6 tuntia sitten
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Mausteinen pähkinäkakku
Oi kuinka rakastan leipomista! Tuleva joulun aika saa minut aivan sekaisin, kun haluaisin leipoa tuhansia herkkuja. Seitsemän sorttia saa luvan riittää joulun kahvipöytään, niistä tuhannesta karsimiseen sitten kuluu sen seitsemän päivää. Tänä vuonna olen päättänyt, että aloitan leipomiset hyvissä ajoin, ja että varmat perinteiset herkut teen jouluksi (ne seitsemän sorttia) ja uusia kokeilen joulukuun aikana. Aion siis herkutella koko joulukuun! Seuraa saan varmasti, sillä tyttärelläni on ollut makeaton marraskuu.
Tämän jouluisen kakun olen kehitellyt lapsuuden makumuistojen pohjalta. Se on helppo, jouluisen mausteinen eikä kovin rasvainen. Pähkinät tuovat ihanaa rapeutta ja kuorrute on varsinkin nuorten mieleen. Mikäli et halua käyttää ruokasoodaa, vaihda se teelusikalliseen leivinjauhetta. Leivinjauhetta käytettäessäsi kakusta tulee väriltään vaalea.
Mausteinen pähkinäkakku
2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
1 dl öljyä
2 dl kermaviiliä
3 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 ½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
2 dl saksanpähkinöitä
(½ dl rusinoita)
Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
n. 1½ rkl vettä
1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (vetoisuus n. 1 ¼ l).
2. Vatkaa munat ja fariinisokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää vaahdon joukkoon öljy ja kermaviili varovasti sekoittaen.
4. Sekoita jauhot ja mausteet erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan varovasti käännellen.
5. Lisää pähkinät ja rusinat, sekoita mahdollisimman vähän.
6. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla.
7. Kumoa valmis kakku hieman jäähtyneenä.
8. Sekoita tomusokerista ja vedestä notkea kuorrute ja valuta lusikan avulla tai pursottamalla jäähtyneen kakun pintaan.
9. Voit myös pakastaa kakun, mutta ilman kuorrutusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)