perjantai 19. maaliskuuta 2010

Pääsiäistä odotellessa


Pääsiäistunnelmia jo latailen. Vaikka on ollut jotenkin uuvuttava työviikko, päätin ryhdistäytyä ja käväisin sisustusliike Mosassa Tapanilassa. Aivan ihastuttavia, toinen toistaan ihanampia kevätjuttuja putiikki täynnänsä. Ostoskoriin päätyi raikkaita keittiöpyyhkeitä, jalallinen tarjoiluvati, muistikirja ja ihania pääsiäiskortteja. Monta pikkujuttua jäi mietityttämään, joten taidanpa hurauttaa sinne toisenkin kerran.

Suloinen pääsiäiskortti oikealla on Krista Keltasen.
P.s. Huomasitko muuten, että ensimmäisen kuvan helmililjat eivät ole aitoja? Ostin ne samaisesta sisustusliikkeestä. Omistaja kertoi, että juuri noista helmililjoista heidän liikeideansa sai alkunsa. Ovat kyllä tosi aidon näköisiä multinensa.

12 kommenttia:

  1. Hauskaa, sinäkin kävit Mosa Interiorsissa ostamassa helmililjoja ja ihastuit! Mielestäni koko liike on ihastuttava, niin paljon katseltavaa ja todella ystävällistä henkilökuntaa. Aion suunnata sinne uudestaan kevään mittaan. Jos ehdit, kaivele blogistani helmikuinen "Fake Plastic Flowers"-päivitys ;)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Minulle liike oli positiivinen yllätys. Käynpä kurkkaamassa päivityksesi :) Kivaa viikonloppua sinulle myös!

    VastaaPoista
  3. Tämä helmililjakuva oli varmaan piirtynyt alitajuntaani. Käväisin tänään kukkakaupassa ja siellähän oli kuin olikin ihania sinisiä helmililjoja esillä. Oli pakko saada sellaisia kotiin! :-)

    VastaaPoista
  4. Oi hauskaa, sinullapa on sitten aivan aitoja :) Nämä kuvan helmililjat taitavat kyllä olla ihka ensimmäiset tekokukkani. Pääsiäisen jälkeen laitan ne piiloon ja jään odottelemaan puutarhasta nousevia sulottaria.

    VastaaPoista
  5. Helmililjat tuovat kyllä heti kevään. Taitavasti ovat osanneet tehdä kestävämmän helmililjan. Kaunis jalallinen tarjoiluvati nostaa varmaan tarjottavan kauniisti esille. Mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  6. Tänään kokeilenkin laittaa tarjoiluja vatiin :) Ihanaa pääsiäisen odotusta Marie teille myös!

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Varsinkin tarjoiluvati näytti upealta.

    VastaaPoista
  8. En muuten todellakaan huomannut, etteivät helmililjat ole aitoja! Tarjoiluvati on kaunis, kelpaisi minullekin. Pitää pistää mieleen tuo liike, jos joskus sattuu sinne päin.

    VastaaPoista
  9. Taru, kaunis on vati ja kylläpäs tarjoilut näyttivät siinä juhlallisilta :)

    Kirjailijatar, helmililjat ovat kyllä erehdyttävän aidon näköiset. Vati oli tänään koekäytössä ja passasi hienosti.

    VastaaPoista
  10. Täällä taas =) Ihana se tarjoiuluvati! Tykkään. Ja helmililjat näyttää todellakin aidolta! =)

    VastaaPoista
  11. Ohoh, kylläpäs osaakin olla aidonnäköiset kukkaset! :)

    Olet tehnyt ihanan kuuloisia ostoksia!

    VastaaPoista
  12. Krista, sun sivuilta sinne Mosaan osasin eksyä, KIITOS :)

    Marika, ja aika edullisiakin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...