maanantai 9. toukokuuta 2011

Parsa-perunasalaatti ja Kulosaaren kartano


Ei voi olla huomaamatta, että on parsa-aika. Hauskan näköiset vihreät tai valkoiset parsat ovat nyt paitsi parhaimmillaan myös edullisimmillaan. Sääli vaan, että kaupoissa olevat parsat ovat tuontitavaraa. Suomessa viljeltävistä parsoista suurin osa kuulemma menee ravintoloille. Niin paljon parsan mausta pidän, että jos puutarhassani olisi enemmän aurinkoa ja tilaa, kokeilisin viljellä sitä itse. Olisi aika unelmaa käydä omasta maasta napsaisemassa keväiset parsat.

Teen usein perunasalaattia paahtamalla perunat uunissa ja lisäämällä kuumille perunoille yrtein maustettua öljykastiketta. Sopii tosi hyvin uusille perunoille. Puutarhassa minttujen somat varret nousevat vinhaa vauhtia ja nyt ne pääsivät kastiketta maustamaan. Hieroin mintun lehtiä huhmaressa, kunnes ne olivat tahnamaisia. Minttuinen vivahde sopi kivasti parsojen ja perunoiden kaveriksi. Höyläsin päälle vielä vahvaa juustoa ja saksin herneenversoja. Maistui niin keväiseltä!


Parsa-perunasalaatti ja minttuinen öljykastike
(6:lle)

1 kg perunoita tai uusia perunoita
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
400 g vihreää parsaa 

Minttuinen öljykastike:
nippu minttua
1 rkl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 tl hunajaa
2 - 3 rkl öljyä

Lisäksi:
vahvaa juustoa esim. parmesan tai comté
herneen versoja

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Pese, harjaa ja lohko perunat. Levitä ne pellille leivinpaperin päälle. Valuta perunoille öljyä ja ripottele suolaa.
Paista perunoita uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat aavistuksen saaneet väriä.
Huuhdo parsat ja napsaise taittamalla tyven kova osa pois.
Hienonna kastiketta varten mintun lehtiä huhmaressa tai pilko ne veitsellä aivan hienoksi. Sekoita etikan joukkoon suola, pippuri, hunaja sekä minttu. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Ota pelti uunista, kun perunat ovat melkein kypsiä. Siirrä perunoita hieman syrjään, jotta saat tilaa parsoille. Levitä parsat pellille, valuta niille hieman oljyä ja paista uunissa noin 8 minuuttia. Kokeile parsojen kypsyyttä. Niiden kuuluu olla napakan pehmeitä.
Siirrä valmiit perunat ja parsat isoon laakeaan tarjoiluvatiin ja kaada päälle öljykastike. Juuri ennen tarjoilua höylää päälle juustoa ja koristele herneen versoilla.
Tarjoa lämpimänä tai haaleana.

Kulosaaren kartano
Viikonloppuna olin kutsuttuna ihanien ystävieni juhlaan. Hienot puitteet, hyvää syötävää, kivoja puheita ja paljon musiikkia - voiko upeammin viettää keväistä päivää.






8 kommenttia:

  1. Parsa on hyvää,täällä sen sesonki on vielä menossa ja sitä saa hyvin joka puolelta.
    Herkullinen salaatti!
    Kulosaaren kasinossa olen kerran ollut häissä,kiva paikka!

    VastaaPoista
  2. Tänään ostin parsanipun jo tosi edulliseen hintaan 1,99. Olenkin miettinyt, syödäänkö kotimainen tuotanto kokonaan Etelä-Suomessa, kun täällä myydään vain unkarilaista ja perulaista (!) parsaa. Mutta hyvää se on.

    VastaaPoista
  3. Ai, miten namin oloinen salaatti! Samaa minäkin harmittelen: miksi, oi miksi suomalaista parsaa ei saa!!

    Luin tänään sinusta lehdestä. Onneksi olkoon uudelle "uralle" :-D Raparperiherkun ohje tuli kyllä niin oikeaan aikaan, että!

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Siellä parsa on kotimaista ;)
    Minä en puolestani ole koskaan ollut Kulosaaren kasinossa.

    Katriina: Edullista on. Kotimaista parsaa voisi katsastaa hallista, pitäisikin ehtiä käymään.

    Intopii: Mitäs jos ostetaan taimia ja kokeillaan iskeä maahan? Olisi se aika kivaa saada kotimaista parsaa ihan omasta takaa.
    Ai, sinä huomasit :) Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Parsakausi on tosiaan parhaimmillaan, olen syönyt niitä oikein urakalla ja vaikka missä muodossa viime aikoina. Pidän parsasta minäkin aivan valtavasti! :D Tuo salaatti-idea näyttää kivalta ja herkulliselta, sitä voisi vielä kokeilla!! :) Kivaa ja aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kaksi ihanuutta, parsasalaatti ja kartano. Osuit kahteen tärkeään hermoon :)

    Parsa on mun herkkua, en ole vain hoksannut tehdä sitä noin. Kiitos.

    Ja Kulosaaren kartanon pihassa olen vain kerran käynyt ohimennen. Tosi kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  7. Olipa ajankohtainen aihe! Minulla kasvaa parsaa, se oli kylväytynyt siemenestä naapurin parsoista ja sitä kasvoi pitkin pöheikköistä mäkeäni, asia, jonka huomasin ensimmäisen kesän loppupuolella kun ihmettelin korkeita höyhenmäisiä tupsuja vattu-nokkospusikoissa!
    Siirsin niitä kasvimaalle, mikä ei oikein toimi, sillä kasvimaa pitäisi kääntää joka vuosi, paitsi tietenkin parsojen kohdalta, joten ne ovat rikkaruohojen valtaamia. Nyt kun sain vanhan betonisen kaivonrenkaan yrttimaani kupeeseen, aion täyttää sen hiekansekaisella mullalla (siitä parsat kuulemma pitävät). Se on sitten helppohoitoisempi, ja pääsen viimein kääntämään senkin kohdan kasvimaallani.

    Kulosaaren kartano on kaunis, Kulosaaressa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneelle tuttu paikka, mutta sisällä en ole käynyt. Se oli varmaan hieno!

    VastaaPoista
  8. Italiansalaatti: Parsoja on nyt jopa pikkukaupoissa ja edullisesti. Niistä saa tehtyä monenmoista herkkua.
    Hyvää loppuviikkoa sinne myös :)

    Kirjailijatar: Parsat ja kartanot, ihan rimmaavat :) Salaatti on muuten tosi helppo valmistaa, kannattaa kokeilla.

    Saila: Voi, sinä se siellä keittelet omia parsoja! Onpa tosi hyvä idea siirtää parsat kasvamaan kaivonrenkaaseen omaan rauhaansa.
    Jaahas, me olemmekin molemmat Itä-Helsingin tyttöjä ;) Kartano oli sisältä tosi kaunis. Ihailin erityisesti lattialankkuja sekä kattolautoja ja isoja nauloja, joilla ne oli kiinnitetty.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...