torstai 29. joulukuuta 2011

Riistaliemi


Olen usein keittänyt uuden vuoden aattoillaksi lihalientä. Mielikuvissani värjöttelen ulkona rakettisateessa ja odotan pääsyä sisälle hörppimään kuumaa lientä. Pakkasista ei kyllä taida olla pelkoa tänä vuonna. Keittelin viimeksi lientä syyskylmillä riistan luisista paloista. Kyselin hallista tuolloin hirven lihaa, mutta ei meinannut löytyä. Eräs mukava kauppias kuitenkin huuteli perääni: Hei, on mulla tuolla varastossa yksi hirvi, jos odotat! Sieltä sitten kauppias tuli hirven iso koipi kainalossa ja leikkasi minulle sopivat palat. Juteltiin tietysti hirvistä ja muistui mieleeni samaisen aamun tapahtuma. Oli poikkeuksellisen upea auringon nousu. Autossa itsekseni oikein huokailin ääneen ja samassa metsästä loikki pellon laidalle upea hirvi. Sitä näkyä en unohda! 

Riistaliemi
(8:lle)
 
noin 1,5 kg keittolihaa (hirven, poron tai peuran luisia lihan osia)
1–2 porkkanaa
pala palsternakkaa
pala selleriä
2 sipulia
pala purjoa
noin 2 ½ l vettä
2 laakerinlehteä
muutama mustapippuri
muutama maustepippuri
muutama katajanmarja
1 rkl suolaa

Levitä lihapalat ja luut sekä kuoritut kuutioidut kasvikset pellille ja paahda uunissa 175 asteessa noin ½ tuntia tai kunnes ne saavat väriä.
Kaada lihat, luut ja kasvikset isoon kattilaan, lisää vesi sekä mausteet ja keitä aivan matalalla lämmöllä 4–5 tuntia.
Siivilöi liemi ja anna jäähtyä. Kuori jäähtyneestä liemestä pinnalle keräytynyt rasva. Siivilöi liemi vielä kankaan läpi, mikäli haluat kirkkaan liemen.
Tarjoa höyryävää lientä sellaisenaan hyvän leivän tai sienipiiraiden kanssa. Voit myös pakastaa liemen ja käyttää sitä pohjana keittoihin tai kastikkeisiin.

Säästä lihat. Niitä voi käyttää keittoihin esim. mausteiseen bataatti-lihakeittoon.

Jos et pidä riistan mausta, käytä liemeen naudan lapaa tai etuselkää sekä luisia lihan osia esim. häränhäntää tai ossobuccoa.


Joki pauhaa
Joulukuu on ollut poikkeuksellisen sateinen - joetkin paikoin tulvivat. Eilisellä kävelylläni veden voimaa ei voinut olla kuulematta tai havaitsematta.












perjantai 23. joulukuuta 2011

Suklaatryffelit



Suklaatryffelit
(noin 25 kpl)

200 g tummaa suklaata
1 dl kermaa
1 rkl siirappia
½ tl kanelia
1 rkl pehmeää voita

(Täytteeksi pähkinöitä)

Paloittele suklaa tasakokoisiksi paloiksi.
Lämmitä kermaa, siirappia ja kanelia kattilassa koko ajan sekoittaen kunnes seos kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä ja lisää suklaapalat. Sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos on aivan tasaista.
Lisää voi ja sekoita vielä.
Siirrä suklaaseos jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Lusikoi hieman jähmettynyt suklaaseos pursotuspussiin, jossa on pursotusterä tai tukevaan pakastuspussiin. Leikkaa pussin kulmaan reikä ja pursota pellille haluamasi kokoisia makeisia tai pursota suklaaseosta pieniin karkkimuotteihin. Jos haluat pähkinätäytteisiä tryffeleitä, pursota vähän tryffeliseosta pellille tai karkkimuotin pohjalle, pane pähkinä keskelle ja pursota tryffeliseosta vielä pähkinän päälle kunnes pähkinä on piilossa.
Säilytä tryffeleitä jääkaapissa.

Voit myös pyörittää suklaatryffelit palloiksi. Anna suklaaseoksen jähmettyä jääkaapissa parin tunnin ajan. Ota seoksesta lusikalla haluamasi kokoisia nokareita ja pyöritä palloiksi. Siirrä pallot jääkaappiin vielä noin tunniksi. Kieritä jähmettyneet tryffelit kaakaojauheessa, sokerissa, mantelirouheessa tai kookoshiutaleissa. Jos pidät oikein makeista ja värikkäistä tryffeleistä, voit kierittää ne nonparelleissa.

Joulu tulkoon

Näiden viimevuotisten pakkaskuvien myötä toivotan kaikille levollista, herkullista ja iloista joulua!




lauantai 17. joulukuuta 2011

Paistettu punakaali ja Kartanon joulu


Olen monena jouluna valmistanut kauniin väristä ja herkulliselta maistuvaa paistettua punakaalia. Isossa paistinpannussa tai wokkipannussa tämä  lisuke valmistuu 10 minuutissa. Paistettu kaali sopii ihanasti esimerkiksi laatikkoruokien kanssa.

Paistettu punakaali
(4:lle)

1/4 punakaalia (n. 250 g)
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ dl mustaherukkahilloa
(1 rkl hunajaa)
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 omena
½ dl kuorellisia manteleita

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi.
Kuumenna öljyä isossa paistinpannussa ja kuullota siinä kaalisuikaleita noin 5 minuuttia. Mausta suolalla, mustaherukkahillolla, (hunajalla) ja etikalla. Anna hautua muutama minuutti.
Raasta omena, lisää se lämpimän kaalin joukkoon.
Pilko mantelit veitsellä ja ripottele kaalin pinnalle.




Kartanon joulu

Håkansbölen kartanolla vietettiin jälleen Kartanon joulu-tapahtumaa. Oli markkinat, Lucia-kulkue, kuorolaulua, Pakkasukko, lapsille aasi- ja poniratsastusta jne. Ei ollut talvinen sää, niinkuin viime vuonna, mutta tunnelma oli mukava.












Vielä hevoskuvia - koittakaa kestää! On aivan sattumaa, että kuvasin jälleen hevosia. Håkansbölen kartanon vieressä sijaitsee ratsastuskoulu Poni-Haka. Olin ystäväni kanssa lähdössä kotiin, mutta nauliuduimme varmaankin tunniksi seuraamaan upeaa hevos-näytöstä mutaisen aitauksen reunalle. Hevoset halailivat, pussailivat, purivat ja potkivat toisiaan, kirmailivat ja tulivat jopa uteliaina maistamaan kameraa. Ja rapa roiskui!












lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulusilli


Joskus on ihan pakko saada silliä - juhannuksena ja jouluna ainakin. Yön pikkutunteina suolapalaksi ruisleipää ja silliä, ah! Kerran ostin kevytsuolattua silliä luullen sen tietenkin olevan kevyesti suolattua. Tein siitä jotain sillikaviaaria, mutta ei sitä kukaan pystynyt syömään. Tuon sattumuksen jälkeen en ole pakkausteksteihin luottanut, vaan aina maistanut myös. Jos silli on liian suolaista, sitä kannattaa liottaa vedessä jääkaapissa, jopa yön yli.

Tällä yksinkertaisella reseptillä syntyy herkullinen ja värikäs silli. Kauniissa lasipurkissa kiva ruokatuliainenkin. Käytän usein matjessillifileitä. Ne ovat olleet sopivasti suolattuja ja niissä on mausteita, jotka sopivat ihanasti juuri jouluiseen silliin.

Joulusilli
 
n. 250 g matjessillifileitä
1 - 2 punasipulia
pala purjoa (vihreä osa)
mustapippuria rouhimesta
4 dl ranskankermaa tai kermaviiliä

Huuhtele sillifileet kylmällä vedellä, valuta ja kuivaa kevyesti talouspaperilla. Leikkaa fileet viipaleiksi.
Hienonna punasipuli ja purjo.
Lado kaikki ainekset kerroksittain kannelliseen ½ litran tölkkiin.
Anna maustua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Tarjoa joulupöydässä tai suolapalana ruisleivän päällä.


Järvi riitteessä ja heinät kuurassa













Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...