sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Suklaapikkuleivät


Suklaateema jatkuu. Pikkuleipiä meillä leivotaan aika usein, en minä, mutta tyttäreni. Nämä pikkuleivät eivät ole liian makeita, joten sopivat hyvin aikuiseenkin makuun – erityisesti kahvin kanssa.

Ohje on Otavan Suklaaherkut -kirjasta. Kirja kuuluu saksalaiseen keittokirjasarjaan, jonka suomenkielisen version tarkistusvaiheessa olin mukana aikanaan.

Suklaapikkuleivät (kirjasta Suklaaherkut, Otava)
noin 20 kpl

125 g tummaa suklaata
50 g pehmeää voita
80 g (n. 1 dl) ruokosokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
150 g (n. 2 ½ dl) vehnäjauhoja
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
4 rkl maitoa
3 rkl tomusokeria

1. Paloittele suklaa ja sulata se kulhossa kuumassa vesihauteessa koko ajan sekoittaen ja anna jäähtyä hieman. Vatkaa voi sokerin kanssa kulhossa vaahdoksi. Sekoita muna, vaniljasokeri ja sulatettu suklaa vaahtoon.
2. Yhdistä jauhot, kaakao, leivinjauhe ja suola, siivilöi ne suklaaseokseen ja sekoita yhdessä maidon kanssa taikinaksi. Pane taikina peitettynä noin tunniksi kylmään.
3. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Jaa taikina noin 20 osaan ja muotoile niistä palloja, joiden halkaisija on noin 2 cm. Kaada tomusokeri lautaselle ja pyöritä taikinapalloja siinä. Nosta pikkuleivät pellille leivinpaperin päälle, jätä reilusti leviämistilaa.
4. Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Ota pelti uunista, siirrä pikkuleivät ritilälle ja siivilöi pinnalle ohut kerros tomusokeria.

Tyttöni laittoi kaakaojauhetta vähemmän, 1 ½ rkl, ja jakoi taikinan noin 40 osaan. Paistoajaksi riitti 11 minuuttia.

Orkideani kukkii
Minulla on jo monta vuotta ollut orkidea keittiön sivupöydällä. Taitaa kyllä virallinen nimi olla perhoskämmekkä. Pari vuotta sitten riemuissani kannoin ruukun naapuriin näytille, että eikös vain täältä ole kukka tulossa. Pettyneenä tulin kotiin kasvi kainalossa – oli kuulemma vain ilmajuuri. Tuon jälkeen olen antanut orkidean vain kasvattaa lehtiään, mutta katsokaas mitä muuta se on saanut aikaan! Ja vieläpä kaksi kukkavanaa!





15 kommenttia:

  1. Oi, mikä ihana pisamanaama! Onnittelut hienosta saavutuksesta! Minun perhosorkideani pysyy vielä hengissä, mutta ei to-del-la-kaan suunnittele kukkimista.

    VastaaPoista
  2. mmmm herkullisen näköisiä pikkuleipiä, pitääpäs koittaa näitä sitten kotosalla. Ja olen kyllä kateellinen kaikille, jotka osaavat hoitaa kukkia. Minulla kuolee aina kaikki!

    VastaaPoista
  3. Onpa jännän näköinen pilkullinen :-) Ihanaa, että kukkii!
    Suklaaleivätkin näyttävät ja kuulostavat herkuilta.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kukkanen...orkidea(kin) on lempikukkiani...☺

    VastaaPoista
  5. Intopii: Sanotpa kauniisti - pisamanaama.
    On kyllä onnittelun paikka. En nimittäin minäkään uskonut, että kukkani ikinä kukkisi. Ajattelin, että kasvattakoot vain lehtiään ja niitä ilmajuuria :)

    Ekaterina: Voi ei, minultakin on kyllä kuollut vaikka kuinka monta kukkaa. Tämän kanssa onnisti.

    Saila: Olin tosi yllättynyt kukista!
    Herkullisia ja näyttävät minikokoisilta ruislimpuilta. Jos innostut joskus leipomaan, kokeilepa tehdä muutama minimini sun pikkukotiin.

    Irmastiina: On se kaunis! Kukinta kestää pitkään, kun nuo kukkavanat aloittivat eri aikaan avaamaan nuppusiaan.

    VastaaPoista
  6. Nuo pikkuleivät näyttävät äkkikatsomisella ihan minikokoisilta ruislimpuilta:) Kävisiköhän niihin pieni chilitujaus? Etsiskelen sitä täydellistä chili-suklaapikkuleivän ohjetta.

    VastaaPoista
  7. Kuin pikkuisia ruisleipiä! Ihanaa kun kotona on joskus joku yllättänyt leivonnaisella:)

    VastaaPoista
  8. Campasimpukka: Niin näyttävät :) Voisi muuten pieni chilitujaus käydä hyvinkin, kun eivät ole edes supermakeita. Kokeile ihmeessä chilillä!

    Katriina: Minäkin heti tuumasin, että näyttävät pikku limpuilta :)

    VastaaPoista
  9. blogisi on valittu herkkuliseksi ruokablogiksi. http://lautasella.blogspot.com/2012/02/herkullinen-ruokablogi.html

    VastaaPoista
  10. Herkullisen näköisiä pikkuleipiä, lisään ehdottomasti kokeiltavien joukkoon. Liityin tänne juuri lukijaksi, ja linkitin blogisi omani lukulistalle. Tykkään blogisi raikkaasta ilmeestä ja valokuvien ja herkullisten ruokaohjeiden kirjosta. Toivottavasti linkittäminen on OK. :)

    VastaaPoista
  11. Näyttääpä pikkuleivät hyviltä! :)
    Ja upeasti kukkiva orkidea! Oman orkidean kukkiminen loppui ja vaihdoin kukan samalla isompaan ruukkuun. Nyt seurailen vain tuleeko uutta kukkavanaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kiva, jos tulisi uutta kukkavanaa. Nyt minäkin jo tunnistan kukkavanan ja ilmajuuren :)

      Poista
  12. Voi miten herkullisen näköisiä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...