseistä.Onnea vaan rosmariinisi kanssa; tuon yrtin kanssa olen sikäli onnekas että sitä kasvaa talon viereisessä puistossa,ja kun sille tulee tarve menen saksien kanssa puistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, saksien kanssa vaan puistoon!!! Kuulostaa kivalta.

      Minä tykkään kyllä kaikenlaisista kekseistä, ainakin itsetehdyistä. Jouluna niitä tulee eniten tehtyä. Tosin nykyisin minä teen harvemmin, sillä Noomi on meillä keksimestari :)

      Poista
    2. Ei ole omena kauas pudonnut puusta;D

      Poista
  2. Oi, näitähän teen glögin kanssa natustettavaksi pikimmiten! Kasvihuonetta talviteloille laittaessa löysin sieltä yllätyksekseni elinvoimaisen rosmiksen, joten tarvikkeet ovat aika hyvin koossa. Ei sentään ihan onnekkaan Jaelin tapaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, sinulla on kasvihuone ja siellä vielä rosmariini. Jos se on ruukussa, kokeilepa siirtää sisälle ennen pakkasia.
      Hyviä natusteluja!

      Poista
    2. Saatiin anopilta lainaan sellainen mukavasti parvekkeelle mahtuva, joka säätää kattoluukun avulla itsekseen lämpötilaansa. Juu, tuolla se rosmis kasvaa keittiössä :)

      Poista
    3. Tein näitä tänään. Taikinaa oli tosi helppo käsitellä ja maku on loistava. Kiitos!

      Poista
    4. Ollos hyvä, ja kiva, että maistuivat teille! Meilläkin on tehty näitä jo useampaan kertaan ;)

      Poista
  3. Kiva ohje. Tuo menee ehdottomasti kokeiluun. Voisi olla muuten kiva joululahjaideakin - laittaisi vaan keksit nättiin purkkiin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ajattelin itsekin laittaa lahjoiksi purkkiin tai sellofaanipussiin :)
      Hyvää adventtia Erjuska!

      Poista
  4. Onpa taas kerran todella upea ohje!
    Tuollainen olisikin aivan ihana lahja :) Voisinkin tehä juuri tuolla ohjeella keksejä kavereilleni joululahjaksi. Kiitos hyvästä vinkistä ja ohjeesta! :))
    Ihanaa alkavaa joulukuuta sinulle :) <3
    /16-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokalahjoja on kiva antaa ja saada. Eivät ainakaan ole krääsää vaan nautintoa.
      Kauniita ajatuksia luoksesi adventin aikaan!

      Poista
  5. Rosmariinista pidän minäkin, ja mielessä on ollut kokeilla sitä leipomisessa muuhunkin kuin pizzaan ja focacciaan. Tällaiset keksit olisivatkin kivoja joulun juustotarjottimella.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu keksit ovat todella hyviä juustojen kanssa :)

      Poista
  6. Ihana ohje, taidankin kokeilla noita huomenna! Ja olisi tosiaan kiva lahjaideakin.
    Meillä kasvaa kesällä rosmariini kasvimaalla ja kuivaan sitä talveksi.
    Tykkään käyttää sitä pizzan päällä ja ennenkaikkea uunikasviksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kokeilet :)
      Rosmariini on niin ihana yrtti!

      Poista
  7. Tämä resepti tallentuu kirjanmerkkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluisesta peltirasiasta nappasin juuri viimeisen keksin ja oli nam!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...