1 tunti sitten
tiistai 29. joulukuuta 2009
Piparikranssi
Syötynä piparikiintiöni alkaa olla melko täynnä, mutta koristettujen piparien katselemiseen en kyllästy. Tyttäreni on äärimmäisen luova koristelemisessa. Yksikään hänen taiteilemansa pipari ei ole samanlainen. En oikein ymmärrä miten hän keksii jokaiseen uuden idean. Piparikranssi valmistui juuri ennen joulua, enkä siksi ehtinyt oikein kuvaamaan. Nyt sain napsittua kuvia sinisen hetken aikaan ja ajattelin laittaa ne tänne nähtäväksi.
Ja uutta vuotta odotellessa...
Tunnisteet:
joulu
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
lauantai 19. joulukuuta 2009
Pavlova
Monia ahdistaa vallitseva pimeys ja kylmyys. Olen tosi kova palelemaan, joten jälkimmäisestä en varsinaisesti nauti, mutta olen oppinut käyttämään villasukkia, kaulahuiveja ja shaaleja. Pakkasessa on jotain todella kiehtovaa, siksi en anna sen itseäni selättää. Pimeys myös kiehtoo. Voi hääräillä sisällä hyvällä omallatunnolla ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan. Näin joulun aikaan pimeys luo ihanaa tunnelmaa ja varsinkin, kun maa on peittynyt valkeaan lumipeitteeseen.
Pavlova on saanut nimensä venäläisen ballerinan Anna Pavlovan mukaan. Hän teki kiertueen Australiassa ja Uudessa Seelannissa 1920-luvulla ja vieläkin kiistellään kummasta maasta tämä ihanan kevyt torttu on peräisin. Pavlova on mainio jälkiruoka joulun aikaan tai uudenvuoden juhliin. Marenkitaikinaa paistetaan uunissa kunnes se on pinnalta rapea ja sisältä vielä vaahtokarkkimaisen pehmeä. Marenkipohjaa kannattaa jäähdyttää paistamisen jälkeen uunissa vielä muutaman tunnin ajan tai yön yli. Pohjan voi valmistaa myös useita päiviä etukäteen, säilyttää kannellisessa tiiviissä rasiassa ja täyttää vasta juuri ennen tarjoilua. Täytteeksi sopivat erilaiset hedelmät ja marjat.
Pavlova
2 ½ dl sokeria (mieluiten erikoishienoa)
1 rkl maissitärkkelysjauhoa
4 valkuaista (huoneenlämpöisistä kananmunista)
1 tl sitruunamehua tai etikkaa
¼ tl suolaa
täyte:
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
erilaisia hedelmiä tai marjoja
1. Pane uuni kuumenemaan 100 asteeseen.
2. Sekoita pienessä kulhossa sokeri ja maissitärkkelys.
3. Erottele valkuaiset munista yksi kerrallaan.
4. Vaahdota valkuaiset, sitruunamehu tai etikka ja suola sähkövatkaimella ilmavaksi vaahdoksi. (Kulhon ja vatkainten tulee olla puhtaat ja kuivat.)
5. Lisää vaahdon joukkoon noin ½ minuutin välein sokeri-tärkkelysseosta, ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa koko ajan sähkövatkaimella, kunnes kaikki sokeri on lisätty ja vaahtoon jää "huippuja".
6. Levitä vaahto pellille leivinpaperin päälle ympyrän muotoon (halkaisija noin 25 cm). Levitä vaahtoa paksummin reunoille ja jätä hieman syvennystä keskelle. Paista uunin keskitasossa noin 2 tuntia. Pavlovan kuuluu olla pinnalta kuiva ja rapea, mutta sisältä vaahtokarkkimainen.
7. Vaahdota täytettä varten kerma ja vaniljasokeri.
8. Levitä kermavaahto jäähtyneelle marenkipohjalle ja koristele hedelmillä tai marjoilla. Leikkaa viipaleiksi aaltoteräisellä veitsellä.
Tunnisteet:
gluteenittomat,
jälkiruoat
lauantai 12. joulukuuta 2009
Valkosuklaapikkuleivät
Joulu lähestyy vinhaa vauhtia ja suunnitelmat odottavat toteutumistaan. Kunkin toivomia joululahjoja ilmestyy pikkuhiljaa kaappien kätköihin. Osa lahjoista on jo hienojen paperikääreiden suojissa. Ihanaa sitten aattoiltana nähdä rakkaiden ilmeitä.
Ruokalahja ilahduttaa takuuvarmasti. On mukava kietoa jouluinen leipä paperikääreeseen tai sujauttaa koristettuja pipareita sellofaaniin. Kauniisiin lasipurkkeihin voi kätkeä ihania pähkinäsekoituksia, erilaisia marinoituja herkkuja tai makoisia hilloja.
Seuraavat pikkuleivät sopivat mainiosti lahjaksi naapurille tai ystäville, elleivät ne katoa parempiin suihin suoraan pelliltä. Ohjeen annosmäärästä tulee kaksi pellillistä. Mikäli haluat leipoa kerralla enemmän, tee kaksinkertainen annos.
Valkosuklaapikkuleivät
100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
¼ tl soodaa
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata karpalon kokoisiksi paloiteltuina
100 g kuivattuja aprikooseja paloiteltuina (1 ½ dl)
1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Sekoita sähkövatkaimella isossa kulhossa voi ja sokerit.
3. Lisää muna voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoita toisessa kulhossa loput aineet keskenään ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
5. Nosta kahden lusikan avulla pellille leivinpaperin päälle nokareita. Jätä hieman leviämistilaa.
6. Paista uunin keskitasossa 10 – 15 minuuttia. Pikkuleivät ovat valmiita, kun ne ovat reunoilta kullaruskeat ja keskeltä vielä pehmeät.
7. Anna olla muutama minuutti pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään.
8. Säilytä kannellisessa rasiassa. Pikkuleivät säilyvät noin viikon ajan.
Tunnisteet:
joulu,
pikkuleivät
lauantai 5. joulukuuta 2009
Jouluinen vuokaleipä
Iso kiitos kannustavasta palautteesta, jota olen saanut! Aloittelen varovasti, hiljaa hyvä tulee. Toivottavasti. Tänne on tulossa myös ruokaohjeita, mutta nyt joulun alla keskityn leivontaan.
Mieli herkistyy erityisesti joululauluja kuunnellessa ja varsinkin, jos lauluja esittää oma lapsi. Hyvä mieli jää pitkäksi aikaa koulun nuorten taidokkaasta ja jotenkin niin raikkaasta kirkkokonsertista. Ja vielä kun kotiin palattuamme ovelta tulvahtaa valloittava joulun tuoksu kahvitarjoiluun viemistäni leivonnasista (niitä uusia kokeiluja), niin joulun odotus voi totisesti alkaa.
Joulu ei meille tule ilman joululeipää. Sitä on oltava! Olen vuosia tehnyt pyöreitä limppuja, mutta nyt halusin kehitellä helpon vuokaleivän, joka onnistuu kokemattomammaltakin. Tämän helpommaksi ei leivän leipominen enää voi tulla. Taikinaa ei tarvitse alustaa, eikä kohottaa kulhossa, ei myöskään muotoilla, vaan se jaetaan suoraan vuokiin, kohotetaan ja paistetaan. Monta kokeilua kyllä tarvittiin, ennen kuin olin tyytyväinen.
Jouluinen vuokaleipä
1 dl vettä
1 ½ dl siirappia
1 rkl pomeranssinkuorta
1 rkl fenkolia
5 dl piimää
40 g hiivaa
1 ½ tl suolaa
5 dl ruisjauhoja
7 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
vuokien voiteluun margariinia
koristeluun manteleita
leipien voiteluun:
1 rkl siirappia
1 rkl kiehuvaa vettä
1. Kiehauta pienessä kattilassa vesi, siirappi ja mausteet.
2. Ota kattila pois liedeltä ja lisää piimä.
3. Kaada kädenlämpöinen piimäseos taikinakulhoon ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita kunnes hiiva on liuennut.
4. Lisää taikinaan suola, ruisjauhot ja vehnäjauhot vähitellen haarukkavatkaimella sekoittaen.
5. Lisää lopuksi öljy. Taikinan kuuluu olla pehmeää, ei tiivistä.
6. Voitele 2 suorakaiteen muotoista vuokaa (vetoisuus n. 1½ litraa). Jaa taikina esim. kauhan avulla vuokiin. Ripottele taikinan pintaan jauhoja ja taputtele tasaiseksi. Kohota leipiä leivinliinalla peitettynä kunnes niiden tilavuus on kaksinkertainen, noin tunti.
7. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
8. Pistele kohonneet leivät ja koristele manteleilla. Paista uunin alimmalla ritilätasolla 40 minuuttia. Voitele leipien pinta siirappivedellä ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia. Peitä leivät leivinpaperilla paistamisen puolivälissä mikäli pinta tummuu liikaa.
9. Kumoa leivät vuoista hieman jäähtyneinä ja peitä leivinliinalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)