sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ruispuolukkapuuro uunissa


Pikkutyttönä pidin mahdottomasti ruispuurosta, joka tehtiin ruisjauhoista, mutta ihan ylivertaista oli ruispuuro, jossa oli puolukoita mukana. Tämä ruispuolukkapuuro valmistuu kätevästi uunissa. Mitä kauemmin puuroa malttaa hauduttaa, sen parempaa siitä tulee. Kuori jakaa mielipiteitä, jotkut pitävät ja jotkut eivät. Minusta se on tavattoman hyvää.

Ruispuolukkapuuro uunissa
4:lle

1 l vettä
3 dl karkeita ruisjauhoja
2 dl survottuja puolukoita
½–1 dl sokeria
½ tl suolaa


Pane uuni kuumenemaan 150 asteeseen ja voitele uunivuoka.
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää ruisjauhot vispilällä sekoittaen.
Sekoita joukkoon survotut puolukat, sokeri ja suola. 
Kaada puuro voideltuun uunivuokaan ja paista 150-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Sekoita puuroa ja laske lämpö 100 asteeseen. Jatka paistamista vielä 2 ½–5 tuntia. Mitä kauemmin maltat hauduttaa puuroa, sen parempaa siitä tulee.









sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Täytetyt räiskäleet


 Letut ovat mielestäni ihan parhaita hillon kanssa, tosin mikään ei voita ranskalaisia Crêpes Suzetteja, mutta joskus on kiva tehdä lettuja myös suolaisella täytteellä. Tämä ohje on vanha. Olen kehitellyt sen aikanaan erityisesti lapsille maistuvaksi, mutta ovat ne kelvanneet aikuisillekin. Olisi kiva kuulla mitä täytteitä te olette lettuihin laittaneet?

Täytetyt räiskäleet
(8 kpl)   

Lettutaikina:
4 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl grahamjauhoja
2 kananmunaa
ripaus suolaa
2 rkl öljyä
Paistamiseen voita

Vatkaa ensin puolet maidosta ja muut aineet isossa kulhossa. (Näin taikinaan ei tule paakkuja.)
Kaada loppu maito kulhoon, sekoita ja anna taikinan turvota hetken aikaa.
Kuumenna paisitinpannussa nokare voita. Kun voi on kuohunut ja hieman ruskistunut, säädä levy keskiteholle ja annostele pannulle ohut kerros taikinaa. Paista ja käännä räiskäle, kun pinta on hyytynyt.
Paista kääntöpuolta vielä hetki ja siirrä lautaselle.

Täyte:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
200 g jauhelihaa
1 dl vettä
½ dl ketsuppia
1 tl paprikajauhetta
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
ripaus mustapippuria
½ tl suolaa
1 ½ dl pakastemaissia
Kuorruttamiseen juustoraastetta

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi.
Ruskista jauhelihaa paistinpannulla. Lisää hetken kuluttua sipulit ja jatka paistamista.
Lisää pannulle vesi ja mausteet. Anna kiehua hetken aikaa.
Lisää lopuksi pakastemaissi ja kuumenna.
Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja voitele uunivuoka.
Annostele täytettä kullekin räiskäleelle, kääri rullalle ja nosta uunivuokaan.
Ripottele rullien päälle juustoraastetta ja siirrä vuoka uuniin noin 5 minuutiksi. Räiskäleet ovat valmiita, kun juusto on kullanruskeaa. 

Talvinen taivas 
Nämä kuvat otin klo yhden jälkeen päivällä. Epäröin kannattaako rantaan lähteä kuvaamaan lainkaan, kun oli niin suunnattoman harmaata. Pienen metsikön takaa avautuikin upea taivas.












sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sienikeitto kuivatuista tateista


Nyt on hyvä aika käyttää syksyn satoa. Otin sienipurnukkani esille, liottelin syksyllä kuivattamiani tatteja ja valmistin niistä ihanaa keittoa. Ohjeissa usein kehotetaan käyttämään sienten liotusvesi, mutta tällä kertaa heitin sen pois. Löysin nimittäin täältä mielenkiintoisen tutkimuksen sienten cesiumpitoisuuden vähentämisestä. Tatit eivät ole pahimpia keräämään säteilyä, mutta turhaahan liotusvettä on käyttää, kun keitto on maukasta muutoinkin.

Sienikeitto kuivatuista tateista
(4:lle)

1 ½–2 dl kuivattuja herkkutatteja
5 dl vettä liottamiseen

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g maa-artisokkaa
200 g perunaa
2 rkl öljyä
1 1/4 l vettä
1 ½ tl tuoretta rosmariinia
1–1 ½ tl suolaa
200 g vihreitä pakastepapuja

Pane kuivatut sienet likoamaan kylmään veteen noin tunniksi.
Kuori ja viipaloi punasipulit sekä valkosipulin kynnet.
Pese ja kuori maa-artisokat sekä perunat ja kuutioi ne.
Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota sipulia ja valkosipulia keskilämmöllä muutaman minuutin ajan.
Valuta sienet siivilässä ja purista niistä vesi pois. Lisää sienet kattilaan ja paista niitä sipulien kanssa pari minuuttia.
Lisää maa-artisokat, perunat, vesi ja mausteet. Keitä noin 15 minuuttia ja lisää lopuksi pavut. Keitä, kunnes pavut ovat kypsiä.
Tarkista maku ja tarjoa ruisleivän kanssa. 
 


Yritin viikko sitten useammasta kaupasta ostaa maa-artisokkaa, mutta ne olivat loppuneet. Kävin lumen alta vähän lapiolla kaivelemassa ja siellähän nuo maa-aarteet odottelivat. Aika omavarainen keitto, kun pakastimessa oli muutama pussukka puutarhani salkopapuja ja ulkoterassin pöydällä sinnittelee vielä rosmariini. 

  

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Grillatut greipit


Oi miten piristävää aloittaa aamu sitrushedelmillä - grillatuilla greipeillä. Saan jo seurakseni yhden käännytetyn. Jouduin ennen nimittäin syömään greippejä ihan yksikseni.

Grillatut greipit
(4:lle)

2 verigreippiä
2 rkl hunajaa
2 rkl halvaa

Kytke uunin grillivastus päälle ja säädä lämpö 250 asteeseen.
Halkaise greipit ja siirrä uunivuokaan. Jos greipit eivät pysy pystyssä, leikkaa pohjasta pois ohut siivu.
Leikkaa greippiveitsellä greippilohkot irti kalvoistaan. Greippiä on helpompi syödä, jos lohkot on irroitettu etukäteen.
Pane kullekin greipinpuolikkaalle nokare hunajaa.
Siirrä vuoka uuniin lähelle grillivastusta ja grillaa noin 4 minuttia tai kunnes pinta saa hieman väriä.
Ota uunista, anna jäähtyä hieman ja murustele pintaan halvaa. Tarjoa lämpiminä tai jäähtyneinä.

Grillatut greipit sopivat myös raikkaaksi jälkiruoaksi.


Lumi tuli
Vihdoin, eilen! Kaunis lumipeite saapui ja kuorrutti maan, puut ja notkelmat. Tänään paistaa aurinko!












maanantai 2. tammikuuta 2012

Loppiaista kohti


Jos pikkuleipärasian pohjalla on vielä pipareita, ja kätköissä valkosuklaata, näitä makeisia kannattaa kokeilla. Mielestäni kaikki valkosuklainen on yltiömakeaa, joten siihen pitää varautuman. Yksi pala riittää!

Valkosuklaamakeiset
(noin 30 palaa)

200 g valkosuklaata
½ dl kermaa
25 g voita
1 rkl hunajaa
8 piparkakkua
3 dl maissihiutaleita
1 dl cashewpähkinöitä

Valmista suklaan sulattamista varten vesihaude: mittaa kattilaan vettä ja aseta kattilan päälle sopivasti asettuva toinen kattila, kulho tai syvä lautanen. Kuumenna kattilassa oleva vesi, mutta älä keitä voimakkaasti. Pane ylempään astiaan suklaa tasakokokoisina paloina, kerma sekä voi. Sekoita seosta varovasti, älä vatkaa. Kun suklaa on sulanut, ota kulho pois kattilan päältä ja lisää hunaja.
Murskaa piparkakut sormin isoon kulhoon. Palaset kannattaa jättää melko isoiksi, noin pikkusormen pään kokoisiksi paloiksi. Murskaa maissihiutaleita myös hieman. Halkaise cashewpähkinät neljään osaan sormin tai paloittele ne veitsellä leikkuulaudan päällä.
Kaada suklaaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita.
Kaada makeisseos melko paksuksi kerrokseksi noin 20 x 30 cm:n suuruiselle alueelle leikkuulaudalle leivinpaperin päälle. Siirrä leikkuulauta jääkaappiin ja anna makeisseoksen jähmettyä muutaman tunnin ajan.
Kun makeisseos on jähmettynyt, leikkaa terävällä veitsellä makeislevy ruuduiksi. Siirrä ruudut varovasti rasiaan irralleen toisistaan. Jos makeiset eivät mahdu rasiaan yhteen kerrokseen, leikkaa leivinpaperipala kerrosten väliin. Säilytä makeiset jääkaapissa.

Uusi vuosi on alkanut
Sateita riitti joulukuussa, vähän aurinkoakin. Muutama kuva vielä vihreistä nurmista, kukista ja sorsista viime viikolta. Tänään sataa lunta täällä ja kuvat vaihtuvat pian valkoisiksi. Kunpa lumipeite nyt pysyisi!












Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...