sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Täytetyt punasipulit


Olen puuhastellut viikonloppuna puutarhassa. Eilen nappasin maljakkoon nipun omenaminttuja – marraskuun lopulla siis. Niistä hauduttelin illalla teetä. Tee ei ollut ihan niin aromikasta kuin kesällä, mutta tuoksu oli entisensä. Puutarhassa on vielä yllättävän paljon yrttejä: timjamia, sitruunamelissaa, salviaa, oreganoakin. Sipuleiden täytettä varten hain tänään ison nipun timjamia ja pari salvian lehteä. Samalla aurinkokin näyttäytyi! Syksyllä sisälle siirtämäni rungollinen rosmariini voi oikein hyvin ja kasvattamassani basilikassa on vielä muutamia vihreitä lehtiä. Hienonsin yrtit ja sekoitin tahnaksi vuohenjuuston kanssa. Sillä aikaa laitoin ristiviilletyt sipulit kiehumaan. Niiden hieman pehmittyä ja auettua täytin sipulit juusto-yrttitahnalla ja siirsin uunin lämpöön. Sipulit muuttuvat uunissa makeiksi ja solmivat täydellisen liiton vahvan juuston ja yrttien kanssa. Vastustamattoman hyviä!

Täytetyt punasipulit
4–8:lle

8 keskikokoista punasipulia
½–1 tl suolaa

iso nippu tuoreyrttejä (esim. rosmariini, timjami, basilika)
1 valkosipulinkynsi
100 g sinihome- tai vuohenjuustoa

Kuori punasipulit, leikkaa aivan pieni pala pois kannasta ja leikkaa sipuleiden päihin ristiviillot.
Kiehauta kattilassa vettä, mausta suolalla ja keitä sipuleita noin 10 minuuttia.
Pane uuni kuumenemaan 200 asteeeseen.
Hienonna yrtit ja valkosipulinkynsi. Sekoita haarukalla juuston kanssa tahnaksi.
Nosta sipulit reikäkauhalla uunivuokaan vieri viereen, anna hetken jäähtyä ja avaa sipuleita ristiviilloista hieman.
Paina jokaiseen sipuliin lusikan avulla yrtti-juustotahnaa. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Paista sipuleita uunissa, kunnes ne ovat pehmeitä, niiden koosta riippuen noin 30 minuuttia. 



18 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset sipulit! Täälläpäin harrastetaan paljon kaikenlaisia täytettyjä kasviksia,mutta harvon sellaisia tulee tehtyä.Ja mieleen muistuu ihana minttu-ja yrttitarhasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytetyt kasvikset ovat niin hyviä. Tuomaasi tahinia piti alkusyksystä kokeilla täytettyihin munakoisoihin. Hyvän kuuloinen resepti, mutta hieman mutkikas, odottelee ystävältä saadussa amerikkalaisessa lehdessä. Joskus vielä toteutan.
      Tahinia olen käyttänyt dippeihin, se on ihanaa!

      Poista
  2. Voi hyvänen aika miten kaunis kuva ja sipulin sekä yrttien ystävälle täydellinen resepti! Kiitos taas tästäkin.
    Minullakin on se valkokirjavalehtinen omenaminttu hyvin voimissaan, en kyllä ajatellut siitä vielä tänä vuonna korjata satoa, kun se on vasta vuosi sitten istutettu pienokainen. Antamasi kuivattu omenaminttu tuli muuten juotua teenä jo ajat sitten, kiitos siitä, se oli todella hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken kestää noiden minttujen kanssa, mutta sitten ne valtaavat alaa. Toivottavasti istutit sellaiseen paikkaan missä se saa rauhassa levitä. Minulla on omenamintun kaivuu edessä ensi keväänä. Se on levinnyt aivan liikaa!
      Kaikista mintuistani, omenaminttu on ehdottomasti paras teeminttu :)

      Poista
  3. Kuulostaapa herkulliselta. Meilläkin pihalla timjami voi rehevästi vaikka kohta alkaa joulukuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika käsittämätön syksy. Vaikka oli pakkasta, osa yrteistä voi yllättävän hyvin. On vaan niin pimeää, että yrttien hakumatkalle täytyy muistaa lähteä ajoissa tai taskulampun kanssa.

      Poista
  4. Oii, miksi en tajunnut omiin sipuleihini laittaa vuohenjuustoa täytteeksi? nyt harmittaa. Täytyypä tehdä lähiaikoina uusi satsi ;)

    VastaaPoista
  5. Olen usein ihastellut täytettyjen punasipulien ohjetta kirjassasi. Vaikuttaa erittäin herkulliselta, täytyy kokeilla.
    Tein jokin aika sitten kirjasi ohjeen mukaan juhlavaa hedelmätorttua. Se oli aivan ihanaa :) Resepti oli täydellinen kuten muutkin reseptisi, kiitos niistä!
    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle :)
    / 15-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva, se hedelmätorttu on poikani ehdoton lemppari. Hän söisi sellaisen yksin kokonaan :) Teemmekin niitä yleensä vähintään kaksi.
      Makoisaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Kiitos huomisesta ruokavihjeestà! Parvekkelta lòytyy kaikenlaisia yrttejà ja saapasmaalaista homejuustoa on jààkaapissa. Punasipuleita tàstà huushollista lòytyy aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä yrtit varmaan viihtyvät läpi vuoden. Minunkin huushollissani on aina punasipuleita :)

      Poista
  7. Punasipulit ovat niin maukkaita. Täytettynä en ole koskaan kokeillut.

    Minua ihan hymyilyttää tuo omenaminttu... Meillä se villiintyi täysin jo yhden vuoden aikana. Odotan mielenkiinnolla ensi kesää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä jos pidät punasipuleista!
      Minua eivät villiintyneet omenamintut enää hymyilytä. En tänä kesänä saanut perattua penkkejä, joten se on edessä keväällä. No, minkä taakseen jättää sen edestään löytää!

      Poista
  8. Oi nam! Kuulostaa IHANALTA! Usein sipulia tulee käytettyä vain toisten ainesten jatkona ja makujen vahvistajana, en ymmärrä miksei sitä tule käytettyä enemmän ihan omana itsenään. Sipulihan on hyvää. Joskus tein vähän samantyyppisen ruuan, sekoitin vain yrtit voin joukkoon ja laitoin paistoalustalle suolaa, niin sipulit sai makua vähän alaosaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli ON hyvää. Ai, nyt alkoikin tekemään mieli sipulikeittoa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...