torstai 16. syyskuuta 2010

Keikautin keikauskakkua


En aiemmin tiennyt, että kotimaiset luumut voivat olla niin herkullisia. Ainakin tämä upean värinen kaunokainen, joka puutarhassamme kasvaa, ja josta minulla ei ole aavistustakaan mikä lajike se on, on sarjassaan aromaattisin mitä olen maistanut. Viime vuosina puu on tarjonnut parastaan oksat notkuen.

Luumut sopivat ihanasti keikauskakkuihin. Olen tehnyt tätä kakkua myös omenoista ja siitäkin tulee todella hyvä.

Keikauskakku

Vuoan pohjalle:
luumuja
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia


Kakkutaikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 ½ dl omenasosetta
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa leivinpaperista kakkuvuoan (halk. 23 cm) pohjalle sopivan kokoinen pala. Voitele kakkuvuoan reunat.
Leikkaa voi ohuiksi lastuiksi ja pane lastut leivinpaperin päälle. Ripottele fariinisokeri ja kaneli voilastujen päälle.
Puolita luumut, poista kivet ja asettele luumut vuokaan voin ja sokerin päälle.

Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi ja lisää joukkoon omenasose. Kaada seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
Kaada taikina luumujen päälle ja kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla kakun keskikohdasta.
Jäähdytä kakkua vuoassaan ja kumoa tarjoilulautaselle.

"Älä tule paha kakku - tule hyvä kakku!"



Luumuhillo on ihan omanlaistansa - voimakasta ja aromikasta. Vahvana se käy hyvin juustotarjottimelle. Olen aiempina vuosina tehnyt luumuista myös kastiketta, jonka olen maustanut hunajalla ja appelsiinilla. Kastikkeen olen pakastanut ja tarjonnut juustokakun seurana. Mahtava yhdistelmä!


10 kommenttia:

  1. Luumu on minulle aivan outo säilöttävä, siitä kun tulee niin vähän satoa täällä meidän leveysasteilla. Tuo kakku on kyllä muhevan oloinen ja siihen tulee OMENAsosetta! Kokeilen ehkä... mutta tiiätkö, nappirouskut ovat nyt täälläkin etikassa... millonka saa maistaa ;)

    VastaaPoista
  2. Upean värisiä kuvia, niin syksyisiä ja täyteläisiä. Sinä onnekas, jolla on tuollainen puutarha!

    VastaaPoista
  3. Minäkin ihastuin tähän väriykseen. Lila väri on kiinnostava maku!

    VastaaPoista
  4. Minun pihassani on vanhoja luumupuita ja ne ovat tehneet uusia juuri- ja siemenvesoja sinne tänne ihan vesakoksi asti. Niitä on sitten aika paljon raivattu, muutama jätetty jäljelle. Viime kesänä huomasin yhdessä todella runsaan sadon ja huvikseni menin maistamaan, ajattelin hedelmän olevan kirpeää kriikunatyyppistä. Se olikin ihan vallattoman makeaa! Todella makeita voivat olla kotimaiset luumut, enpä olisi uskonut! Niitä ei varmaan vain kovin paljoa kaupoista saa, toreilta varmaankin vain.

    VastaaPoista
  5. Voi mikä mainio kakku! Vesi herahti kielelle.

    Blogissamme on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  6. Tosi eksoottiset kauniit värit! Pitäisikö kokeilla sinun uutta kakkua?! Hyvä kokemus sinun ohjeitasi jo selän takana. Äsken puolisoni soitti ja ilmoitti, että sunnuntaina vieraita tulossa…

    VastaaPoista
  7. Nam, on varmasti herkullista! Meilläkin syntyi kakkua tai paremminkin piirakkaa luumuista. Meillä on sekä luumu- että kriikunapuu, ja molemmat tuottavat ihanan makeita hedelmiä, kriikunat ovat kuin karkkia. Syksy on aika mahtavaa aikaa:).

    VastaaPoista
  8. Päivikki: Kakku ON muheva! Nappirouskuja voi kyllä parin päivän kuluttua maistella ;)
    Katriina: Puutarha on minulle tosi rakas ja olen siitä kiitollinen.
    Kahveli: Lilan sävyt ovat niin syksyisiä.
    Saila: Se on luumupuissa tosiaan harmillista, että vesovat niin paljon. Olin viikolla torilla ja siellä oli samannäköisiä luumuja. Kaupoissa en ole nähnyt.
    Hertta: Kakku oli tosi hyvää. Kaunis kiitos tunnustuksesta!
    Voisula: Kokeile ihmeessä :)
    Kirsikka: Syksy on tosiaan mahtavaa aikaa. Kriikunoista tulee ihanaa hilloa ja upean väristä.

    VastaaPoista
  9. Hei! Tämä keikauskakkuohjeesi on aivan mainio. Pidän kovasti siitä että rasvaa on taikinassa maltillinen määrä ja että myös omenasosetta saa upotettua tähän. Olen testannut ohjeen luumuilla ja nyt myös omenanpaloilla - tuli hyvää! Kiitos hyvästä ohjeesta. -Liisa S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Täytyy itsekin tehdä tätä lähipäivinä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...