maanantai 12. tammikuuta 2015

Juures-possupata

Kyljykset padassa


Padat ovat ihania pakkasella. Tässä padassa koko ateria valmistuu kerralla, kun perunatkin kypsyvät mukana. Herkullista lientä jää yleensä jäljelle ja siitä valmistan seuraavana päivänä keiton lisäämällä joukkoon pakastimesta papuja tai kikherneitä ja muita kasviksia.

Uskokaa tai älkää, mutta nuo kuvassa olevat timjamit ovat puutarhastani: kävin lumen alta kaivamassa. Aika ihana yrtti, kun säilyy niin pitkään vihreänä.


Juures-possupata
4:lle

4 porsaankyljystä
100 g chorizo-tuoremakkaraa viipaleina
öljyä paistamiseen

1 iso sipuli
6 perunaa
3 porkkanaa
1 palsternakka
noin 7 ½ dl vettä
2 rkl Worcestershire-kastiketta
1 tl kuivattua timjamia tai iso nippu tuoretta
rouhittua mustapippuria

Suurus
1 dl paksua maustamatonta jogurttia
1 rkl vehnäjauhoja

Koristeluun tuoretta timjamia

Kuori ja paloittele sipuli ja juurekset isoiksi lohkoiksi.
Kuumenna tilkka öljyä isossa padassa ja ruskista kyljykset ja makkarat. Siirrä lihat hetkeksi lautaselle.
Paista padassa hetken aikaa sipuleita ja juureksia. Lisää lihat pataan ja vettä sen verran, että kaikki juuri ja juuri peittyvät. Lisää mausteet ja hauduta kannen alla noin tunnin ajan.
Sekoita jogurtti ja vehnäjauhot ja lisää pataan varovasti sekoittaen. Anna padan porista vielä muutama minuutti. Maista, lisää tarvittaessa mausteita ja koristele timjamilla.


10 kommenttia:

  1. Oi ihanaa - tuhti ja taatusti maukas Omenaminttu-reseptihän se täällä! Sun ruokaohjeitasi on ihan ikävä!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Hanna, kommenttisi lämmittää mieltä :)

    VastaaPoista
  3. Ja mikä kuva taas kerran! Timjami <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! Timjami sopi tähän niin hyvin :)

      Poista
  4. Hieno kuva ja joo, tolleen laitettuna possunkyljykset vois maistua. :) Vähän erilainen setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nelle! Possunkyljyksiä käytän tosi harvoin, mutta näin tehtynä maistuu meillä kaikille. On myös helppo ja halpa pataruoka ja lihasta tulee mureaa.

      Poista
  5. Kiitos, tässä on loistavaa lohturuokaa talviseen sunnuntai-iltapäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sopii talveen loistavasti :)

      Poista
    2. Ja hyvää olikin! Nuoriso varsinkin hyrisi onnesta tämän äärellä. Makkara toi mukavaa mausteisuutta, mutta suolaa kyllä lisäsin myös:)

      Poista
    3. Kiva, että teilläkin pata maistui ! Worcestershire-kastike ja makkara ovat niin suolaisia, että olin varovainen suolan kanssa :) Suuruksen jogurtin takia myös pihistelin suolassa, että se ei juoksettuisi.
      Mukavaa alkavaa viikkoa Virpi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...