sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Yrttibroileria ja kasviksia, pihakuulumisia



Sellaiset ruoat, joissa saan koko aterian kerralla sujautettua isoon vuokaan muhimaan uunin lämpöön, ovat minulle erityisen mieluisia. Sillä aikaa kun ruoka valmistuu, ehdin tiskaamaan ja kattamaan ja istahtamaankin. Uunista tulevat tuoksut nostavat veden kielelle, ruokailijoita ei tarvitse montaa kertaa pöytään houkutella. Ja mikä parasta, tästä ruoasta lähtee takuulla nälkä.

Yrttibroileria ja kasviksia
(6: lle)

1 - 2 purjoa
4 perunaa
4 porkkanaa
1 palsternakka
4 valkosipulin kynttä
4 broilerin koipi-reisipalaa tai 10 koipipalaa
2 rkl öljyä
2 tl timjamia
2 tl rosmariinia
1 - 1 ½ tl suolaa
mustapippuria rouhimesta

400 g parsakaalia
2 rkl öljyä
ripaus suolaa
100 g fetajuustoa
15 oliivia

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Halkaise purjo pituussuunnassa kahtia ja huuhdo hyvin. Leikkaa isoiksi paloiksi.
Pese kaikki juurekset ja paloittele isoiksi lohkoiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulin kynnet.
Levitä kasvikset isoon uunivuokaan tai uunipannulle, purjot pohjalle, jotta ne eivät pala.
Nosta broilerit vuokaan kasvisten lomaan.
Valuta öljy ja ripottele mausteet kasvisten sekä broilerin päälle.
Paista uunissa noin 45 minuuttia.
Ruoan kypsymisen loppuvaiheessa huuhdo ja valuta parsakaali ja irrota siitä kukinnot. Siirrä parsakaalin kukinnot kulhoon, valuta niille öljyä, ripottele hieman suolaa ja sekoita. Kuutioi tai murustele fetajuusto.
Lisää parsakaalit, juustopalat sekä oliivit uunivuokaan ja paista vielä noin 15 minuuttia.

Tiedät broilerin olevan kypsää, kun luut paljastuvat tai kun lihaa pistettäessä sieltä ulos tuleva neste on aivan kirkasta.



Puutarhan lumikatsaus

Uskottelen kyllä itselleni joka päivä, että lumen alla on vielä elämää. Missään ei pilkota yhtään mitään, mutta ehkäpä juhannuksena jo pilkottaa.







sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Avokadojälkiruoka ja kuvia joen varrelta


Avokadot ovat suurta herkkuani. Suomessa myytävät avokadot ovat hyvin vaihtelevia laadultaan. Välillä kaupasta saa ihan loistavia yksilöitä ja välillä koko hedelmä on sisältä surkeassa kunnossa. Asuessani Afrikassa pihallamme kasvoi kaunis avokadopuu, jonka hedelmät olivat ihmeellisen hyviä. Valmistimme niistä usein jälkiruoan, johon tulee myös banaania. Oleellista jälkiruoassa on banaanilajike, jonka kuuluisi olla sellainen iso ja hapokas. Näillä Suomessa saatavilla banaaneilla jälkiruoasta ei tule samanlaista, mutta kelpoa kuitenkin. Parhaan version olen saanut keittobanaanista, jonka olen antanut kypsyä keltaiseksi.

Avokadoherkku
(2 - 3: lle)

1 kypsä avokado
1 pieni banaani (ei liian kypsä)
1 rkl sokeria
n. ½ :n limesitruunan mehu


Soseuta avokado ja banaani haarukalla hienoksi soseeksi. Voit myös soseuttaa ne sauvasekoittimella.
Lisää joukkoon sokeri ja limesitruunan mehu.
Tarjoa heti, sillä sekä avokado että banaani tummuvat herkästi.

Joen varrelta
Kuvat joen varrelta olen ottanut aivan alkuviikosta. Eilen tupruttikin sitten lunta. Maisema ei ole tänään saman näköinen - keväinen jo kuitenkin ja puhtaampi.










torstai 17. maaliskuuta 2011

Sitrusruudut ja kevättä ilmassa



Jokin aika sitten jääkaappini pullistellessa sitruksista, kehittelin niistä piristävän leivonnaisen päiväkahveille. Raikkaat sitrukset sopivat ihanasti leivonnaisiin ja tuovat kevättä keittiöön.

Sitrushedelmien pinnassa saattaa olla jäämiä torjunta-aineista, joten pesen ne aina huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla, mikäli käytän kuorta. Nykyisin on kyllä jo tosi hyvin saatavilla luomusitruksia, joten pyrin pitämään niitä myös aina jääkaapissa.

Sitrusruudut
(12 - 15 palaa)

Taikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl raastettua sitruunankuorta (luomu)
½ dl sitruunamehua
1 dl appelsiinimehua
3/4 dl öljyä

Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka (n. 20 x 30 cm) ja pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita pienessä kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja raastettu sitruunankuori.
Lisää sitruunamehu, appelsiinimehu ja öljy taikinaan varovasti sekoittaen.
Lisää lopuksi jauhoseos muna-sokerivaahtoon varovasti käännellen.
Levitä taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Leikkaa hyvin jäähtynyt kakku ruuduiksi.

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl ranskankermaa
½ dl tomusokeria
1 tl raastettua limesitruunan kuorta (luomu)

Koristeluun limesitruunan viipaleita

Valmista kuorrutus sekoittamalla huoneenlämpöinen tuorejuusto vispilällä tasaiseksi. Lisää ranskankerma, tomusokeri sekä limesitruunan kuori ja sekoita. Levitä kuorrutetta jäähtyneille ruuduille ja koristele limesitruunan viipaleilla.



Kevättä ilmassa

Kevättähän tämä nyt on. Lumi painuu ja sulaa vinhaa vauhtia. Metsäpoluilla saa olla varovainen, välillä on jäätä ja välillä lätäkköä. Linnut laulelevat suloisesti ja kuljettelevat nokissaan pieniä oksia ja heiniä pesätarpeiksi. Keväästä minä tykkään!






sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Maa-artisokkagratiini ja sinisarja



Hämmästyttää, että kaupoista saa vieläkin hyviä maa-artisokkia. En muista vastaavaa aiemmilta vuosilta. Lienee sato ollut hyvä ja varastointi onnistunut. Maa-artisokan ainut huono puoli on niiden kuoriminen. Minäpäs en kuorinut, vaan annoin vain kyytiä juuresharjalla. Kuoret eivät lainkaan haittaa tällaisessa uuniruoassa.

Maa-artisokkagratiini
(4:lle)

½ kg maa-artisokkaa
400 g (4 - 5) perunaa
n. 1 tl suolaa
1 tl timjamia kuivattuna tai nippu tuoretta
250 g mascarponea huoneenlämpöisenä
1 dl maitoa tai kermaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 dl parmesaania raastettuna


Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele uunivuoka.
Pese ja kuori perunat ja viipaloi ne hyvin ohuiksi viipaleiksi.
Pese hyvin harjaten maa-artisokat ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi.
Jotta kasvikset eivät tummuisi, voit laittaa ne heti viipaloituasi odottamaan kylmään veteen.
Lado peruna- sekä maa-artisokkaviipaleet vuorotellen vuokaan. Mausta kerrokset miedosti suolalla ja yrteillä.
Notkista mascarpone vispilällä, sekoita maito tai kerma joukkoon. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria ja kaada seos vuokaan kasvisten päälle.
Paista 50 - 60 minuuttia. Peitä vuoka leivinpaperipalalla, jos pinta tummuu liikaa. Kokeile loppuvaiheessa kasvisten kypsyyttä ja lisää pintaan parmesaaniraaste. Paista vielä hetken aikaa, kunnes juusto saa kauniin värin.



Silmäteräni - sinisarja
Toin useampi vuosi sitten sinisarjan (Agapanthus) sipuleita Madeiralta. Niiden piti kyllä olla perinteisen sinikukkaisen sipuleita. Myöhemmin paljastui, että kukinnot olivatkin valkoisia. Minua ei haittaa lainkaan, sillä olen aivan ihastuksissani tähän valkoiseen kaunottareen. Toisena vuonna se työnsi ensimmäisen kukkavanansa, vain yhden, mutta ison. Seuraavana vuonna minut palkittiin neljällä kukalla ja tänä vuonna jännitän ihan mahdottomasti kuinka käy. Uupuiko se kenties viime vuodesta ja onko se mahtanut saada riittävästi ravinteita. Ruukku on aivan pullollaan juuria, mutta en ole uskaltanut vaihtaa multaa. Olen vain kaapinut pinnalta vanhaa multaa ja laittanut tilalle kompostia ja kanankakkarakeita. Talvetan sinisarjaa pimeässä kylmäkellarissa. Siellä lehdet kyllä nuupahtavat ja menettävät värinsä, mutta virkistyvät kummasti, kun tuon ruukun maaliskuun alussa sisälle. Nyt toivotan onnea kaunokaiselleni!





Kukinnot alkavat kesäkuun lopulla pikkuhiljaa lakastua. Pallomainen kukkapohja on kuitenkin kaunis, vaikka terälehdet alkavat kuihtua. Siemenkodat vasta hauskoja ovatkin.




keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Välimeren pikaleivät



Joskus on kiva leipaista jotain oikein suolaista ja hyvää, mutta nopeaa. Näitä leipiä olen tehnyt aamupalalle ja hyvin ovat menneet kaupaksi. Ensi kerralla leivon leipäset iltateen seuraksi tai tarjoilen jonkun kivan keiton makuparina.


Välimeren pikaleivät
(16 palaa)

3 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
5 aurinkokuivattua tomaatinpuolikasta (öljyssä)
100 g fetajuustoa tai vuohenjuustoa
2 rkl vihreää pestokastiketta
2 rkl öljyä
2 dl maustamatonta jogurttia

Voiteluun kananmunaa
Pinnalle pinjansiemeniä

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
Kuutioi aurinkokuivatut tomaatit ja juusto. Lisää ne sekä pesto, öljy ja jogurtti kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Sekoita mahdollisimman vähän.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kahtia.
Ripottele taikinapaloille jauhoja ja muotoile 2 pyöreää melko paksua levyä. Leikkaa kumpikin levy kahdeksaan osaan sektoreiksi ja siirrä palat pellille leivinpaperin päälle.
Voitele palat kananmunalla, ripottele pintaan pinjansiemeniä ja paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


perjantai 4. maaliskuuta 2011

Köyhät ritarit ja Kenkävero


Nämä lapsuuden ritarit herättävät minussa aina muistoja. Pullapitkoa oli meillä silloin usein ja kuivahtaneesta pitkosta sai mitä mainioimman yksinkertaisen jälkiruoan. Köyhät ritarit tosin kuulemma tehdään leipäviipaleista, kun taas rikkaat pullapitkosta. Toisen tarinan mukaan ritareista tulee rikkaita, kun ne tarjotaan kermavaahdon kera. Yhtä kaikki - herkullista! Sitä vain en ymmärrä missä ne ritarit ovat?

Köyhät ritarit
(4: lle)

8 viipaletta kuivahtanutta leipää tai pullaa
1 kananmuna
2 ½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Paistamiseen: voita
Tarjoiluun: hilloa ja marjoja
(kermavaahtoa)


Sekoita kananmuna, maito ja vaniljasokeri syvällä lautasella.
Kasta leipä- tai pullaviipaleet munamaidossa.
Kuumenna rasva paistinpannulla ja anna sen hieman ruskistua.
Paista ritareita keskiteholla molemmin puolin, kunnes ne ovat kullanruskeita.
Sekoita hillon joukkoon marjoja ja pane tarjolle. Mikäli haluat, tarjoa lisänä vielä kermavaahtoa.

Muistoja kesästä - Kenkävero

Vanhojen kuvien selvittelyprojektini jatkuu. Viime elokuun alun kuvat Kenkäverosta ovat jääneet tänne laittamatta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja täällähän niitä ritareitakin melkein on.









Kenkäveron pappilamiljöön upeasta puutarhasta huolehtii Marttaliitto. Kasvilajeja on yli 500, joista yrtti- ja rohdoskasveja parisataa. Taimimyymälässä on saatavilla kivoja erikoisuuksia. Joka kerta on jotain tarttunut mukaan.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...