lauantai 17. joulukuuta 2011

Paistettu punakaali ja Kartanon joulu


Olen monena jouluna valmistanut kauniin väristä ja herkulliselta maistuvaa paistettua punakaalia. Isossa paistinpannussa tai wokkipannussa tämä  lisuke valmistuu 10 minuutissa. Paistettu kaali sopii ihanasti esimerkiksi laatikkoruokien kanssa.

Paistettu punakaali
(4:lle)

1/4 punakaalia (n. 250 g)
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ dl mustaherukkahilloa
(1 rkl hunajaa)
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 omena
½ dl kuorellisia manteleita

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna öljyä isossa paistinpannussa ja kuullota siinä kaalisuikaleita noin 5 minuuttia. Mausta suolalla, mustaherukkahillolla, (hunajalla) ja etikalla. Anna hautua muutama minuutti.
Raasta omena, lisää se lämpimän kaalin joukkoon.
Pilko mantelit veitsellä ja ripottele kaalin pinnalle.




Kartanon joulu

Håkansbölen kartanolla vietettiin jälleen Kartanon joulu-tapahtumaa. Oli markkinat, Lucia-kulkue, kuorolaulua, Pakkasukko, lapsille aasi- ja poniratsastusta jne. Ei ollut talvinen sää, niinkuin viime vuonna, mutta tunnelma oli mukava.












Vielä hevoskuvia - koittakaa kestää! On aivan sattumaa, että kuvasin jälleen hevosia. Håkansbölen kartanon vieressä sijaitsee ratsastuskoulu Poni-Haka. Olin ystäväni kanssa lähdössä kotiin, mutta nauliuduimme varmaankin tunniksi seuraamaan upeaa hevos-näytöstä mutaisen aitauksen reunalle. Hevoset halailivat, pussailivat, purivat ja potkivat toisiaan, kirmailivat ja tulivat jopa uteliaina maistamaan kameraa. Ja rapa roiskui!












12 kommenttia:

  1. Mahtavan upeita hevoskuvia olet ottanut! Näistä ei saa kyllikseen:)
    Kivalta kuulostaa tuo jouluinen tapahtuma kartanossa ,ja nurmikko on niin uskomattoman vihreää joulukuussa!
    Punakaali on ihanaa;pari päivää sitten söin kokonaisen punakaalin;puolet raakana salaattina ja puolet lämpimänä,mutta hieman erilaisena kuin omasi.Herukkahillo varmaankin antaa ihanan makulisän kaalille! Mukavaa joulunodotusta ja 4.adventtia!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Me mietimme Kartanon jouluun osallistumista viime sunnuntaina, olisimme siis melkein voineet törmätä siellä. :) Mutta sitten tapahtuma jäikin väliin, koska esikoinen sai itselleen niin tärkeän leikkitreffikutsun eskaribestiksensä luo. Kartanon joulu taisi olla tosi tunnelmallinen.

    Nuo hevoskuvat ovat upeita. Me olemme nyt kahdesti käyneet Poni-Haassa katsomassa heppoja. Tallin tunnelmassa on jotain niin tuttua. En itse lapsena ollut koskaan hevostyttö, mutta kotini lähellä oli (ravi)talli, jossa vietin paljon aikaa heppahullujen ystävieni kanssa. Siksi tallin tunnelmassa on jotain tuttua, ripaus lapsuutta.

    Mukavaa päivää sinulle! Meillä sataa nyt räntää, mutta optimistisesti kutsun sitä lumeksi. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kartano, niinkuin aina kaikki vanhat rakennukset. Komea on myös tuo puukuja, joka kartanolle johtaa. Missäpäin Suomea tuollainen paikka oikein on? Viikonlopputerkuin Sari

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Kuvissa tuo nurmikon vihreys jotenkin korostuu. En kyllä tällaista joulukuuta muista!
    Punakaaliin sopii ihanasti tuo herukkahillon makeus.
    Ihanaa joulunaikaa sinulle myös!

    Katja: Voi kun olisi ollut hauska törmätä! No, ensi vuonna. Siellä oli paljon kivaa lapsille, joten ehdottomasti kannattaa osallistua.
    Minä en pienenä ollut lainkaan talleilla, mutta heppakortteja ym. keräilin. Ratsastus tuli kuitenkin tutuksi siellä Afrikassa ja vieläkin himoan hevosen selkään.

    Sari: Paikka on Vantaan Hakunilassa. Upeaa, että tuo kaunis paikka on avattu yleisölle.
    Hyvää adventtia Sari!

    VastaaPoista
  5. Jälleen niin ihania luontokuvia!!!!
    Tuota punakaaliruokaahan on aivan pakko tehdä jouluksi! Mulla on ollut monta vuotta käytössä punakaalisalaatin ohje, jota teen aina jouluksi ja jaan suvullekin. Siinä on melkein samat aineet, mustaherukan sijaan rusinoita ja sitä ei kypsytetä!
    Jouluista tunnelmaa Jokirannasta.

    VastaaPoista
  6. Vanhana hevostyttönä silmä lepää näissä hevoskuvissa.

    VastaaPoista
  7. Eeviregina: Punakaali on niin hyvää monessa muodossa!
    Kiitos samoin :)

    Suolaa ja hunajaa: Olisin voinut vielä toisen tunnin seurata noita hevosia!

    VastaaPoista
  8. Voi mitä pusuttelevia polleja ja ihanan talvinen joulusää :)
    Lämminhenkistä joulua teille <3

    VastaaPoista
  9. Olenkin miettinyt mitä tekisin jääkaapissa majailevalle punakaalin lopulle.Pitääpi testata antamasi resepti.

    VastaaPoista
  10. Ihana jouluinen punakaali! Meillä ongelmana on se, että uudet ruokalajit ei vain mahdu joulupöytään ja vanhojakin karsitaan, mm. porkkanalaatikko on jo poistunut.. Kalapöytä taitaa olla ainoa joka kokeilee uutta.

    Onneksi joulun jälkeenkin on elämää (!), saahan tätä syödä vaikka uutena vuonna tai talvella muuten vaan. Saahan?

    VastaaPoista
  11. Vau, kuulostaapa ihanalta reseptiltä! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla. Oikein hyvää ja maukasta joulua sinne!

    VastaaPoista
  12. Merruli: Kiva jo testaat.

    Mari: Oi toki saa, saa! Sopii hyvin talveen.

    Säihky: Sinulle myös, maukasta joulua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...