7 tuntia sitten
lauantai 30. lokakuuta 2010
Jäädytetty marenkikakku ja juhlien järjestelyä
Juhlat kuuluvat elämään ja mikä sen juhlavampaa kuin juhlistaa juhlaa juhlakakulla. Aika monia juhlia on tullut järjestettyä ja erityisesti kakuissa arvostan sitä, jos ne voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Ihan parhaita ovat erilaiset pakastettavat kakut.
Tämä kakku on muhinut mielessäni jo pitkään. Pidän marengista ja pidän puolukoista ja ajattelin yhdistää ne raikkaaksi jäädykekakuksi. Jäädykekakkujen pulma on niiden nopea sulaminen. Tämä kakku kuitenkin säilyttää kivasti ryhtinsä hieman sulaneenakin kiisselin ansiosta.
Jäädytetty marenkikakku (gluteeniton)
Marenkipohjat:(4 kpl)
4 kananmunavalkuaista
2 dl sokeria (erikoishienoa)
Puolukkatäyte:5 dl pakastepuolukoita (= 3 dl sosetta)
4 kananmunankeltuaista
1 ½ dl tomusokeria
2 rkl maissitärkkelystä
25 g voita
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
100 g maustamatonta tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
2 tl vaniljasokeria
Koristeluun:puolukoita
Marenkipohjat:Erottele valkuaiset kananmunista yksi kerrallaan.
Vatkaa valkuaisia sähkövatkaimen keskiteholla, kunnes ne alkavat vaahtoutua.
Lisää noin ½ minuutin välein ruokalusikallinen kerrallaan sokeria vaahdon joukkoon. Vatkaa koko ajan sähkövatkaimella, kunnes kaikki sokeri on lisätty. Valmis vaahto on kiiltävää ja siihen jää "huippuja".
Piirrä kahden leivinpaperin nurjalle puolelle 4 ympyrää (halkaisija noin 20 cm).
Levitä marenki leivinpaperille piirrettyjen ympyröiden sisälle. (Käännä piirretty puoli leivinpaperista peltiä vasten, jotta kynän jälki ei tarttuisi marenkilevyihin.) Paista 100 asteisessa kiertoilmauunissa tai tavallisessa uunissa kahdessa erässä noin 2 tuntia. Marenkilevyjen kuuluu olla kauttaaltaan rapeita.
Jäähdytä marenkilevyt ennen täyttämistä.
Puolukkatäyte:Soseuta hieman sulaneet puolukat sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa.
Kuumenna puolukkasose kattilassa.
Nosta kattila liedeltä.
Sekoita keltuaiset, tomusokeri ja maissitärkkelys tasaiseksi seokseksi pienessä kulhossa. Lisää seos hitaasti koko ajan sekoittaen kuuman puolukkasoseen joukkoon.
Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja kiehahtaa. (Jos kiisseli vain sakenee, muttei kiehahda, se maistuu maissijauholta.)
Nosta kattila pois liedeltä, lisää voi sekoittaen ja anna kiisselin täysin jäähtyä. Peitä kiisselin pinta kelmulla, jotta siihen ei tulisi kuorta.
Lisää vispilällä notkistettu tuorejuusto ja vaniljasokeri jäähtyneeseen puolukkakiisseliin. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen.
Kakun täyttäminen:
Pane yksi marenkilevy kakkuvuoan tai tarjoilulautasen pohjalle. Levitä marengille 1/3 täytteestä ja nosta toinen marenkilevy päälle. Levitä sen päälle 1/3 täytteestä ja peitä kolmannella marenkilevyllä. Levitä loppu täyte ja pane neljäs marenkilevy päällimmäiseksi.
Jäähdytä pakastimessa peitettynä, vähintään neljä tuntia.
Ota kakku huoneenlämpöön tunti ennen tarjoilua.
Koristele kakku puolukoilla.
Tyttären synttärikakku on nyt nautittu ja pian on toisen syyslapsen synttärit. Onnea rakkaat!
Tunnisteet:
gluteenittomat,
kakut
tiistai 26. lokakuuta 2010
Uunipaahdetut kurpitsat ja ruokaosaamisen tulevaisuus?
Vielä hehkutan kurpitsoista, sillä pulleat jättiläiset ovat niin mainiota ruokaa. Näille uunissa kullanruskeiksi pilkuttuneille kurpitsalohkoille laitoin kaveriksi salottisipuleita sekä salviaa. Lajikkeena oli oranssikuorinen ns. Halloween-kurpitsa.
Uunipaahdetut kurpitsat
n.1 kg kurpitsaa
8 - 10 salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
nippu tuoreita salvian lehtiä
suolaa
rouhittua mustapippuria
Halkaise ja kuori kurpitsa. (Jos kurpitsan kuori on kovin paksu, kurpitsalohkot voi laittaa uuniin kuorineen.) Kaavi lusikalla pehmeä sisus ja siemenet pois. Leikkaa kurpitsa isoiksi lohkoiksi ja siirrä pellille leivinpaperin päälle.
Halkaise sipulit ja siirrä pellille. Valuta päälle öljyä ja mausta salvian lehdillä sekä suolalla ja pippurilla.
Paista 225 asteisessa uunissa kunnes kurpitsat ovat pehmenneet. Paistoaika riippuu kurpistalaadusta, mutta vähintään 30 minuuttia. Mikäli sipulit tummuvat liikaa, peitä pelti leivinpaperilla.
Ostin pienestä lähikaupasta soikean vaaleakuorisen kurpitsan. Halkaistessani kurpitsan yllätyin sen vaaleasta sisuksesta.
Mielenkiinnolla odotin uunista muhkeaa makuelämystä, mutta maku olikin laimea. Ei huono, mutta hyvin mieto. Jos olisin tiennyt, olisin maustanut reilusti.
Lisäys: Sain selville, että kurpitsa oli spagettikurpitsa. Jos löydän tuollaisen uudelleen, valmistankin sen sitten spagetin tavoin.
Kurpitsansiemenet ovat aivan mahtavan hyviä uunissa paahdettuina. Näihin raastoin muskottia ja ropsautin reilusti chiliä. Tarkempi ohje löytyy kurpitsakeiton yhteydestä täältä.
Ruokaosaamisen tulevaisuus?
Aivan merkillisiä päätöksiä kaavaillaan suomalaisten nuorten arjen hallinnan taitojen tulevaisuudelle. Olen mykistynyt ja pöyristynyt ristiriitaisista uudistusehdotuksista. Ruokapolitiikka haluaa edistää ruokakasvatusta, terveyttä edistäviä ruokavalintoja, sekä luomu- ja lähiruokaa, ja uudessa perusopetuksen tuntijakoehdotuksessa aiotaan vähentää mm. kotitalouden valinnaisuutta. Ruokakulttuurista ollaan huolissaan, uusavuttomuutta kauhistellaan ja nuorten ylipainosta ollaan tietoisia, mutta...
Täällä ärisen ja murisen. Lukekaapa lisää aiheesta blogissa: Puolivirallista ruokaa sekä eilisen (25.10.) Helsingin Sanomien mielipidesivuilta.
Tunnisteet:
kasvisruoat,
syksy,
uuniruoat
perjantai 22. lokakuuta 2010
Kaalipata hautumaan ja kävelylle
Olen pienestä asti rakastanut kaaliruokia. Niitä olikin lapsuudenkodissani onneksi usein. Lämpöiset muistot nousevat mieleeni varsinkin äidin kaalikeitosta ja kaalipiirakasta, nam.
Suomalaislapset jostain syystä vieroksuvat kaalia, joten aikanaan kehittelin kaalipadan, joka kelpaisi lapsillekin. Ja on tuo kelvannut. Ei aivan perinteinen, eikä perinteisen värinen. Makua pataan lisäävät yrttimausteet ja aivan lopuksi padan pinnalle lisätyt tomaatit, jotka hetken kannen alla levättyään mehustuvat pehmeiksi. Tämä jos mikä on herkullista syysruokaa!
Teen kaaliruokia aina ison annoksen, jotta niistä riittäisi seuraavallekin päivälle. Itseasiassa jo pelkästään maun takia kannattaa tehdä iso annos, sillä seuraavana päivänä maku on parhaimmillaan.
Kaalipata
1 rkl öljyä
200 - 400 g lampaan tai naudan jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
½ tl mustapippuria rouhittuna
2 tl oreganoa
2 tl basilikaa
1 tl timjamia
2 - 3 tl suolaa
1½ - 2 kg keräkaalia
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
5 tomaattia lohkoina
persiljaa
Ruskista jauheliha öljyssä isossa padassa.
Lisää tomaattimurska sekä mausteet.
Lohko kaali, viipaloi porkkanat ja paloittele sipulit ja lisää ne pataan. (Kaali menee kypsyessään kasaan. Voit lisätä sitä pikkuhiljaa, jotta saat kaiken mahtumaan.)
Hauduta matalalla lämmöllä kypsäksi, 1½ - 2 tuntia. Sekoittele välillä ja lisää tarvittaessa vettä.
Vähän ennen tarjoilua lohko tomaatit ja nosta ne pataan päällimmäiseksi. Anna hautua noin 5 minuuttia, kunnes tomaatit ovat pehmenneet. Rouhi pinnalle vielä halutessasi mustapippuria ja suolaa ja ripottele hienonnettua persiljaa.
Kävelylle
Sillä aikaa kun kaali muhii padassa, on mukavaa lähteä virkistäytymään syksyiseen luontoon.
Tunnisteet:
liha,
nähtävyydet ja luonto,
syksy
perjantai 15. lokakuuta 2010
Kurpitsakeitto ja syksyinen puutarha
Nyt on saatavilla hienoja erilaisia kurpitsoita. Lajikkeita on lukuisia. Parhain maistamistani taitaa olla myskikurpitsa (Butternut): väriltään vaalea, melko ohutkuorinen, päärynän muotoinen ja sisältä oranssi. Helsingin Wanhasta Kauppahallista ainakin saa kyseistä lajiketta. Tein myskikurpitsasta tällä kertaa sosekeiton, johon en kuitenkaan soseuttanut kaikkea kurpitsaa. Otin osan erilleen ennen soseuttamista. Kurpitsapalaset maistuivatkin ihanan pähkinäisiltä pehmeän sosekeiton joukossa.
Kurpitsakeitto
n. 1 kg myskikurpitsaa (Butternut)
2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
ripaus cayennepippuria
n. 1 l vettä
2 tl suolaa
1 - 2 tl sitruunamehua tai loraus kermaa
Tarjoiluun:
paahdettuja kurpitsansiemeniä
Leikkaa ensin kurpitsasta kanta ja "hattu". Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä ja halkaise pituussuunnassa. Koverra lusikalla pehmeä sisus ja siemenet. (Säästä siemenet.) Leikkaa kurpitsa kuutioiksi.
Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä keskilämmöllä. Lisää korianteri, juustokumina ja cayennepippuri ja sekoittele hetken aikaa. Lisää kurpitsakuutiot ja sekoittele noin 5 minuuttia.
Lisää vettä sen verran, että kasvikset melkein peittyvät. Mausta suolalla ja kiehauta. Hauduta keittoa kannen alla, kunnes kurpitsat ovat pehmenneet, noin 20 minuuttia.
Ota liemestä 1/4 kurpitsakuutioista erilliseen astiaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta sitruunamehulla tai kermalla. Lisää lopuksi kokonaiset kurpitsakuutiot keittoon.
Pane tarjolle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja nauti keitto hyvän leivän kanssa.
Hyödynnän yleensä kurpitsansiemenet maustamalla niitä eri tavoin ja sitten paahtamalla uunissa. Paahdetuista kurpitsansiemenistä saa maukkaan rapean lisän keiton tai salaattien päälle ripoteltavaksi, mikäli ne eivät ehdi kadota pelliltä parempiin suihin.
Paahdetut mausteiset kurpitsansiemenet
kurpitsasta talteen otettuja siemeniä
oliiviöljyä
suolaa
muskottia
(ripaus chiliä)
Huuhdo kurpitsasta koverretut siemenet siivilässä. Anna valua kuiviksi.
Siirrä siemenet kulhoon ja valuta joukkoon hieman öljyä. Mausta suolalla ja muskotilla sekä halutessasi chilillä. Sekoita hyvin.
Levitä siemenet pellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteisessa uunissa kullanruskeiksi ja rapeiksi, noin 15 minuuttia.
Syksyinen puutarha
Voi kunpa syksyllä voisi viettää enemmän aikaa puutarhassa. Tuntuu, että puutarhan hienoin syysvaihe on hetkessä ohi. Kuunliljat ovat suunnattoman kauniita syksyllä. Alkuviikosta ottamani kuvat ovat jo historiaa, ainakin kuunliljojen osalta. Nyt ne nimittäin jo nuokkuvat maata pitkin ensimmäisten yöpakkasten puraisemina.
Auringonkukkien mykiöt
Olin heittämässä pari viikkoa sitten poimimiani auringonkukkia pois, mutta en raaskinutkaan, kun huomasin niiden kauniit kukkapohjat. Niistä oli pakko ottaa muutama kuva.
Tunnisteet:
kasvisruoat,
keitot,
puutarha,
syksy
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Leipäjuustopaistos ja päivä järven rannalla
Perinteinen leipäjuustopaistos on mainio syksyinen jälkiruoka. Lakkojen kanssa tarjoiltuna se on erityisen hyvää. Ennen kuin paistokset sujahtivat uuniin, laitoin mausteeksi fenkolin siemeniä. Ne antoivat oikein kivan säväyksen. Talven tullen olen maustanut paistosta jouluisilla mausteilla.
Leipäjuustopaistos
(4:lle)
200 g leipäjuustoa
2 dl maitoa tai kevytkermaa
½ - 1 tl fenkolinsiemeniä
1 rkl sokeria
Tarjoiluun lakkoja
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele laakea uunivuoka tai pienet annosuunivuoat.
Leikkaa leipäjuusto kuutioiksi ja asettele ne uunivuokaan.
Kaada vuokaan maito tai kevytkerma ja ripottele pintaan fenkolinsiemeniä sekä sokeria.
Paista uunin alatasossa noin 20 minuuttia, tai kunnes paistos on saanut hieman väriä.
Tarjoa lämpimänä lakkojen kanssa.
Järvimaisemia sienestysretkeltä
Aamu alkoi sumuisesti ja oli mitä mainioin sienestykseen. Korit täyttyivät ja iltapäivällä aurinko jo pilkahteli. Syksyn värejä ja valon sävyjä en voi lakata ihastelemasta.
Mikähän mahtaa olla tällainen seittikudelma? Ei ainakaan hämähäkinseitti. Näitä oli metsässä siellä täällä kastepisaroineen. Heinätupsuissa ne näyttivät pitsipukuisilta balettitanssijoilta.
Tunnisteet:
jälkiruoat,
nähtävyydet ja luonto,
syksy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)