Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Broileripata

Broileri-chorizopata

Jälleen yksi pataruoka. Niitä on ilmestynyt tänne blogiin aika monta, varsinkin sen jälkeen, kun sain äidiltäni iki-ihanan ovaalin Le Creusetin valurautapadan. Se on kivan kokoinen ja keraamisessa keittotasossani sattuu olemaan sille juuri sopiva soikea keittoalue.

Itseasiassa minulla on nyt kaksi valurautapataa, soikea (sopiva) ja pyöreä (aika iso), jonka hankin opiskeluvuosinani ollessani kesätöissä Kokkipuodissa. Molemmissa on niin sanottu vesikansi, jolloin ruokaan tarvitaan vain vähän nestettä: kannen syvennykseen laitetaan kylmää vettä, jolloin kannen sisäpinta kerää höyryä. Höyrypisarat tippuvat pikkuhiljaa ruoan päälle ja valelevat sitä samalla. Ihan kiva lisäominaisuus, vaikka useimmiten käytänkin kantta ihan tavalliseen tapaan, ilman vettä.


Broileripata
4–6:lle

1 kg broilerin koipi-reisipaloja
150 g chorizoa (raakamakkaraa)
öljyä ruskistamiseen
2 punasipulia lohkottuna
4 valkosipulinkynttä viipaloituna
3 paprikaa, eri värisiä, lohkottuna

3 tomaattia kuutioituna
1–2 vihreää chiliä renkaina
2–3 chipotle-chiliä adobo-kastikkeessa*, paloiteltuna
1 ½ rkl balsamietikkaa
3 laakerinlehteä
1–1½ tl suolaa
ripaus sokeria
nippu tuoretta timjamia
(kanalientä tarvittaessa)

Ruskista broilereita öljyssä padassa. Purista joukkoon chorizo-makkarat kuoristaan ja jatka ruskistamista.
Siirrä lihat lautaselle odottamaan.
Lisää hieman öljyä pataan ja paista sipuleita ja paprikoita hetken aikaa.
Lisää tomaatit, chilit, mausteet ja ruskitetut lihat.
Hauduta pata kypsäksi ja lisää tarvittaessa nestettä, esimerkiksi kanalientä.
Tarjoa riisin tai hyvän leivän kanssa.

*Aikamoinen sanayhdistelmä - chipotle-chili adobo-kastikkeessa. Kyseessä on savustettu chili, yleensä jalapeno-chili, joka säilötään adobo-kastikkeeseen. Adobo-kastike on puolestaan, mausteinen chilikastike, jota käytetään esimerkiksi marinointiin tai lisukkeena sellaisenaan. Chipotle-chilejä adobo-kastikkeessa myydään pienissä säilyketölkeissä ja niitä saa nykyään hyvin varustetuista ruokakaupoista. Jos et käytä kaikkia chilejä kerralla, siirrä loput esimerkiksi kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa. Itse olen pakastanut loput chilit, jotta ne eivät unohtuisi jääkaappiin. Pakastimesta niitä on kätevää ottaa ruoanlaittoon tuomaan täyteläisyyttä ja potkua erilaisiin ruokiin. 


Kevät on saapunut!



Olen leikannut omenapuut ja aloittanut haravoinnin. Pienen pihapöydän ja tuolit asettelin sammaleiselle nurmelle, jotta voisin istahtaa ja ihmetellä kevään etenemistä. Aurinko tuo kummasti eloa, ohikulkijatkin iloisesti tervehtivät.



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Herkulliset mungpavut

Mungpavut

Tyttösenä Afrikassa asuessani äitini valmisti usein ihania mungpapuja. Niitä on ollut ikävä! Heti kun kaupassa törmäsin luomu-mungpapuihin, päätin verestää makumuistojani. Ei tullut ruoasta ihan samanlaista kuin äidin, mutta aika lähelle pääsin. Ensi kerralla kokeilen mausteeksi enemmän chiliä ja jotain masala mausteseosta ja sitten kutsun äidin maistamaan.

Mungpapumuhennos
4:lle

2 dl kuivattuja mungpapuja

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2–3 rkl öljyä
2 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua chiliä
1 ½ tl suolaa
½–1 prk tomaattimurskaa tai muutama tomaatti
50 g pinaattia
tuoretta korianteria

Huuhdo pavut hyvin ja liota runsaassa vedessä yön yli (10–12h). Vaihda vesi ja keitä 20–30 minuuttia.
Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä keskilämmöllä. Lisää mausteet ja jatka kuullottamista.
Valuta pavut ja paista niitä sipulien ja mausteiden kanssa.
Lisää tomaattimurska tai kuutioidut tomaatit ja hauduta ruokaa kannen alla noin 10 minuuttia.
Lisää lopussa pinaatti ja kypsennä vielä hetken aikaa.
Maista ja lisää tarvittaessa mausteita tai nestettä.
Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoa esim. lihan lisukkeena tai kasvisruokana perunoiden, riisin tai couscousin kanssa.

Ne ovat nousseet nyt – korvasienet!
Metsä tarjoaa parastaan näin sateiden jälkeen. Kannattaa katsastaa polkujen varret ja paikat, joissa maanpintaa on rikottu. 

Korvasienet

Myrkyllisiä korvasieniä poimiessa ja puhdistaessa on oltava tarkkana: kasvoihin koskettelua on vältettävä ja erityisesti varottava suuta ja silmiä. Sienet pitää keittää kahteen kertaan väljässä vedessä, huolehtia tuuletuksesta jne. Tarkat ohjeet Eviran sivulla.

Samalla metsäretkellä löysin oivallisen nokkospaikan ja kosolti köyhän emännän parsaa eli maitohorsmaa. Menen pian metsän laitaan uudelleen korin kanssa.

Puutarhan vauhti
Voi kunpa luonnon heräämistä voisi hieman hidastaa. Puutarhassakin tapahtuu monenmoista ja tuntuu, että kaikkea ei ehdi havainnoimaan. Luumupuiden kukille toivon paljon pörriäisiä.

luumunkukka

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Vuokapulla

Buchteln

Saksankielisissä kirjoissa ja joillakin sivustoilla törmäsin aikanaan Buchteln-nimiseen vuokapullaan. Jo monena pääsiäisenä on ollut ajatus leipoa vastaavaa. Nyt ryhdyin toimeen ja ehdottomasti kannatti. Leivoin tavallisen pullataikinan, mutta kardemumman sijaan käytin mausteena vaniljasokeria ja sitruunankuorta. Kohonneen taikinan kaulin levyksi, leikkasin neliöiksi, lusikoin täytettä, nipistin kulmistaan ja siirsin vuokaan kohoamaan. Täytteeksi laitoin osaan vadelmahilloa ja osaan sitruunatuorejuustoa ja kuivattuja karpaloita. Täytteeksi sopisi moni muukin herkku esim. mantelimassa, sitruunatahna tai vaikkapa pähkinävoi. Kohonnutta vuokapullaa en voidellutkaan munalla vaan sulatetulla voilla. Pinnasta tuli pehmeä ja vaikka voita oli vain vähän, se antoi kivasti makua.

Vuokapulla

Taikina
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
2 ½ tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
½–1 sitruunan raastettu kuori (luomu)
1 kananmuna
noin 6 dl vehnäjauhoja
75 g voita huoneenlämpöisenä tai ½ dl öljyä
Täytteeksi hilloa tai sitruunatuorejuustoa (ja kuivattuja karpaloita)
Voiteluun voita
Pinnalle tomusokeria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokerit, suola, situunaraaste ja kananmuna ja sekoita.
Lisää vehnäjauhoja vähitellen, koko ajan alustaen (käsin tai yleiskoneella).
Kun taikina alkaa hieman irrota kulhon reunoilta, lisää rasva ja jatka alustamista. Lisää vielä jauhoja, jos taikina on kovin tarttuvaa.
Kohota taikina leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.
Kaaviloi taikina levyksi ja jaa se taikinapyörällä 12–16 neliöksi. Pane jokaisen neliön keskelle lusikallinen täytettä, nosta kulmista kiinni nipistäen ja muotoile pyöreäksi.
Pane pullat vierekkäin leivinpaperilla vuorattuun isoon vuokaan, nipistetty puoli alaspäin. Jätä kunkin pullan väliin hieman kohoamistilaa.
Peitä vuoka leivinliinalla ja kohota lämpimässä paikassa.
Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Voitele kohonnut vuokapulla sulatetulla voilla.
Paista noin 30 minuuttia uunin alatasossa, tai kunnes vuokapulla on keskeltäkin kypsä.
Anna jäähtyä ja siivilöi pintaan tomusokeria.

Buchteln


Suloiset kevään kukkijat ovat aloittaneet väriloistollaan. Iloista pääsiäistä!







maanantai 20. toukokuuta 2013

Parsakeitto ja minttukerma


Kaunis vihreä parsanippu pääsi ostoskärryihini ja päätyi keitoksi alkupalalle. Eilen oli aika kuuma päivä ja puutarhahommien lomassa söin lopun keiton kylmänä. Melkeinpä parempaa kylmänä kuin kuumana! Minttukerma maustoi keiton suloisesti. Minttuja löytyy puutarhasta jo paljon. Koko eilisen päivän kaivelin niitä ihan juurineen, on nimittäin kurituksen aika. Ne ovat levinneet ihan mahdottomasti. Jatkossa aion olla huolellisempi karkulaisten kanssa.
  
Parsakeitto ja minttukerma
3–4:lle
 
500 g vihreää parsaa
pala purjoa
1 rkl voita
5 dl vettä + ½ tl suolaa 
tai 5 dl kasvislientä

Minttukerma
½ dl mintunlehtiä
1 tl sitruunamehua
1 dl kermaa

Huuhdo parsat ja poista puumainen osa tyvestä. Parsaa voi taivuttaa varoen, jolloin varsi katkeaa kiinteän ja huokoisen osan rajalta. Paloittele parsat pieniksi viipaleiksi.
Halkaise purjo pituussuunnassa kahtia, huuhdo hyvin ja viipaloi.
Kuullota purjoa voissa matalalla lämmöllä, kunnes se on pehmeää. Lisää vesi ja suola tai kasvisliemi ja parsaviipaleet. Keitä pehmeiksi, noin 10 minuuttia.
Soseuta keitto sileäksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa.
Hierrä mintunlehdet huhmareessa sitruunamehun kanssa aivan hienoksi.
Vaahdota kerma ja mausta mintulla.
Jos tarjoat keiton kuumana, tarjoa minttukerma erikseen. Jos tarjoat keiton kylmänä, jäähdytä hyvin ja tarjoa minttukermanokarella koristettuna.




Puutarhassa kukoistaa

Miten kesä tulikaan näin nopeasti? Nautin suunnattomasti puutarhani kevään ja alkukesän kukkijoista. Yksi suosikeistani on kirjopikarililja. Ehti kyllä joku muukin tästä viehkosta liljasta nauttia - mokoma liljakukko. Nyt pitää tuollaisia punapanssareita vahtia tarkkaan. Ihan komea olet, mutta minun liljojani et saa popsia!






tiistai 7. toukokuuta 2013

Fenkoli-sellerisalaatti


Pidän kovasti fenkolin ja varsisellerin mausta, mutta myös ihanasta rapsakkuudesta. Tätä salaattia olen tarjoillut mm. juhlien noutopöydästä ja hyvin on vieraille maistunut.
 
Fenkoli-sellerisalaatti
4–6:lle

½ fenkoli
pieni pala varhaiskaalia
2–3 varsisellerin vartta
1 hapokas omena
2 dl viinirypäleitä
½–1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl saksanpähkinöitä

Kastike
1 dl jogurttia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl öljyä
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Suikaloi fenkoli ja kaali. Paloittele varsiselleri ja omena. Halkaise viinirypäleet ja poista mahdolliset kivet.
Paloittele karpaloita ja saksanpähkinöitä hieman.
Yhdistä kaikki ainekset kulhossa, mutta säästä osa pähkinöistä koristeluun.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kaada kastike salaatin joukkoon, sekoita käännellen ja siirrä tarjoilukulhoon.





sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Marinoidut paistetut silakat


Pian on vappu ja silloin maistuvat erilaiset sillit ja silakat. Nämä silakat paistetaan ensin pannulla, siirretään laakealle vadille ja kaadetaan marinadi päälle. Muutaman tunnin kuluttua herkku on valmista tarjoiltavaksi. Ihana suolapala leivän päällä tai noutopöydässä!

Marinoidut paistetut silakat
4–6:lle

1 kg silakoita tai 600 g perattuja silakoita
2 rkl voita
½ tl suolaa

Marinadi
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä (aurinkokuivattujen tomaattien öljyä)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
nippu timjamia
1–2 salottisipulia
2–3 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)

Perkaa silakat ja paista ne voissa. Ripottele paiston aikana pintaan suolaa.
Siirrä kalat laakealle vadille.
Sekoita keskenään etikka, öljy, suola ja pippuri.
Irrota timjamin lehdet varsista, viipaloi sipuli renkaiksi ja paloittele aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita ne marinadiin.
Kaada marinadi lämpimien silakoiden päälle.
Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
Tarjoa noutopöydän suolapalana tai ruisleivän päällä.


Kyyhkylän kartano

Sain viettää upean kuntoremonttiviikon Kyyhkylän kartanossa Mikkelin lähellä. Nautin kartanomiljööstä, upeista maisemista, kevään heräämisestä ja monipuolisesta liikunnasta mukavien ihmisten kanssa. Mainio irtiotto arjesta!







Eräänä iltana lähdin ihailemaan ympäröivää maisemaa. Pellon reunaa kulkiessani, ylitseni lensi kurkipari. Ne kaartoivat pellolle ja pitivät siellä mahtavaa konserttia. Sain napattua kuviakin, mutta voi kunpa olisi kunnon zoom-linssi.










perjantai 18. toukokuuta 2012

Rouheinen vuokaleipä



Tuore leipä on niin hyvää! Tämän leivän tuoreus on taattua muutamaksi päiväksi kuumajuuren ansiosta. Kuumajuuri on ikäänkuin tuorepuuro, joka jäähdytetään ja jätetään tekeytymään. Näin leivotusta leivästä tulee tiivistä ja mehevää – ei mitään höttöleipää. Ja ah, niin maukasta.

Rouheinen vuokaleipä
2 leipää

Kuumajuuri
7 dl vettä
2 dl vehnärouhetta
1 ½ dl ruisleseitä
1 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä

Kiehauta vesi. Mittaa kuivat aineet taikinakulhoon ja kaada kuuma vesi päälle. Sekoita, peitä kulho ja anna seistä huoneenlämmössä useita tunteja tai yön yli.

Lisäksi
2 ½ dl vettä
40 g hiivaa
1 rkl hunajaa
2–3 tl suolaa
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
n. 8 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota veteen hiiva, hunaja ja suola. Kaada seos kuumajuuren joukkoon ja sekoita.
Lisää täysjyvävehnäjauhot ja vehnäjauhoja ja alusta taikinaa yleiskoneella noin 10 minuuttia, käsin alustaen kauemmin.
Siirrä taikina kauhan avulla voideltuihin ja jauhotettuihin noin kahden litran vetoisiin vuokiin. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja taputtele leivät tasaisiksi.
Kohota leivät kaksinkertaisiksi, noin tunti. Paina kohonneiden leipien pintaan haarukalla muutamia pistoja.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.
Anna leipien jäähtyä hetken vuoissaan. Kumoa leivät ritilälle ja kääri leivinliinaan.




Suloinen kevät
Kevään vihreys ja lintujen laulu on saanut minut aivan lumoihinsa. Kunpa tämä vaan kestäisi kauemmin! Allergikko-parat ovat tietysti eri mieltä. Surkeasti tuhisevia on tänä vuonna tosi paljon. Jaksamisia teille!













Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...