maanantai 17. syyskuuta 2012

Kolmen kaalin keitto


Kaikki erilaiset kaalit ovat mieleeni. Tähän keittoon soseutin parsakaalia ja kukkakaalia ja tarjoilin paistetun ruusukaalin kanssa. Rapeaa pekoniakin paistoin söpöläisten ruusukaalien kaveriksi ja kyllä oli herkullista.


Kolmen kaalin keitto
4:lle

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g parsakaalia
300 g kukkakaalia
6 dl vettä + 3/4 tl suolaa
tai 6 dl kasvislientä

Pinnalle
75 g pekonia
250 g ruusukaalia
ripaus suolaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.
Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää sipulit ja kuullota matalalla lämmöllä, kunnes sipulit ovat pehmenneet.
Lisää vesi ja suola tai kasvisliemi ja anna kiehahtaa.
Huuhdo ja paloittele parsa- ja kukkakaali ja lisää kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia.
Soseuta kasvikset liemineen. Lisää tarvittaessa nestettä.

Paista pekoniviipaleet paistinpannussa. Nosta valumaan talouspaperin päälle.
Huuhdo ruusukaalit, poista niistä mahdollisesti tummunut kanta ja halkaise kahtia.
Paista ruusukaaleja paistinpannussa keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Mausta ripauksella suolaa.
Leikkaa rapeat pekonit kuutioiksi ja sekoita ruusukaalien joukkoon.
Jaa keittoannoksiin ruusukaali-pekoniseosta tai tarjoa erikseen.


Jos haluat keitosta kasvisversion, lisää ruusukaalien joukkoon murskattuja saksanpähkinöitä paistamisen loppuvaiheessa.


Aurinkoa ja sadetta
Vietin viikonloppua isäni kotimaisemissa Ruokolahdella. Syksy on selvästi jo saapunut.












24 kommenttia:

  1. Unenomaisia kuvia Ruokolahdelta!

    VastaaPoista
  2. Kylläpäs on herkullisen oloinen keitto, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Keitto vaikuttaa herkulliselta !
    Ottamasi kuvat ovat todella kauniita, ihana paikka :)
    Onko kotitalouden opettaminen kivaa ? Olet taatusti loistava opettaja ! :)
    Hyvää viikkoa sinulle :) /15-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotitalouden opettaminen on tosi kivaa. Seiskat ovat innokkaita ja valinnaisryhmät ihanan motivoituneita. Eipä opettaja voi juuri muuta toivoa!
      Mukavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  4. Ruusukaalit näyttävät tuossa herkullisilta ja muutenkin kaalipohjaiset keitot ovat ihania! Meillä on just nyt kaali vähän kallista,mutta kunhan kylmenee ja alkaa sataa niin sen hinta sitten taas laskee.,
    Ihanat syksykuvat Hannele! Ja oikein hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, erilaiset kaaliruoat ovat niin ihania!
      Syksy se tosiaan jo on. Enemmän oli syysvärejä Ruokolahdella kuin täällä. Metsät olivat punaisenaan puolukoita. Poimin 14 litraa :) Ja sieniäkin löysin.
      Hyvää viikkoa sinne Jael!

      Poista
  5. Kauniita kuvia, tunnelma välittyy kivasti kuvista :)

    Keitto vaikuttaa juuri sellaiselta mistä minä pitäisin ja poikaystävä inhoaisi :D pitääkin laittaa resepti talteen ja odottaa että hän lähtee työmatkalle niin saan keitellä rauhassa kaaleja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eikun odottelemaan poikaystävän työmatkaa, että saat kaalit kiehumaan :)

      Poista
  6. Oi, ihana resepti! Siinä on kaikki ainekset kohdallaan, siis pystyn tekemään ja syömään tuota juuri tuollaisena ilman mitään soveltamisia (olen tällä hetkellä tiukalla eliminaatiodieetillä, joka karsii melkein kaikki ruoka-aineet pois :) )! Kiitos siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasinkin sun dieettiä... ei helppoa allergioiden kanssa. Toivottavasti sulle löytyvät pian sopivat ja ei-sopivat ruoka-aineet. Tsemppiä!

      Poista
  7. Sinulla onkin sitten samat lempparit kuin minulla! Kaalit on parhaita!

    VastaaPoista
  8. Uik! Minulla on hyvin traumaattinen suhde parsa- ja ruusukaaliin. Mutta kukkakaaliin minut saa vaikka haudata. Rrrrakastan sitä.

    Jään siis pohtimaan, onko keitto hyvä idea vai ei ;-) Ihanalta se kuitenkin näyttää kuvassa, kuten sinun otoksissasi kaikki. Saisit varmaan puhelintolpankin hehkumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös eräs Ameriikan mahtimieskin inhonnut parsakaalia - ihme ettei kieltänyt sitä lailla.
      Ruokatraumat saattavat olla sitkeässä, joten pohdi ihan rauhassa tätä keittoa ;)
      Vai että puhelintolpatkin hehkumaan, hih!

      Poista
  9. Odotin kaalikaalisoppaa, mutta täällä odottikin aivan suloinen resepti. Täytyy tehdä!

    VastaaPoista
  10. Oi miten hyvännäköistä. Meillä on ollut kaalit kovassa käytössä tänä syksynä keittiössä, mutta keittoa ei olla vielä tehty. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin Tiina, että teillä tykätään myös kaaleista :)

      Poista
  11. Kaalinystävä ei voi enempää toivoa. Ihana syyssoppa ja kauniit syksyiset kuvat!

    VastaaPoista
  12. Ei kertakaikkiaan, pitipä taas kuolata!! Tuo keitto on varmasti kokeilulistallani!! Ja muutkin kuvat näin syksynrakastajana huippuihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti Piaseni! Kokeilulistat on kivoja. Kun tulee tenkkapoo, niin lista esille :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...