keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hedelmäinen joulupitko


Jouluksi leivon aina perinteisiä joulupullia. Kokeilin täksi jouluksi myös tällaista hedelmäistä pitkoa ja siitä tuli tavattoman hyvää. Toinen pitko syötiin saman tien ja toinen on pakastimessa.

Hedelmäinen joulupitko

1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja kuutioituja aprikoosinpaloja
1 dl sukaattia tai muita hillottuja hedelmiä
½ dl omenatuoremehua
1 (luomu)appelsiini

2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
½ tl muskottia
2 kananmunaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita huoneenlämpöisenä

Voiteluun sulatettua voita
Koristeluun tomusokeria

Liota kuivattuja marjoja ja hedelmiä omenamehussa. Sekoita välillä.
Pese appelsiini hyvin ja kuivaa. Kuori uloin oranssi kerros ja hienonna.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada isoon kulhoon.
Murenna hiiva maitoon ja sekoita hyvin.
Sekoita joukkoon sokeri, suola, mausteet ja munat.
Lisää vähän yli puolet jauhoista hyvin sekoittaen.
Lisää loput jauhot vähitellen, toisella kädellä alustaen tai yleiskoneella. Alusta taikinaa noin 10 minuuttia.
Lisää voi pieninä paloina sekä liotetut marjat ja hedelmät liemineen sekä appelsiinin kuori. Jatka alustamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää tarvittaessa jauhoja.
Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa lähes kaksinkertaiseksi, vähintään puoli tuntia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Alusta taikinaa, kunnes se on kiinteää ja jaa taikina kahtia.
Kauli taikinat soikeiksi levyiksi. Rullaa levyt ja siirrä ne pellille leivinpaperin päälle saumakohta peltiä vasten. Leikkaa rullan päältä puhtailla taloussaksilla paloja, älä kuitenkaan leikkaa pohjaan asti. Käännä palat vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Anna pitkojen kohota leivinliinan alla.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele pitkot sulatetulla voilla ja paista uunin keskitasossa noin 30 minuuttia, kunnes pitkot ovat kullanruskeita.
Voitele pitkot vielä kerran heti uunista oton jälkeen ja siivilöi pinnalle reilusti tomusokeria.
Jäähdytä ja kääri pitkot folioon.





18 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Tuota täytyykin kokeilla joku kerta. :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti on tavattoman hyvää, ja on tavattoman kauniskin tuo pitkosi! Kyllä joulupullaa täytyy olla.:)

    VastaaPoista
  3. Suorastaan herkullisen näköinen, viattoman suloinen pulla! -Taitavaa kuvausta:)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa herkulliselta! Voisi kokeilla jouluksi :))
    Ihanaa joulun aikaa sinulle :)
    /15-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloista joulun odotusta sinullle ja mukavia puuhailuja keittiössä :)

      Poista
  5. Herkullisen kuuloinen pitko ja rauhaa henkivät kuvat. Kaunista joulua ja kiitos kuluneen vuoden inspiraatioista!

    VastaaPoista
  6. Mulla on vähän tällä hetkellä leipomiskapina niin sanotusti menossa. sähköuuni vetelee viimeisiä ja jos leipoisin pullaa niin se palais päältä ja jäisi raaaksi keskeltä. Piparit paistoi mutta tuskaista se oli. jospa se mies tajuis että herkkuja ei tule ennen kun uusi uuni on ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele leipomiskapinaa! Ehkä pukki tuo uuden uunin ;)

      Poista
    2. Joo ei tuonnut pukki uunia. Mulla alkaa mennä hermot kun ei edes pysty täytekakun pohjaa leipomaan. no ehkä se uuni tulee sitten joskus .

      Poista
  7. Jopas näytti ja tuntui herkulliselta. Meillä syödään pullaa, ja perhe on varsinaisia pullahiiriä kaikki tyynni. Tämä ohje oli ihanaa vaihtelua tavalliseen pullaan. Itse jatkan äidinäidin ja oman äidin jouluperinnettä ja nousen aattoaamuna aiemmin, kuin muu perhe ja leivon aamiaispöytään tuoreet pullat. Pieni taikina, suuri tuoksu ja joulun tunnelma! Kaunista joulua sinunkin kotiisi!

    VastaaPoista
  8. Onpa hieno perinne - tuoretta, lämmintä ja tuoksuvaa pullaa aattoaamun pöytään :) Perheesi arvostaa varmasti!
    Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
  9. your food always looks so pretty and delicious looking.
    i love this one. when i get an oven, i am going to
    try this recipe. looks soooo good.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It was delicious! I have some in the freezer and I'm going to take it to my mom on her birthday in a couple of days. Going to bake a big cake too :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...