perjantai 12. maaliskuuta 2010

Viikonlopun aamiainen


Onpas mukavaa jo nautisekella ajatuksella viikonlopun kiireettömästä aamiaisesta. Saa rauhassa heräillä ja puuhastella aamutoimia. Pöydässä voi istuskella ja nautiskella pitkään, vaikka vain viipyillä siemaillen hitaasti aamun raikasta valoa.

Keväisin aika usein kaipaan aamulla piristystä greipeistä. Muiden suut menevät meillä kyllä greipeistä väärälleen, joten saan nauttia niistä ihan rauhassa. Tai no, rauhassa, tarkat katseet seurailevat, kun upotan hienon greippilusikkani hedelmänpuolikkaaseen, sahailen kunkin greippilohkon sisuksia molemmin puolin ja lusikoin viimein mehukkaita viipaleita suuhuni. Ihmettelyä riittää ja alaspäin meneviä suupieliä, mutta aion odottaa kärsivällisesti siinä toivossa, että saisin joku päivä jonkun ihmettelijöistä greipinsahauskaverikseni.

Minut saa helposti tyytyväiseksi, jos aamiaisella on jotakin pientä makeaa. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaikkapa marmeladia paahtoleivän tai keksin päällä, kunhan vain lopuksi saan suun makeaksi. Nämä kaneli-pikapullat ovat kivoja aamiaisella tai brunssilla, koska ne ovat helpot ja nopeat valmistaa, eivätkä ole liian makeita. Sopivathan pikapullat toki päiväkahvihetkiinkin, mutta juuri aamulla pullantuoksulla saa helposti porukan hereille.


Kaneli-pikapullat
8 kpl

taikina:
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 tl kardemummaa
3/4 dl öljyä
2 dl maitoa
1 kananmuna


täyte:
1 tl kanelia
1 dl fariinisokeria
½ - 1 rkl voita sulatettuna

kananmunaa voiteluun
mantelirouhetta pinnalle

1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa.
3. Sekoita pienessä kulhossa öljy, maito sekä muna ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita varovasti pehmeäksi taikinaksi.
4. Annostele puolet taikinasta 8 paperiseen vuokaan tai muffinipellin voideltuun syvennykseen.
5. Sekoita täytteen aineet keskenään ja ripottele taikinan päälle.
6. Jaa loppu taikina täytteen päälle.
7. Voitele munalla, ripottele pintaan mantelia ja paista noin 20 minuuttia.


Vinkki: Mikäli haluat nopeuttaa leipomista aamulla, mittaa illalla kuivat aineet ja kosteat aineet valmiiksi kulhoihin. Säilytä kosteat aineet jääkaapissa yön yli.

11 kommenttia:

  1. Kiireetön viikonloppuaamiainen on eräs viikon kohokohdista! Upea greippikuva, tulee energinen olo pelkästä katsomisesta. Toivottavasti joku liittyy seuraasi greipinsahauskaveriksesi - meillä mies on greipin ystävä, itse pidän (tylsästi) lempeämmästä appelsiinista.

    VastaaPoista
  2. Toiveita on, koska en itsekään ollut greipin ystävä muinoin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos maukkaasta reseptistä, kokeilin pullasia tänä aamuna. Kiitos Sinulle <3
    Kauniin ja maukkaan näköisiä kuvia sinulla !

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä Marie, kiva jos maistuivat :) Iloa päivääsi ystäväni <3

    VastaaPoista
  5. Piti tulla vastavierailulle kun kävit meillä kommentoimassa. Herkullisen oloisia reseptejä ja hienoja kuvia. Tulen varmasti toistekin käymään. :)

    VastaaPoista
  6. Vesi herahti kielelle greipeistä : ) Nam! Siinä täytyy olla paljon vitamiinia.
    Voi, olen niin laiska leipuri, etten edes päivällä saa pullataikinaa aikaiseksi, mutta se tuoksu on kyllä vastustamaton.
    Tämä resepti vaikutti mukavan nopean yksinkertaiselta. Sellaisista resepteistä kyllä pidän ja aion pitää ohjeitasi silmällä ; )

    VastaaPoista
  7. Mikko kiitos! Ja kiva jos tulet toistekin.

    Taru, pullan tuoksu on tosiaankin vastustamaton :)

    VastaaPoista
  8. Ui, aivan ihanalta kuulostaa! Kiva resepti - testaan varmasti pian:)

    VastaaPoista
  9. Hei, päädyin kommenttisi kautta tänne ekaa kertaa, mukava blogi ja tosi hienoja kuvia! Ja nää pikapullat menee testiin heti viikonloppuna, kiitos :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...