keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kirjauutinen


On se uskottava, se on nyt tässä – uunituore kirjani. Aika hassu tunne, jotenkin epätodellinen. Kaikki sai alkunsa vähän yli vuosi sitten, kun Saaripalstan Saila, joka on kirjoittanut Oman pihan suunnittelu -kirjan, sai ajatuksen perheenlisäyksestä, siis kirjaperheen. Alkoi ruokakirjan ideointi, johtoajatuksena vuodenajat ja lähiruoka, joko lähellä tuotettu tai omasta pihasta tai vaikkapa parvekkeelta.

Monet kirjan ohjeista ovat olleet täällä blogissakin, mutta viime kesänä keittiössä oli varsinainen vilske ja kameran laukaisin räpsähteli tiuhaan. Yritin laatia ohjeet mahdollisimman selkeiksi, että kokematonkin kokkaaja uskaltaisi hellan äärelle. Nyt ovat ohjeeni ja kuvani yksissä kansissa ja toivon kovasti niistä olevan iloa monelle!

Ohessa muutama aukeama nähtäväksi.
Kevät


Kesä


Syksy

Talvi

Kirjaa on saatavilla jo huomenna Oma Piha -messuilla. Olen itse paikalla ainakin viikonloppuna, joten tulkaahan moikkaamaan, jos siellä liikutte!

Lisäys 29.3. Kirjaa voi tilata oheisesta linkistä.

57 kommenttia:

  1. Voi vitsit, hurjasti onnea! Aikamoisen unelman olet päässyt toteuttamaan :)

    VastaaPoista
  2. Täälä blogistaniassa alkaa olla jo kaikki muut kirjailijoita paitsi minä ;) Tämä kirja pitäisi kyllä saada omistuskirjoituksella! Kovasti menestystä kirjailjattarelle ja kirjalle!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kirja!!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut vielä tätäkin kautta! Upean oloinen kirja. Sellainen, joka on pakko hankkia omankin keittiön pieneen hyllyyn - eikä kirjasi varmasti jää vain hyllyyn, vaan sitä tulee oikeasti käytettyä. :) Kuvasikin ovat niin ihania, että!

    VastaaPoista
  5. Onnea!

    Todella kauniin ja mielenkiintoisen oloinen kirja.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea kirjailijattarelle!

    VastaaPoista
  7. Onnea kirjasi johdosta! Upea juttu!!!

    VastaaPoista
  8. Wau! Onnittelut. Näytää upealta.

    VastaaPoista
  9. Uskomatonta mutta totta! Onnea! Olet kyllä lahjakkuus ja aion hankkia tuon kirjan. Mistä sitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oma Piha -messuilta tai Oma Piha -lehden asiakaspalvelusta. Pian myös kirjakaupoista.

      Poista
  10. Todella kauniit kuvat ja hieno idea.Onnea kirjailijalle!

    VastaaPoista
  11. Paljon paljon onnea kirjan johdosta.Ja kuvat näyttävät siinä upealta,tietenkin;D

    VastaaPoista
  12. Upeaa, oma kirja! :) Onnittelut sinulle! Täytyykin katsella missä sitä olisi myynnissä. Näyttää kivalta kirjan idea ja kuvat.

    VastaaPoista
  13. Todella houkutteleva! Ostaisin muutenkin, mutta nyt nähtyäni nuo aukeamat tiedän kirjan tulevan käyttöönkin!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! Kauniin näköinen kirja, ja sesonkeihin perustuva lähiruoka on ihan tämän bloginkin mukaista. Toivottavasti löytyy kaupoista täältäkin päin:)

    VastaaPoista
  15. Hieno juttu! Näyttää hurjan kauniilta ja inspiroivalta!

    VastaaPoista
  16. Oi, nytkä se tuli uunista ulos! Ihanaa, onnea! Kuvasi ja reseptisi ovat niin omaa luokkaansa, että ne innostavat jopa tällaisen antikokkaajan kokeilemaan. Olen viimeisen vuoden aikana kokannut ehkä kaksi kertaa ja molemmat sun blogista löytyneillä ohjeilla :-D

    VastaaPoista
  17. Onnittelut! Kauniita kuvia ja houkuttelevia ohjeita. Kirjaa tulee varmaan laajemmaltikin myyntiin..?

    VastaaPoista
  18. Onnea kirjasta! Näyttää hienolta :)

    VastaaPoista
  19. Lämpöiset onnittelut! Houkutteleva teos kerrassaan! :)

    VastaaPoista
  20. Onneksi olkoon! Ihanat kuvat pistivät heti silmään. Toivottavasti huomenna on paljon innokkaita ostajia.

    VastaaPoista
  21. Aivan mahtava! Onneksi olkoon! Toivottavasti on kirja kirjakaupoissa myynnissä.

    VastaaPoista
  22. Voi mikä iloinen uutinen! Mahtava juttu, lämpimät onnittelut!

    VastaaPoista
  23. Onnittelud! Kauniin näköinen kirja!

    VastaaPoista
  24. Oi, vautsi! Paljon Onnea kirjailijalle! Tuo on aikalailla must -hankinta :)

    VastaaPoista
  25. Milloin ja mistä tätä saa? Bongasin Sillä sipulin -naamakirjapäivityksestä, ja kirja näyttää niin ihanalta, että se lähtisi mielellään äitienpäivälahjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Oma Piha -messuilta tai tilaamalla Oma Piha -lehden asiakaspalvelusta. Pian myös kirjakaupoista.

      Poista
    2. Pakko lisätä tähän, että myös Pihakutsuilta :).

      Poista
  26. Paljon onnea! Vaikuttaa ihanalta opukselta :)

    VastaaPoista
  27. Olen otettu näistä onnitteluista! Ilman tätä blogia ja teitä blogin seuraajia kirjaa tuskin olisi syntynyt, joten suurkiitos ihan jokaiselle täällä kävijälle!!!

    VastaaPoista
  28. Hurraa, tätä on odotettu! Tulen tervehtimään lauantaina ihan henkkohtaisesti Hgin messuille ja ostan kirjan ilomielin suoraan kädestäsi. Voi miten mahtavaa, että kirja on valmis. Olet varmasti aivan huippuinnoissasi, ja onnellinen. Ei voi muuta kuin onnitella aivan valtavasti.

    VastaaPoista
  29. Oi onnea oikein kovasti kirjan johdosta!! Hurmaava, tuota pitää päästä hypistelemään pian!

    VastaaPoista
  30. Onnea kirjallesi! Näin haaveestasi tuli totta.
    Tilaus lähti juuri; tuskin maltan odottaa, että pääsen kirjaasi tutustumaan.

    Merja-ystäväsi Kurikasta

    VastaaPoista
  31. Oih, wow mikä uutinen, kuvasi ovat uskomattomia. Tosi herkullinen kirja, pakko saada!

    VastaaPoista
  32. Upean näköinen kirja! Hankintalistalle menee täälläkin!

    VastaaPoista
  33. Minäkin kävin tilaamassa kirjaa, koska tänään kävin Ison Omenan Suomalaisessa kirjakaupassa ja kirja ei ollut vielä siellä myynnissä.

    VastaaPoista
  34. Onnittelut, tosi upean näköinen kirja!
    Ja reseptisi ovat aina olleet kiinnostavia täällä blogissakin.
    Hankintalistalle menee...
    Iloista ja myyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. Todella hieno juttu! Onnea minultakin.

    VastaaPoista
  36. Hei,
    Sinulle on tunnustus blogissani Akileijat - nuo hurmaavat viettelijättäret. Voit noutaa sen sieltä.
    Onneksi olkoon kirjastasi, hieno!
    Itse kuulun myös minttujen ystäviin, vaikka akileijat ovatkin minulle kuningattaria!

    VastaaPoista
  37. Onnea kirjasi johdosta ! Olen varma,että kirjasi menee kuin kuumille kiville,sillä reseptisi ovat yksinkertaisesti todella loistavia :) Aion itse hankkia kirjasi. Blogisi on ihana kaikkine kuvineen ja nautin sen lukemisesta. Kiitos, kun olet jaksanut tehdä näin upean blogin, josta on iloa monille ihmisille.

    VastaaPoista
  38. Voi hurja! Onneksi olkoon!!! Ihan mieletön uutinen!! Pakko, pakko tilata tuo kirja heti tuolta. Minähän rakastan sun ruokaohjeita. Mutta tykkään enemmän selata kirjaa kuin etsiä ohjeita netistä.

    VastaaPoista
  39. Mahtavaa, tämä oli niin se sun juttu! Kuvasi ovat olleet upeita alusta alkaen. Kirjan ulkoasu on tosi hieno ja juuri sellainen, jonka haluaa ostaa omakseen. Rutkasti onnea! :)

    VastaaPoista
  40. Onnea kirjan johdosta! Kuvista päätellen kaunis kirja. Kiva blogi muutenkin, vierailen täällä ensi kertaa.

    VastaaPoista
  41. Tulin ostaneeksi kirjasi sunnuntaina oma piha -messuilta, ja kirja on ollut jo kovassa käytössä. Kaikki reseptit, joita olen kokeillut ovat suussa sulavia. Hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  42. Olen jokaisen kommentin ilahtuneena lukenut!
    Vastaan yhteisesti KAIKILLE: KIITOS kauniista sanoistanne!

    VastaaPoista
  43. Congratulations! It looks gorgeous! so wonderful for you!

    VastaaPoista
  44. Ihana, valloittava, kaunis ja näyttävä! Juuri niin kuin tekijänsäkin. Onnea ystäwä:) Sini

    VastaaPoista
  45. Meillä Helsingissä sanottiin köksän tunniksi ��

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...