lauantai 17. huhtikuuta 2010

Churroja vapuksi


Kevät etenee vinhaa vauhtia. Ihana aurinko sulattelee loputkin lumet ja puutarhaan nousee pieniä suloisia kasvin alkuja joka päivä. Niistä iloitsen.

Leivoin churroja ensimmäisen kerran viime keväänä ja sellaista herkkua olivat, että teen niitä ehdottomasti tänäkin vappuna.


Churroja eli munkkitankoja syödään Espanjassa ja Etelä-Amerikassa erityisesti aamupalalla. Churrot kastellaan kuumaan paksuun suklaajuomaan. Liian tuhtia kyllä minulle aamupalaksi, mutta aivan verrattomia leivottavaksi vapun aikaan.

Paras uppopaistorasva makeille leivonnaisille on mielestäni seuraavanlainen sekoitus: yksi paketillinen kookosrasvaa ja loput rypsi- tai auringonkukkaöljyä. Rasvan kokonaismäärä riippuu kattilan koosta. Valitse kattilaksi paksupohjainen teräskattila tai valurautapata, älä milloinkaan alumiinikattilaa. Alumiiniseos saattaa sulaa.

Churrot

2 ½ dl vettä
50 g voita tai margariinia
1/2 tl suolaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Paistamiseen öljyä tai öljyn ja kookosrasvan seosta
Pinnalle sokeria (ja kanelia)

Kiehauta teräskattilassa vesi, voi ja suola.
Säädä lämpö keskiteholle ja kaada joukkoon jauhot yhdellä kertaa voimakkaasti sekoittaen. Sekoita muutama minuutti, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta.
Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä hetken.
Vatkaa munia kulhossa kevyeksi vaahdoksi. Kaada munavaahto kattilaan lämpimän taikinan joukkoon ja sekoita voimakkaasti, mieluiten sähkövatkaimella.
Siirrä taikina pursottimeen tai jämäkkään muovipussiin. Jos käytät muovipussia, leikkaa pussin kulmaan reikä.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa isossa kattilassa tai padassa. Öljyn kuumetessa pane kattilaan testiksi pieni pala taikinaa. Lämpötila on sopiva, kun taikinapala nousee pintaan ja alkaa poreillen kiehua rasvassa. Säädä tämän jälkeen levy keskiteholle.
Pursota taikinasta noin 10 cm pituisia tankoja kuumaan öljyyn. Katkaistaksesi tangot, käytä veistä tai saksia.
Kypsennä muutama churro kerrallaan molemmin puolin, kunnes ne ovat kullanruskeita.
Nosta churrot reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Anna hetken jäähtyä ja kierittele sokerissa tai sokeri-kaneliseoksessa.
Tarjoa churrot kuuman suklaajuoman kanssa. (Klikkaa kohdasta juomat.) Mikäli haluat juomasta sakeaa, lisää kylmän maidon joukkoon 2 rkl maissitärkkelystä. Sekoita koko kuumenemisen ajan ja sekoittele vielä muutama minuutti sakenemisen jälkeen jälkilämmöllä. Jatka sitten ohjeen mukaan.


Innostuin eilen kuvaamaan näitä kauniita kuppeja, jotka äitini on joskus tuonut minulle kirpputorilta.

Kelloköynnöksiä olen esikasvattanut monen vuoden ajan. Taimet ovat tänä vuonna erityisen terhakkaita ja terveen oloisia. Viikonlopun aikana koulin taimet isompiin ruukkuihin ja odottelen toukokuuta, jotta pääsen ulkoiluttamaan niitä. Meillä ulkoilutetaan taimia, kun ei ole koiraa. Pitää sitten taas ulkoiluttaessa muistaa, etten vie niitä liian aurinkoiseen paikkaan, sillä lehdet palavat herkästi.


Yritin muuten eilen ladata kuvia Flickrin kautta. Se mokoma heittikin testikuvani päivitykseksi. Osaisiko joku neuvoa, miten sieltä saisi kuvia järkevästi esim. html-muotoon, jotta niitä sitten voisi asetella haluamallaan tavalla?

21 kommenttia:

  1. Viehättävän löydön on äitisi tehnyt, pitäisin itsekin tuollaisista kupeista. Puupöydällä sinivalkoinen väritys korostuu kivasti.

    Churroja voisi vaikka kokeillakin. Munkinpaisto jäi minulla kouluvuosiin, korkeintaan pari kertaa viitsin tehdä lapsille vappuherkkuja kauan sitten.

    VastaaPoista
  2. Olisi mukavaa olla oppilaasi,kade kade,kaikkea kivaa pääsevät tekemään....
    Churroseja maistoin viimeksi pari kesää sitten Espanjassa,mutta Venezuelassa asuessani siellä oli churro pikaruokaketjuja,joissa niitä sai vaikka minkä makuisina.En ole mikään munkkien ystävä;täällä niiden sesonki on usein joulun kanssa samaan aikaan osuva Chanukah-juhla,jolloin munkkeja on joka puolella,jopa gourmet-sellaisia.
    Todella kauniit nuo kuvaamasi astiat!

    VastaaPoista
  3. Churroja kaipailee armas aviomieheni säännöllisin väliajoin, joten resepti on ollut meillä kokeiltavien listalla suurin piirtein yhtä kauan kun ollaan yksissä kuljettu (eli yli 17vuotta). Pitänee nyt sitten oikeasti niitä kokeilla tuossa vapun tienoilla. Jos vaikka päästäisiin Barcelonaankin joskus, kun siitä reissusta on puhuttu ihan yhtä kauan...

    VastaaPoista
  4. Ai niin , piti vielä sanomani, että linkitän blogisi. Toivottavasti ok :-) ?

    VastaaPoista
  5. Churroja en ole muistaakseni koskaan syönyt, vaikuttavat herkullisilta vaihtoehdoilta munkeille! Minä olen kyllä ihan täysiverinen vappumunkkien ystävä (tippaleipiä en ole oppinut syömään), vaikka kieltämättä se munkinrasva haisee aika ikävälle kotonakin tehokkaasti liesituulettimesta huolimatta. Koululaisille tulee takuulla mukavia muistoja juuri munkkien tai churrojen paistamisesta; Vaikka omasta yläasteajasta on jo yli kaksikymmentä vuotta, ovat kotitalouden tunnit jääneet mieleen erinomaisen hyvin (minulle rakkaimman aineen, äidinkielen, ohella).

    Kauniita ovat nuo kupit! Ja hyvää taimien ulkoiluttamista :)

    VastaaPoista
  6. Onpa hyvännäköisiä - näitä olisi kiva kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Meillä on näillä näkymin tulossa ihan rauhallinen vappu, Churrot voisi ottaa projektiksi, hyvä vinkki:)

    VastaaPoista
  8. Katriina: Kupit ovat tosiaan ihana löytö. Kokeile ihmeessä churroja.
    Yaelian: Oho, maailmalla monenlaista. Millainenkohan olisi gourmet-munkki ;)
    Eriqou: Nyt sitten pääset yllättämään miehesi :) Toki voit linkittää.
    Lumiomena: Jos paistat vapuksi munkkeja, säästä rasva ja kokeile churroja vaikka myöhemmin. Samassa rasvassa voi paistaa kolme kertaa, kunhan siivilöi sen välillä. Hauskaa, jos kotitaloudesta on jäänyt sinulle mukavat muistot, niin minullekin.
    Tiina: Churrot olivat tosi hyviä ja erityisesti sakean suklaajuoman kanssa.
    Nelle: Hauskaa churroprojektia!

    VastaaPoista
  9. Kiitos taas ohjeesta. Ajattelin tehdä munkkeja meidän Suomikouluun seuraavalle kerralle, joka sattuu olemaan Vappupäivä. Ehkäpä kokeilenkin näitä Churroja. Resepti on ihanan yksinkertainen.
    Turvallisuusvinkkinä muuten; liesituuletinta ei suositella käytettäväksi kun paistetaan upporasvassa. Turvallisuussyistä. Samoin kannattaa pitää kattilan kansi käden ulottuvilla, jos rasva syttyy palamaan. Nim. Palomiehen tytär :)

    VastaaPoista
  10. Hei, kiitos ihanasta blogistasi. Sitä haluaisin kommentoida, kun väitit, että alumiinikattila voi sulaa munkkien paistossa. Rypsiöljyn syttymislämpötila on hieman yli 300 astetta ja lieden levytkin kuumenevat saman lämpöiseksi (en muista tarkkoja lämpötiloja, mielikuvani on 300 astetta ja googlettamalla löysin, että TTS:n mukaan ilman kattilaa kuumennettu pikalevy kuumenee 500 asteiseksi). Jos siis saisit alumiinikattilan sulamaan ennen kuin paistoöljy syttyy palamaan, ei alumiinikattiloita voisi käyttää lainkaan liedellä. Alumiinin sulamispiste on noin 660 astetta, joten huolta kattilan sulamisesta ei ole. Tai ainakin saa sammuttaa tulipalon ensin :-)
    t. Arbuusi

    VastaaPoista
  11. Palomiehen tytär: Hauskaa vappua jo etukäteen sinne Suomikouluun!

    VastaaPoista
  12. Arbuusi: Hauskaa, jos pidät blogistani.

    Teoriassa näin, käytännössä toisin. Aluuminikattiloissa käytetään seoksia ja pohjan paksuuksissakin on eroja. Ystävälleni tuli pari vuotta sitten kalliit munkit: kattilan pohja alkoi sulaa ja keraamiseen keittotasoon tuli sulamisesta reikiä.

    VastaaPoista
  13. Hei Ystävä!

    Kokonaisuudesta minulle huokuu Espanja :) Kiitos reseptistä mielelläni kokeilen näitä herkkuja! Pelkäänpä että minulle sopii ihan aamiaispöytäänkin.
    Keväistä vapun odotusta sinulle ja perheellesi <3
    Halein
    Marie

    VastaaPoista
  14. Marie: Kannattaa kyllä kokeilla, tosi herkkua ovat. Ja se suklaajuoma, mmm :) Kram

    VastaaPoista
  15. Hei,

    Tulin vielä kommentoimaan, että jätin sinulle pienen tunnustuksen blogiini :)

    VastaaPoista
  16. Hei, tulin tänne kurkkaamaan Kirjailijattaren kautta, ihana tunnelma täällä ja viehättäviä kuvia! Tulen uudestaankin!

    VastaaPoista
  17. Lumiomena: Kaunis huomionosoitus sinulta! Olet tosi suloinen. Kiitos!

    Satu: Onpa kiva kun tulit. Ja tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoisia nuo churrot, pitäissiköhän kokeilla?
    Tuo astiasto on myös todella kaunis ja osaat kyllä kuvata asioita kauniisti!

    VastaaPoista
  19. Kiitos Sanna. Churrot ovat kyllä kokeilemisen arvoisia.

    VastaaPoista
  20. milloin churrot ovat parhaimmillaan? heti hiukan jäähdyttyään kuten munkit? vai voiko ne tarjota esimerkiksi seuraavana päivänä uppopaistosta? (mielestäni esimerkiksi munkit ovat seuraavana päivänä valmistuksesta ihan plääh.)

    VastaaPoista
  21. Parhaimmillaan churrot ovat hiukan jäähdyttyään kuten munkit. Seuraavana päivänä ne olivat jotenkin lötköjä ja rasvaisen makuisia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...