lauantai 27. marraskuuta 2010

Paistettua kaalia ja lammasta sienikastikkeessa



Halusin keräkaalin taipumaan hieman toisenlaiseksi ruoaksi. Taipuihan tuo. Leikkasin kaalit isoiksi lohkoiksi, paistoin sipulin kanssa ja panin isoon vuokaan ruskistettujen lihojen kaveriksi. Sienikastiketta joukkoon ja uuniin hetkeksi muhimaan. Kaali jäi kivan napakaksi ja oi, miten hieno aromi siihen tuli paistamisen myötä. Tätä voisin tarjota vieraillekin.

Paistettua kaalia ja lammasta sienikastikkeessa
(4:lle)

2 palaa (n. 500 g) karitsan paahtopaistia
öljyä paistamiseen
½ keräkaalia (n.700 g)
2 sipulia


Kastike:
1 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
2 rkl kuivattuja sieniä, jauha morttelissa
1 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna
tuoretta (tai kuivattua) rosmariinia


Halkaise paahtopaistipalat pituussuunnassa ja leikkaa kahtia (yht. 4 palaa).
Paista lihoja noin 3 minuuttia, käännä ja paista vielä muutama minuutti. Siirrä lihat laakeaan (voideltuun) uunivuokaan.
Leikkaa kaali ja sipuli lohkoiksi. Jätä kaaliin ja sipuleihin pieni pala kantaa, jotta ne pysyvät "kasassa". Paista lohkoja pannulla yhteensä noin 10 minuuttia. Pintaan saa tulla väriä. Siirrä lohkot uunivuokaan. Ripottele lihalle ja kasviksille hieman suolaa ja mustapippuria.

Säästä pannussa oleva rasva, lisää vähän voita ja anna sen sulaa. Ripottele jauhot pannulle ja sekoita nopeasti, älä ruskista. Kaada maito joukkoon kahdessa erässä koko ajan sekoittaen. Lisää jauhetut sienet. Kun kastike sakenee, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada uunivuokaan lihojen ja kasvisten lomaan. Ripottele rosmariinia pintaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.




Kelloköynnöksen jäähyväiset

Jonain vuonna katonrajaan kasvanut kelloköynnös on säästynyt pakkasen puraisulta niin, että vielä joulukuussa olen sieltä napsinut oksia maljakkoon. Nyt ovat kipakat pakkaset saaneet sen nuuduksiin. Hauska se on tuollaisenakin.




Olin eilen Sre:n kutsumana viettämässä upeaa iltaa, siitä ensi kerralla hieman lisää.
Lähdenkin tästä nyt laittamaan jouluvaloja. Ihanaa adventtia kaikille!

4 kommenttia:

  1. Samoin, tunnelmallista adventtia! Ihanahan tuo köynnös on, kun valo osuu siihen ja jokunen lehtikin on ihan kuin dipattu punajuuriliemeen. Ruokakin kuulostaa todella herkulta! Tuon ruuan lämpimät tuoksut ovat varmaan juuri sellaisia mitä nyt pakkasen paukkuessa kaipaa.

    VastaaPoista
  2. Sinä olet taituri tuon valon kanssa! Alimmainen kuva on aivan helmi.

    Paahtunut kaali ja karitsa sienten kanssa on varmasti hyvää.

    VastaaPoista
  3. Lammasta ja kaalia - sä olet selvästi kotonakin ollut vielä perjantai-illan tunnelmissa! :)

    Ihana idea tuo kaalilohkojen paistaminen!

    VastaaPoista
  4. Saila: Juuri sellaista pakkaspäivän ruokaa! Pakkasella en voisi ajatellakaan esim. mitään kylmiä ruokia. Olen tosi palelevaista sorttia.
    Katriina: Voi kiitos. Valo on kyllä se, joka minua erityisesti kiinnostaa. Ihan samasta kuvauskohteesta voi tulla aivan erilainen riippuen valon kulmasta. Ja ruokakuvat ovat tosi haastavia näin talvella.
    Anna: Niinpä. Itseasiassa tein tätä jo viime viikonloppuna, mutta hieman huvitti, kun luin perjantain ruokalistan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...