sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kaurareikäleipä


Olen pysynyt päätöksessäni ja leiponut vaaleat leivät itse. Vaatiihan se vähän suunnittelua, kun usein leipoo, mutta maku korvaa vaivannäön ja eurojakin on säästynyt. Kauraleipä on perheen suosiossa ja katoaa suit sait parempiin suihin. On se vaan niin hyvää!

Kaurareikäleipä
6 kpl

7 dl lämmintä vettä
6 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä

40 g hiivaa + ½ dl vettä
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Kaada vesi taikinakulhoon ja anna kaurahiutaleiden ja -leseiden turvota vartin verran.
Liuota hiiva ½ dl:aan vettä ja lisää taikinaan. Lisää myös hunaja ja suola.
Alusta vehnäjauhot taikinaan ja loppuvaiheessa öljy.
Peitä kulho leivinliinalla ja kohota taikina kaksinkertaiseksi, vähintään tunti.
Leivo taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä 6 leipää ja siirrä ne pellille leivinpaperin päälle. Litistä leipiä reilusti ja tee pyöreällä muotilla keskelle reikä. Kohota leipiä ja muotilla otettuja pieniä leipäsiä, kunnes ne ovat kohonneet, vähintään ½ tuntia.
Pistele tai viillä leipiä ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Peitä leivät leivinliinalla, jos haluat niihin pehmeän kuoren.


Huonekasvi kukkii
Vanha viherkasvi, jolla on paksut ja lapamaiset lehdet, innostui kukkimaan. Kasvi on ollut minulla toistakymmentä vuotta ja koskaan aiemmin se ei ole kukkinut. En edes tiedä sen nimeä.

Lisäys 
Sain viestin lukijalta: "Luulenpa että viherkasvisi on tieteelliseltä nimeltä Haemathus albiflos eli kansan suussa valkotupsukki." Googlasin kasvin kuvia ja oikeassa olet. Kiitos ja kumarrus!


23 kommenttia:

  1. Mmm,tuo leipä maistuisi nyt minulle,ihanan mehevän näköistä:) ja ihana kuva viherkasvista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä on ihanan pehmoista ja kuituja on paljon.
      Tuosta kasvista olen aika ihmeissäni. Mietityttää mikä ihme sai sen nyt kukkimaan.

      Poista
  2. On kyllä maukkaan näköistä leipää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukasta on ja niin maukasta, että häviää liian nopeasti :)

      Poista
  3. Vau mikä jännä kukka! Leipominen olisi kyllä hyvä ajatus, kun tulin kotiin niin muistin että pakastimessa olisi leipää, vaan eipä olekaan. Täytyy miettiä josko jaksaisi, se on vähän se leivontapaikan raivauskin esteenä, kun työtasoja ei tässä keittiössä ole ollenkaan ja ruokapöytäkin toimii työpöytänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaat työtasot on aika tärkeä juttu, kun alkaa leipomaan. Opiskeluaikana pienessä asunnossa käytin sellaista isoa leivonta-alustaa, mutta täytyihän sillekin raivata tilaa ;)

      Poista
  4. Tuota leipää taidan leipoa ja paistaa leivinuunissa. Juuri eilen puhuimme, kuinka kaura on todella hyvää leivonnassa. (P.s Minulla on uusi blogi, vaikkakin samankaltainen kuin ennen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kauralla on paljon hyviä ominaisuuksia. Leivinuunissasi leivistä tulee varmasti ihan megahyviä!
      Tulen heti kurkkaamaan uutta blogiasi Pia :)

      Poista
  5. Kokeilen ensitilassa kauraleipääsi. Suosittelen myös hyväksi havaitsemaani Pirkan ohjetta porkkana-siemenleivästä. http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/22600-porkkana-siemenleivat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kokeilet kauraleipää. Käyn kurkkaamassa linkkiäsi :)

      Poista
  6. Oijoi, onpas herkullisen näköistä leipää!

    Olen kyllä itse todennut, että leivän tekeminen itse ei meidän taloudessa tule edullisemmaksi. Se johtuu kuitenkin siitä, että itse tehtyä tulee syötyä aina vähintään tuplamäärä kaupan leipiin verrattuna - niin hyviä ne aina on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi herkkua oli :)

      Totta, että itse tehtyä leipää tulee tuoreeltaan syötyä aika paljon :) Toisaalta leivon aika isoja satseja ja osan saatan pakastaa. Meillä luulen eurojen säästyvän, mutta vaikka ei säästyisikään on kivaa, kun tietää tarkalleen mitä leipä sisältää: käytän aina taikinaan jotain täysjyvää, leseitä tai siemeniä.

      Poista
  7. Ainiin, tuo huonekasvi jäi vielä mietityttämään. Onko sulla kuvaa koko kasvista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muutama vähän huono kuva. Lähetänkö s-postiisi? Olisi kiva tietää kasvin nimi.

      Poista
    2. Joo, laita ihmeessä (elina (at) chocochili.net)! En minäkään mikään varsinainen huonekasviekspertti ole, mutta voin vaikka kysäistä työkavereiltakin jos ei täällä tärppää :)

      Poista
  8. Kiitos ohjeesta! Leivästä tuli täydellistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä ja kivakiva, että hyvää tuli :)

      Poista
  9. Muhevan näköisiä leipiä! Selvisikö huonekasvin identiteetti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muheva on aika osuva sana kuvaamaan leipää :)
      Identiteetti ei ole vielä selvinnyt, mutta jos selviää, voisin lisätä sen tuonne postaukseen.

      Poista
  10. Kiitos ohjeesta ja inspiraatiosta. Leivoin eilen ja todella hyvää tuli ja vielä tänäänkin ihanan tuoretta.. Tästä tuli nyt tuon viljaisan leivän ja hapanruisleivän kanssa yksi leipäsuosikeistani. Helppo tehdä, ja ainekset yleensä löytyy kotoa. Käytin 2 ps. kuivahiivaa, tuoreen sijaan. (a7g) Tuore hiiva on USA,ssa järkyttävän kallista, jostain kumman syystä. Onneksi leipominen onnistuu kuivahiivalla ihan yhtä hyvin.
    Terkkuja, Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja ihanaa, että inspiroiduit jälleen. Fb:ssa leipiesi kuva sai aikaan aikamoista kuolausta, hih ;)

      Poista
  11. Terveiset nojatuolista! Maha on pullollaan tuoretta kauraleipää. Tein puolikkaan annoksen ja suolaa taisi tulla inauksen liian vähän, mutta muuten on tosi hyvää -- ei mitään mitä nokare voita ei parantaisi! Kaupassa innostuin pellavarouheesta ja lisäsin sitäkin ruokalusikallisen... Ukkosellekin kelpasi. Pyöreää muottia ei löytynyt, joten leipäkiekkojen ohessa paistui kolme piparkakun muotoista leipästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit leipomaan. Tuore, lämmin leipä on parasta mitä voi olla ja nimenomaan voinokareen kanssa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...