keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Välimeren pikaleivät



Joskus on kiva leipaista jotain oikein suolaista ja hyvää, mutta nopeaa. Näitä leipiä olen tehnyt aamupalalle ja hyvin ovat menneet kaupaksi. Ensi kerralla leivon leipäset iltateen seuraksi tai tarjoilen jonkun kivan keiton makuparina.


Välimeren pikaleivät
(16 palaa)

3 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
5 aurinkokuivattua tomaatinpuolikasta (öljyssä)
100 g fetajuustoa tai vuohenjuustoa
2 rkl vihreää pestokastiketta
2 rkl öljyä
2 dl maustamatonta jogurttia

Voiteluun kananmunaa
Pinnalle pinjansiemeniä

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
Kuutioi aurinkokuivatut tomaatit ja juusto. Lisää ne sekä pesto, öljy ja jogurtti kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Sekoita mahdollisimman vähän.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kahtia.
Ripottele taikinapaloille jauhoja ja muotoile 2 pyöreää melko paksua levyä. Leikkaa kumpikin levy kahdeksaan osaan sektoreiksi ja siirrä palat pellille leivinpaperin päälle.
Voitele palat kananmunalla, ripottele pintaan pinjansiemeniä ja paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


17 kommenttia:

  1. Ihanat leipäset! Tykkään kauheasti leivän leipomisesta mutta nykyään yksin asuessa tulee sitä tehtyä äärimmäisen harvoin..

    VastaaPoista
  2. Hiitsiii, ei pitäisi käydä iltaisin missään ruokablogissa. Tästä syntyy kauhea iltasyöpöttelyn tarve :-D Taas ihanan kuuloinen resepti, jee. Aika harvaa reseptiäsi olen kokeillut kun ottaa huomioon miten ne kaikki herättävät ruokahalun, kaalipataa kai viimeksi, ja hyvää oli!

    VastaaPoista
  3. Ai-jai! Kiitos hyvästä ohjeesta, teenkeitto tuli heti mieleen ohjetta lukiessa.

    VastaaPoista
  4. Nuo sopisivat minulle, laiskalle leipojalle. Rakastan fetajuustoa kaikissa leivissä ja piirakoissa. Kai se on se suolaisuus ja sellainen kirpeä maku mikä siinä viehättää.

    Raikkaat kevätkuvat!

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi hankala, leivonnassa täysin kädetön "asiakas" kysyy, voiko noita tehdä ilman vehnä(ä sisältäviä) jauhoja?

    VastaaPoista
  6. No voihan nami, nami...tää ohjehan täytyy kopsata heti..;) kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
  7. Minä pidän leivistä, missä on Välimeren makuja. Aurinkokuivatut tomaatit ohjeessa kuulostavat hyvälle. Taas ohje, mitä pakko laittaa muistiin.

    VastaaPoista
  8. Yaelian: Yksin asuessa ei varmaankaan tule leivottua niin usein. Näitä voi kyllä pakastaakin.

    Saila: Niin, iltasyöppöttely saattaa olla aika petollista :)

    Sirkku: Tänään oli artikkeli Hesarin ruokasivuilla suomalaisesta teetarjonnasta. Minä niin tykkään teestä, erityisesti mustasta vahvasta ja oman pihan yrttiteestä.

    Solen: Feta kyllä sopii moneen. Kevättä tämä nyt taitaa olla, pakko uskoa. Valon määrä suorastaan häikäisee.

    Intopii: Vehnän ja grahamin voi vaihtaa esim. gluteenittomiin jauhoihin. Tällaisissa pikataikinoissa gluteenittomiin vaihtaminen yleensä onnistuu hyvin. Hieman kannattaa silloin lisätä rasvan määrää.

    Tuija: Olepa hyvä ja kiva jos leivot :)

    Voisula: Nuo aurinkokuivatut tomaatit sopivat tosi hyvin. Antavat hieman kosteuttakin taikinaan.

    VastaaPoista
  9. Nämä menee heti kokeiluun, on niin suussasulavat aineet! Tykkään tästäkin ohjeesta, Hannele! T. Pia

    VastaaPoista
  10. NAm, tämän reseptin talletan ja annan leipomista rakastavan neitokaiseni ryhtyä tuumasta toimeen jo tänään....
    Kiitos! Ja näyttävätkin kauniilta.
    Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Pitäisiköhän tehdä huomenna pikaleipiä, kun on lapsen synttärit enkä ole vielä saanut aikaiseksi mitään. Istun vain tässä...ei kohta menen tekemään omenapiirakkaa ja täytekakun pohjan. Siitä se lähtee.

    VastaaPoista
  12. Pia: Suussasulavia olivatkin ;)

    Tinttarus: Oi, leipovat neitokaiset, he vasta ihania ovatkin! Minunkin intoni muuten kaikkiin ruokajuttuihin alkoi tyttösenä juuri leipomisesta.
    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    Kirjailijatar: Noista ihanista herkuistasi synttärivalmistelut lähtee hyvin käyntiin ja ehkä huomenna saat vielä näitä suolaisiakin aikaiseksi.
    Mukavia juhlia teille!

    VastaaPoista
  13. Nämä katosivat saman tien pelliltä. Mainio ohje muutenkin; helppoja ja nopeita tehdä. Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos mainiosta ohjeesta! Kokeilin jo ja hyviä olivat! Ihania ja helppoja ohjeita sinulla muutenkin; löysin vasta blogiisi ja lueskelin samalla vanhempiakin juttuja :)
    Outi

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: Ole hyvä ja kiva, että maistuivat!

    Outi: Tervetulotoivotus sinulle!
    Helppous ja selkeys - niihin pyrin.

    VastaaPoista
  16. Åh så gott det såg ut, jag kopierade genast receptet. Himla fina bilder du bjuder på!

    VastaaPoista
  17. Lydia: Dom är riktigt goda :)
    Tackar och välkommen hit!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...