keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sitruslohi ja appelsiinicouscous


Lohi kiittäisi ja kumartaisi, jos osaisi. Kaloista juuri lohi nimittäin päätyy useimmiten suomalaisten ruokapöytään. Ruodot on helppo poistaa, värikin on kaunis ja maku miellyttävä.

Couscousista teen aika usein erilaisia lisukkeita. Couscous onkin varsinaista pikaruokaa: suurimot kiehautettuun veteen viideksi minuutiksi hautumaan ja se on siinä. Joukkoon lisäilen milloin mitäkin makua antavia aineksia, tällä kertaa appelsiinipaloja, paahdettuja mantelilastuja ja minttua.

Sitruslohi ja appelsiinicouscous
(4:lle)

4 viipaletta lohta esim. medaljonkeja
1 - 2 rkl limesitruunan mehua
1 chilipaprika
½ - 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

1 appelsiini
1 salottisipuli tai pieni pala tavallista
1 dl mantelilastuja
nippu minttua
3 dl vettä
1 rkl öljyä
½ tl suolaa
3 dl täysjyväcouscousia

Halkaise chilipaprika, poista siitä siemenet ja hienonna.
Mausta lohi limemehulla, hienonnetulla chilillä, suolalla ja pippurilla. Anna maustua vähintään 15 minuuttia.
Lohen maustuessa kuori ja paloittele appelsiini sekä kuori ja hienonna sipuli.
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla keskiteholla, kunnes ne saavat hieman väriä
Irrota mintun lehdet varsista ja hienonna lehdet.
Valmista couscous mittaamalla kattilaan vesi, öljy sekä suola ja kiehauta. Kun vesi kiehuu, sammuta levy ja siirrä kattila kylmälle levylle. Lisää couscous, sekoita, pane kansi päälle ja anna nesteen imeytyä couscousiin vähintään 5 minuuttia.
Paista sillä aikaa kalat pienessä öljytilkassa paistinpannulla molemmin puolin. Paistoaika riippuu kalapalojen paksuudesta. Varo paistamasta kaloja liian kauan, silloin ne kuivuvat. Kun kala alkaa olla kypsää, sekoita couscousia haarukalla, jotta saat siitä irtonaista. Sekoita couscousin joukkoon appelsiinipalat, sipuli, paahdetut mantelit sekä hienonnettu minttu.




Metsässä etsimässä korvasieniä

Korvasieniretkeni, saaliinani yksi sieni, päätyi maisemien ihasteluun. Ei se yksi ryppyinen sieni suinkaan löytynyt kuvien rehevästä maastosta, mutta ihan sellaisesta metsästä mistä syksyisinkin sieniä poimin. Sanovat, että hiekkaisista kangasmetsistä tai hakkuuaukeilta kannattaisi bongailla, mutta ei löytynyt, ei. Luovutanko vai menenköhän vielä etsimään?





9 kommenttia:

  1. Taas ihana ruokaohje <3 Minulla alkaa olla jo "Omenaminttu-collection" reseptejä ;-)

    Tuo viimeinen kuva on aivan häikäisevä. Voi hyvänen aika!

    VastaaPoista
  2. Joo, tuo alakuva käy ihan suomalaisesta terapiakuvasta. (Minkähän terapian tarpeessa minä olen, kun alkaa olla "terapiaa" jo joka paikassa: millon pyykissä, millon kuvissa.)

    VastaaPoista
  3. Metsästä löytyi sentään kaikenlaista muuta kiva, ettei ihan hukkareissu ollut:)

    Mieleeni ei ole koskaan juolahtanutkaan antaa lohen maustua ensin, saati marinoida sitä. Tuota täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla.
    Yksi lempiohjeistani on muuten se kerran postaamasi kypsänä marinoitava broileri. Se saa aina ihastuneita kommentteja kotona.

    VastaaPoista
  4. Lohi on kauniin punaista, koska kasvatettu lohi saa väriaineita ruokapellettien mukana. Mutta kiitos kivasta ohjeesta :)

    -MM

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia,niin vehreän näköistä!Ja nyt tuli kauhea lohihimo,oikein odottan ,että pääsen taas Suomessa sitä syömään.Täällä on niin tyyristä ,että harvoin tulee sitä ostettua.

    VastaaPoista
  6. Intopii: Hih, Omenaminttu-collection :))
    Kotimatkalla pysähdyin tien laitaan. Oli pakko räpsäistä muutama kuva ilta-auringon heijastuksista.

    Sirkku: Nyt tuli siis maisematerapiaa :)

    Katriina: Juu, metsässä samoilu ei koskaan mene hukkaan, mutta olisin minä muutaman ryppykorvan vielä mielelläni löytänyt.
    Se broileri on meilläkin suosikki :)

    MM: Niinhän se kasvatettu lohi saa. Taitaisi myynti romahtaa, jos väri muuttuisi :)

    Yaelian: Kevät täällä, tai melkein jo kesä, on ihanan vehreää. Pian siis lohiapajille :)

    VastaaPoista
  7. Ihana resepti! Meilla on taalla sitrushedelmakausi parhaimmillaan, joten tata voisi hyvinkin kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Lohi ja sitruuna on siunattu yhdistelmä! :) Tuo couscous kuulostaa myös todella herkulliselta, pitää ottaa resepti ylös! Couscous käy loistavasti niin monenlaisen ruuan lisukkeeksi, mietin juuri eilen, että joku uusi couscousidea olisi poikaa!! :) Oikein kivaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  9. Maria: Oih, sitrushedelmäkausi! Sitten tämä osuu kohdilleen sinne :)

    Italiansalaatti: Couscous sopii minustakin miedon makunsa ja rakenteensa vuoksi monen ruoan lisukkeeksi.
    Kiitos ja sinulle mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...