lauantai 12. marraskuuta 2011

Kahden kaalin wokki


Kun on kiireisiä päiviä, teen pika pikaa jotain helppoa. Syksyn kasvikset muuntuvat sukkelasti värikkääksi wokiksi. Kasvisten esikäsittelyyn menee kyllä hetki aikaa, mutta kypsennykseen vain muutama minuutti. Mainiota pikaruokaa!

Kahden kaalin wokki
(3 - 4:lle)

150 g täysjyvänuudeleita
1 pieni punasipuli
1 valkosipulin kynsi
2 porkkanaa
1 pieni parsakaali (n. 250 g)
pieni pala keräkaalia (n. 100 g)
2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
2 rkl öljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
Viipaloi sipuli sekä valkosipulin kynsi.
Pese ja kuori porkkanat ja leikkaa niistä ohuita lastuja kuorimavetisellä tai juustohöylällä.
Huuhdo parsakaali huolellisesti ja leikkaa kukinnot irti varresta ja paloittele hieman.
Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi.
Kuori ja hienonna inkivääri.
Kuumenna öljy wokkipannussa tai isossa paistinpannussa. Lisää kasvikset pannuun ja sekoita niitä kokoajan nostellen kahdella puuhaarukalla. Kypsennä enintään 5 minuuttia, jotta kasvikset säilyttävät rapeutensa. Lisää sitten soijakastike, hunaja sekä kypsennetyt ja valutetut nuudelit. Sekoita nostellen ja tuo tarjolle.

Marraskuu
Päivät tuntuvat lyhyiltä ja ovat olleet jokseenkin harmaita. Tyypillistä marraskuussa. Viime vuonna näihin aikoihin satoi ensilumi, joka jäi pysyväksi lumeksi. Mitenköhän käy tänä vuonna?






7 kommenttia:

  1. Wokkiruuat ovat hyviä, niitä voisi tehdä useamminkin! Minulla ei edes ole wokkipannua, mutta tavallinen aika syvä valurautapannu on minusta ihan riittävä (tai ehkä se kuumentaa ruuan jotenkin väärin, mutta en ole alan spesialisti!)
    Marraskuu on siitä karmeaa, että on pimeää eikä edes mitään toivoa paremmasta, kun koko ajan mennään vain pimeämpään ja koko talvi vasta edessä. Huokaus!

    VastaaPoista
  2. Saila: Kyllä paistinpannukin käy, kunhan vain sekoittaa ruokaa nostellen kokoajan.
    Marraskuu on toisaalta sellainen kotoilukuukausi, joten en pistä niin pahakseni. Ja toisaalta odotan aika lapsenomaisesti jo lunta :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tuota täytyykin kokeilla! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  4. Heippa! Haastan sut mukaan Uuden Mustan juureshaasteeseen, seuraavana vuorossa on palsternakka!

    VastaaPoista
  5. Ekaterina: Kokeile ihmeessä, ihanan helppoa ja lapset tykkää.

    Hanna: Olen huomannut juureshaasteen, idea on loistava ja palsternakka yksi lemppareistani. Harmistus, mutta en vaan taida millään keritä.
    (Palsternakkasämpylät postasin pari viikkoa sitten ;))

    VastaaPoista
  6. Wokit ovat ihanaa ruokaa, niin nopeita, helppoja ja värikkäitä. Etenkin nyt marraskuussa niiden värikkyys tuo iloa arkeen.

    Minäkin odotan lunta. Käyn monta kertaa päivässä Ilmatieteen laitoksen ja Forecan sivuilla toiveikkaana, että joko tänne pääkaupunkiseudun yllekin ilmestyisi lumihiutaleen kuva.

    VastaaPoista
  7. Katja: Wokit ovat tosiaan arjen ilostuttajia :)
    Ei sitä lunta vieläkään ole tullut, minäkin odottelen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...