torstai 1. heinäkuuta 2010

Vaniljavanukas ja mansikkakastike


Ah, mansikkakausi alkamassa! Mansikat ovat hyviä sellaisenaan, mutta heti kun kausi alkaa, alan kuumeisesti miettiä mitä kaikkia herkkuja niistä valmistaisin. Vaikea edes valita suosikkiherkkua, sillä mansikka sopii niin moneen. Mansikkakastiketta olen vuosia tarjonnut lisäkkeeksi esimerkiksi jäädykekakuille, juustokakuille ja jäätelölle ja olipas tosi herkkua pehmeän vaniljavanukkaan kanssa. Niin raikasta ja kesäistä!


Vaniljavanukas
(4 - 6:lle)

1 dl kermaa
5 ½ dl maitoa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
¾ dl maissitärkkelysjauhoa
1 kananmuna


Mittaa kaikki aineet pinnoitettuun kattilaan ja sekoita hyvin ennen kuin alat kuumentaa.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos muuttuu sakeaksi ja kiehahtaa.
Katkaise levystä virta ja jatka sekoittamista vielä muutaman minuutin ajan.
Siirrä pois levyltä. Anna hetken jäähtyä ja annostele laseihin. (Tulikuuma vanukas saattaa rikkoa ohuen lasin.)
Peitä kelmulla ja siirrä jääkaappiin, jotta vanukas hyytyy. Hyytyminen kestää noin 3 tuntia.

Mansikkakastike

2 dl mansikoita
½ dl vettä
½ dl sokeria


Soseuta mansikat sauvasekoittimella.
Mittaa pieneen kattilaan vesi sekä sokeri ja kiehauta.
Kun sokeri on sulanut, ota kattila pois levyltä ja anna hetken jäähtyä.
Lisää soseutetut mansikat sokeriliemeen ja sekoita tasaiseksi.
Kun mansikkakastike on jäähtynyt, kaada se vanukkaiden päälle laseihin.
Koristele valmiit vanukkaat tuoreilla mansikoilla.


Upeat unikot

Idänunikot (Papaver orientale) ovat kiehtovia, eivät vähiten värinsä vuoksi vaan myös lyhyen kukintansa vuoksi. Kun paperinohuet terälehdet alkavat irrota, kukka paljastaa todellisen luonteensa. Siemenkota on niin uljas pyöreine muotoineen ja samettimaisine kuvioineen, ettei voi kuin ihmetellä.



Päivänliljat

Talomme puutarhassa ei juurikaan kasvanut kukkivia perennoja muuttaessamme tänne yli kymmenen vuotta sitten. Nämä huumaavan ihanalta tuoksuvat keltapäivänliljat (Hemerocallis lilio-asphodelus) olivat talon pohjoisseinustalla ja lienevät vanhaa kantaa. Ne joutuivat heti ylöskaivetuiksi salaojaprojektin tieltä. Istutin ne samalle varjoisalle seinustalle vuorotellen kuunliljojen kanssa. Eräänä vuonna päivänliljoihin ilmestyi vain muutamia kukkia ja olin hämilläni. Naapurille ihmettelin ja hän kertoi anoppinsa sanoneen, että päivänliljat eivät kuki, jos niitä lannoittaa liikaa. No, seuraavana vuonna en lannoittanut ja minut palkittiin valtavalla kukinnalla. Juuri tämä on puutarhanhoidossa niin mukavaa, että kaikkea voi kokeilla ja oppia uutta.




Auringon lämmittämiä päiviä!

8 kommenttia:

  1. Pian mansikka-aika alkaa olla parhaimmillaan! Sinun ohjeesi on raikas ja klassinen :)

    Rakastan unikoita ja olen nyt oppinut pitämään päivänliljoista. Aiemmin ajattelin, etten halua pihaani keltaisia kukkia. Juhannusreissulla kävi kuitenkin niin, että ihastuin vanhempieni liljapaljouden tuoksuun ja niinpä meillekin matkasi muutaman päivänliljan alku. Nyt kukkia on vain kahdessa varressa, ensi kesänä ehkä enemmän.

    Sinun kuvistasi taas kerran lumoutuneena, hyvää alkanutta heinäkuuta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä ohjeesta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! :) Odotan aivan sormet syyhyllä marjakautta. Mansikkaraakileet näyttivät jo niin hyviltä ja samoin mustikat metsässä. Jospa vadelmiakin tulisi kunnolla. Kolme kuukautta olen jo joutunut turvautumaan kaupan pakkasmustikoihin. Voi niitä marjapiirakoitakin... :) Herkullisia marjahetkiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Oi houkutteleva herkku! Saattaisin minäkin osata tehdä, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  4. Upean näköiset nuo mansikkajälkiruoka-annokset! Ja todella upeasti kuvattu.Mansikka on niin herkullinen tuon tapaisessa annoksessa:-)

    VastaaPoista
  5. Mansikan ja vaniljan yhdistelmä on kyllä vastustamaton. Vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat... voiko ihanampaa olla?

    Meidän perheen suosikkikesäherkkuja on jo vuosia ollut mansikka-marenkikakku, joka kasataan valmiista marenkilevyistä, tuoreista mansikoista ja kermavaahdosta. Ihanan äkkimakeaa ja ah, niin kesäistä!

    VastaaPoista
  6. Kivan kesäinen ja aika vähäkalorinenkin jälkiruokaherkku. Tuota täytyy tehdä jonakin päivänä.

    VastaaPoista
  7. Lumiomena: Keltaiset kukat eivät minullakaan olleet etusijalla. Puutarhassani on erivärisiä "huoneita": valkoinen, sininen, punainen ja keltainen. Keltainen alue on varsin viehko.

    Teija: Eikö vain?

    Sini: Marjat ovat juuri se kesän juttu :)

    Satu: Lapsetkin varmasti tykkäisivät.

    Yaelian: Kiitos! Herkullinen tosiaan.

    Kissaemo: Oi, minäkin rakastan marenkikakkuja! Teen usein pavlovaa, jonka ohje muuten löytyy joulukuulta.

    Katriina: Totta, jos haluaa vielä vähäkalorisemman, kerman voi korvata maidolla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...