lauantai 29. toukokuuta 2010

Porvoossa


Kävin viime viikolla Porvoossa tapaamassa ystävääni ja siellä olikin markkinat. Tulivat tutuiksi hiukan syrjäisemmätkin kadut, koska parkkipaikkaa piti ihan etsiä. Oli käsittämätön hellepäivä ja kahvittelimme Helmen viileällä sisäpihalla. Porvoo on viehättävä kaupunki. Ensiasuntoakin etsiskelimme sieltä suunnalta.




Viikko on vierähtänyt nopeasti ja kiireisestikin. Perjantaina unohdin käsilaukkuni töihin ja kun menin laukkua hakemaan, kadotin avaimeni. Niitä etsiskelin pitkän tovin. Kotona sitten ajattelin toilailujeni päätteeksi ottaa pienet päiväunet. En herännytkään kellonsoittoon ja olin myöhästyä juhlista. No, vaatekatastrofista selvittyäni, ehdin kuin ehdin ajoissa. Onneksi, sillä juhlat olivat aivan ihanat: tunnelmaa tulvillaan, kauniissa ympäristössä, hienossa säässä, mutta oh, niin haikeat. Kaksi ihanaa työtoveriani siirtyvät viettämään eläkepäiviä. Sydämestäni toivon heille kaikkea hyvää!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Pitsa uunikasviksista


Edellisessä blogitekstissäni oli resepti uunikasviksista. Kasviksia jäi jäljelle ja tein niistä seuraavana päivänä pitsan. Se oli aivan tavattoman hyvää, voisin syödä hetimmiten uudelleen.

Pitsa uunikasviksista

3 dl vettä
20 g hiivaa
½ tl suolaa
2 dl grahamjauhoja
n. 5 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

n. ½ annosta uunikasviksia (kts. edellinen resepti: uunikasvikset)
2 palloa tuoremozzarellaa
oliiviöljyä
rouhittua mustapippuria ja suolaa
tuoretta rosmariinia ja timjamia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva hyvin nesteeseen.
Lisää suola ja jauhot vähitellen puuharukalla tai yleiskoneella sekoittaen.
Lisää lopuksi öljy.
Kauli taikina pellin kokoiseksi levyksi ja kohota noin 30 minuuttia.

Kuumenna uuni 250 asteiseksi.
Raasta pehmeä mozzarella ja ripottele puolet siitä pitsapohjalle. Levitä kasvikset juuston päälle ja ripottele vielä loppu mozzarellaraaste kasvisten päälle.
Valuta hieman oliiviöljyä pintaan, rouhi mustapippuria ja ripottele suolaa.
Paista 10 - 15 minuuttia.
Mausta valmis pitsa vielä tuoreella rosmariinilla ja timjamilla.



Kevään kukkaloistoa

Tämä kevät on edennyt sellaisella vauhdilla, että perässä en meinaa pysyä. Puutarhassa tapahtuu kokoajan ja nautin jokaisesta uudesta kukkatulokkaasta. Kaikki ihanuudet haluaisin täälläkin esitellä, mutta jouduin valinnan eteen - tässä muutamia.


Näistä ukkolaukkojen nuppupalleroista (Allium aflatunense) kuoriutuu pian upeat violetit pallomaiset kukinnot.


Kuvissa: kirjopikarililja (Fritillaria meleagris), kotkansiipisaniainen (Matteuccia struthiopteris), parvitulppaani (Tulipa tarda), kevätkaihonkukka (Omphalodes verna), helmililja (Muscari), valkoinen kirjopikarililja (Fritillaria meleagris), jättilaukka (Allium giganteum) ja omenapuun kukkia. Alla kirsikkapuun kukkia.


Eilinen ukonilma osui aivan kohdallemme. Asumme korkealla mäellä hyvin vanhassa talossa ja ukkosenjohdattimista ei taida olla tietoakaan. Olin yksin kotona ja täytyy myöntää, että pelkäsin. Ei ihme, sillä tähän mäelle se salama sitten iskikin. Parin tunnin kuluttua myräkästä paloautoja parveili pihamme ohi. Menivät sammuttamaan uudehkoa taloa tässä ihan lähellä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Uunikasvikset


Valmistan usein perunoita ja muita kasviksia uunissa. Uunin lämpö antaa niille aivan omanlaisensa aromin, aavistuksen makean ja paahtuneen. Perunoihin tulee hieman rapea kuori ja sipuli se vasta muuntautuukin juhlavaksi. Uunikasvikset ovat myös mitä mainiointa kesäruokaa. Perunoiksi valitsen silloin uusia perunoita sekä kauden muita kasviksia ja paistoaikaa hieman lyhennän. Aivan ihanaa lihan tai kalan seurana!

Rakastan ruokia, joista saa loihdittua vielä uuden helpon ruoan. Näitä uunikasviksia jäi tähteeksi ja tein niistä seuraavana päivänä pitsan. Se oli tavattoman hyvää, joten laitan siitä kuvan ja reseptin seuraavaan postaukseen.

Uunikasvikset

n. 1 kg perunoita
4 porkkanaa
3 punasipulia
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 paprika
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
tuoretta rosmariinia


Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Pese perunat ja viipaloi (kuorineen). Pese ja kuori porkkanat ja viipaloi. Kuori ja lohko sipulit.
Levitä kasvikset pellille leivinpaperin päälle. Valuta öljyä kasvisten päälle ja ripottele pintaan suolaa, mustapippuria ja rosmariinia.
Paista uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat saaneet hieman väriä.
Paloittele paprika ja puolita tomaatit. Lisää ne pellille ja paista vielä noin 10 minuuttia. Varmista perunoiden kypsyys.

Kirjeitä


Kävin viikonloppuna vanhempieni luona lukemassa edesmenneen mummini ja pappani hiljattain löytyneitä kirjeitä sota-ajalta. Voi miten nuo kirjeet ovatkaan vallanneet ajatukseni. Niissä mummi kertoo, kuinka hän Viipurista lähti vauva kainalossa, mukanaan vain päällään olevat vaatteet ja laukkuun pakatut vauvanvarusteet. Vauva oli äitini. Pappa puolestaan kirjoittaa eturintamalta. Kyllä historia tuli minulle järkyttävän todeksi! Myös suuri ikävä valtasi mielen. Heräsi niin suunnattoman paljon ajatuksia, että niiden sulattelemiseen menee vielä pitkä tovi.



Kirjeet luettuani, kävin pienellä ilta-ajelulla. Oli upea ilta ja kevät kauneimmillaan. Näissä maisemissa oli hyvä olla.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Puolukkasmoothie


Voi miten mukavaa on aamulla päästä valmiiksi katettuun pöytään. Meidän nuoriso ilahdutti minua äitenpäivänä ja helatorstaina. Tehosekoitin on heidän suosikkikeittiökapistuksensa ja sen avulla syntyykin mitä ihanimpia juomia. Ja hauskaa, että joukkoon sujahtaa yleensä myös vatsalle hyväätekeviä leseitä.

Puolukkasmoothie

3 dl puolukoita
3 dl maustamatonta jogurttia
3 dl maitoa
½ dl vehnänalkioita
½ dl kauraleseitä
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Tarjoa heti.


Kävin muuten lukemassa äskettäin löytyneitä isovanhempieni kirjeitä sota-ajalta. Niitä täytyy hetken sulatella, ennenkuin kirjoitan niistä.


Kylläpäs meitä on hellitty kesäisellä säällä. Toivotan kaunista viikonloppua kaikille!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kylvötyöt


Tapasin viime keväänä iltakävelyllä läheisellä pellolla maanviljelijän, joka ylpeänä esitteli minulle vanhaa, vielä toimintakunnossa olevaa traktoria sekä kylvökoneen osia. Itseasiassa taapaminen on ehkä väärä sana kuvaamaan kohtaamistamme, sillä olin täysin keskittyneenä kuvaamiseen, kun havahduin kysymykseen - mitäs täällä tapahtuu?


Katselen näitä viimekeväisiä otoksiani kovin kaihoisasti, koska en pääse iltakävelyilleni. Nilkkani oikuttelee vieläkin, joten tyydyn virtuaalikävelyyn kuvien ilta-auringossa.




Lähdenkin tästä nyt omiin kylvöpuuhiini. Krassin siemenet ovat likoamassa ja pääsevät kohta mullan suojiin.

Lämpeneviä kevätpäiviä on kuulemma tiedossa!

perjantai 7. toukokuuta 2010

Suklaatorttu sitrustäytteellä (gluteeniton)


Viikko on vierähtänyt vauhdilla. Ihanan keväisiä ja aurinkoisia päiviä on ollut useita. Puutarhassa kukkivat nyt idänsinililjat (Scilla siberica), posliinihyasintit (Puschkinia scilloides), kevättähdet (Chionodoxa forbesii) ja sinivuokot (Anemone hepatica). Narsissit (Narcissus) ovat avautumaisillaan. Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä ja onneksi kuvasin sinisen scillamaton, sillä nyt sateessa kukkaparat nuokkuvat nöyrinä. Rakastan muuten kasvien latinankielisiä nimiä ja ajattelinkin etsiä kaikille kasveilleni jatkossa nämä hienohelmaiset nimet :)

Tortun ohje, jonka nyt lähetän, on mukavan suklainen ja raikas, melko kevytkin. Olen käyttänyt jauhoksi perunajauhoa, joten torttu käy myös keliaakikoille. Jotta torttupohjien mehevyys säilyisi, niitä kannattaa lyhyen paistoajan vuoksi tarkkaan vahtia.



Suklaatorttu sitrustäytteellä
gluteeniton
2 torttua (6 :lle)

Taikina:
4 valkuaista
2 keltuaista
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl perunajauhoa
2 rkl kaakojauhetta

Täyte:
2 dl rahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ - 1 tl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl sitruunamehua

2-3 appelsiinia kalvottomiksi käsiteltyinä (tai muita hedelmiä)

Pinnalle:
tomusokeria
sitruunamelissan lehtiä

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Piirrä leivinpaperin nurjalle puolelle kaksi ympyrää, joiden halkaisija on noin 20 cm.
Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Yhdistä perunajauhot ja kaakaojauhe ja siivilöi ne keltuaisvaahtoon. Lisää samalla valkuaisvaahto ja sekoita varovasti käännellen.
Levitä taikina leivinpaperille merkittyjen ympyröiden kohdalle ja paista uunin keskitasossa noin 6 minuuttia.
Kumoa torttulevyt tomusokeroidulle leivinpaperille.
Irrota paperi varovasti torttulevyistä ja anna hetken jäähtyä.

Sekoita rahka. Lisää rahkaan sokerit, sitruunan kuori sekä sitruunamehu.
Levitä täyte sekä hedelmäpalat kummankin ympyrän toiselle puoliskolle ja taita kahtia.
Sirottele siivilän läpi pinnalle tomusokeria ja koristele halutessasi vielä sitruunamelissan lehdillä.

Voit myös koota tortun perinteiseen tapaan eli levittää torttulevylle koko täyte ja nostaa täytteiden päälle toinen torttulevy.


Tähän kohtaan puutarhaa en ole istuttanut ainuttakaan idänsinililjan sipulia. Siinä oli muutama kukka 10 vuotta sitten. Olen antanut kukkien siementää ja tulos on aika soma.


Kuvissa idänsinililjoja (Scilla siberica) ja kevättähtiä (Chionodoxa forbesii).


Äitienpäivä herättää minussa paljon tunteita. Tulee pohdittua omaa äitiyttä, toki omaa äitiä ja jotenkin viime vuosina ihania sinnikkäitä isoäitejä. Olemme historiamme summa ja siksi on merkityksellistä muistella elämää isoäitien aikaan. Mielenkiintoista historian havinaa on minulla ensi viikolla odotettavissa, kun pääsen lukemaan hiljattain löytyneitä isoäitini kirjeitä veljelleen 40-luvulta. Odotan jännityksellä.



Hyvää äitienpäivää!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...