perjantai 20. toukokuuta 2011

Raparperitorttu ja heräilevä puutarha



Jaksan vuodesta toiseen innostua raparperista. Kun punaiset lehtisykeröt nostavat päätään mustasta mullasta, hykertelen. Ensimmäiset raparperin varret ovat napakoita ja kaikkein mehukkaimpia eikä niitä tarvitse edes kuoria. Käytän raparperia pitkin kesää ja isoiksi hurahtaneet varretkin hyödynnän - keittelen mansikoiden kanssa mehuksi.



Tämä torttu on klassikkoni, jota olen vuosien saatossa tehnyt joka ikinen kesä. Tykkään rapeasta pohjasta, joten esipaistan taikinan. Täytteeseen upotan raparperipalojen seuraksi viimeiset omenasoseet pakastimesta ja pinnalle ripottelen hennosti kookokselta maistuvan muruseoksen. Tarjoan torttua useimmiten vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa, mutta se on herkullinen myös ihan sellaisenaan.

Ohessa ohjeeni, joka muuten löytyy myös uusimmasta Oma Piha-lehdestä :)

Raparperitorttu

Pohja:
100 g kylmää voita kuutioina
1 ½ rkl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl jääkylmää vettä

Täyte:
1 ½ dl omenasosetta
½ l raparperipaloja

Muruseos päälle:
75 g kylmää voita kuutioina
1 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita yleiskoneessa kylmä voi, sokeri ja vehnäjauhot, kunnes seos on murumaista. Jos käytössäsi ei ole yleiskonetta, sekoita ainekset käsin nyppimällä. Lisää lopuksi jääkylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Varo sekoittamasta liikaa.
Painele taikina noin 27 cm:n irtopohja- tai piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Pistele haarukalla ja pane taikina jääkaappiin tai pakastimeen noin 15 minuutiksi. Paista pohjaa ilman täytettä 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Valmista muruseos sekoittamalla kylmä voi, sokeri, vehnäjauhot ja kookoshiutaleet keskenään joko yleiskoneessa tai käsin nyppimällä. Seos on valmista, kun se on murumaista.
Levitä omenasose kuumalle esipaistetulle pohjalle ja sen päälle raparperipalat. Ripottele muruseos raparperipalojen päälle ja paista 20 - 30 minuuttia.



Puutarha on herännyt
Puutarha on pitkän leponsa jälkeen puhjennut kukkaan. En ole mielestäni riittävästi ehtinyt syventyä kaikkiin kasveihin ja kukkiin ja niiden tarinoihin. Tuntuu, että tämä hieno vaihe menee hieman liian vauhdikkaasti. Jokaisesta hetkestä yritän kuitenkin nauttia, vaikka toukokuu onkin tohinaa täynnä.

Kevätkaihonkukka (Omphalodes verna)

Kevätkaihonkukka ja palloesikko (Primula denticulata)

Purppurasydän (Dicentra formosa)

Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris)

Kuunlilja (Hosta)

Tarhakalliokielo (Polygonatum x hybridum)

Taponlehti (Asarum europaeum)

Luumupuun kukkia

Omenapuun kukkia

18 kommenttia:

  1. Voi ihanaa kuinka teillä on jo kevät pitkällä, vai pitäiskö sanoa että kesä :) Herkullisen näköinen raparperitorttu, meillä ei ole vielä niin isoja, että vois hakea torttua varten. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Tuo pompulaesikko (onko sen nimi palleroesikko vai mikäsenytoli?) on niinkuin se olisi uimassa ja nostaisi sellaista vanhanajan päivänkakkarauimalakkista päätään vedestä :-D

    Onko tuo toiseksi viimeinen ihana kukkija kirsikka?

    Fritillarian minä laitan omalle ostoslistalleni NYT. Se on niin kaunis!!

    Hei, taidankin tehdä torttusi tänä viikonloppuna. Varsia on riittämiin jo! Itse en erityisemmin pidä kookoksen mausta (paitsi kookosmaito on ehdoton must thai-ruuissa; eihän niitä ilman sitä voisi tehdäkään); pilaako sen poisjättäminen tortun makukokonaisuuden?

    VastaaPoista
  3. Askartelin itte: Tänään on ollut täällä niin lämmin, että alkaa jo tuntua kesältä :) Hyvää viikonloppua sinne myös!

    Intopii: Yleensä laitan kasvien nimet. Hyvä kun kyselit, lisäsin ne äsken. Hih, palloesikko nousee kevätkaihomerestä :)
    Ihana kukkija on luumu, muistaakseni Sinikka.
    Kookoksen voit hyvin jättää pois kokonaan ja lisätä suunnilleen saman verran jauhoja, kunnes on sopivan murumaista.

    VastaaPoista
  4. Ihana raparperitorttu! Ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Ihanalta ja näyttävä ja kuulostava ohje! Täytyy kokeilla heti, kun meillä täällä Lapissa raparperit on tarpeeksi isoja..!

    VastaaPoista
  6. Voi mitä ihania kukkasia onkaan puhjennut puutarhaasi! Varsinkin kirjopikarililja on aivan valloittava! Selviäisiköhän se täällä eteläisen Lapin korkeuksilla?

    Mansikoiden kanssa keitelty mehu on meilläkin kuulunut suuriin raparperisuosikkeihin jo useamman vuoden ajan. Vielä pitäisi opetella käyttämään raparperia monipuolisemmin myös ruokaruoan eli suolaisten pöperöiden valmistuksessa. Siinäpä haastetta tulevalle kaudelle!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan näköinen ja kuuloinen torttu! Taas lisää juttuja to do -listalle :) Pääsen toivottavasti tänään käsiksi äidin raparperikasvustoon, joten pääsen pikapuolin kokeilemaan uusia raparperiherkkuja.

    VastaaPoista
  8. Kuvaana on madellut maassa ja saanut kuviin mukavan aidon perspektiivin:)Pikarililja on hurmaava, jotenkin ainutlaatuinen kukka.

    Raparperin happamuus on suosikkejani. Piirakkasi täyte näyttää mehevältä, omenasose on varmasti hyvä yhdistelmä raparperin kanssa. Tuota pitää ehdottamasti kokeilla!

    VastaaPoista
  9. Maria: Kiitos! Ja hyvää oli :)

    Sara: Niin, Lapissa saatte hetken vielä odotella. Nopeasti ne varret sitten venähtävät.

    Helmi: Ystäväni asustelee eteläisessä Lapissa ja on rohkeasti ottanut minulta monia täällä viihtyviä taimia ja ne ovat siellä menestyneet. Voisit ehkä kokeilla istuttaa pienen pussin sipuleita johonkin suojaisaan, hieman kosteaan paikkaan. Kirjopikarililja on niin suloinen.
    Raparperi tosiaan sopii ruokiinkin. Olen tehnyt lihalle kastikkeita ja hyvää on.

    Elina: Tämä kevät on niin inspiroivaa, kun on tarjolla raparperit, nokkoset, korvasienet, yrtit jne. Minunkin to do-lista kasvaa ja kasvaa. Kookoshillosikin päätyi sinne :)

    Katriina: Heh, ensin vähän matelin, mutta sitten vaan pidin kameraa melkein maassa ja räpsin ;)
    Raparperi on aina ollut myös minun suosikkini. Hapokkuus ja maku, nam!

    VastaaPoista
  10. Minä aikani pähkäilin niitä täytekakun täytteitä... sitten NAPS! raparperimansikkahillo pälkähti päähäni... Raikas ja keväinen, kun mansikat on pakasteesta vähissä ja muutkin tuoreet jutut. Lemoncurdia testailin, mutta en saanut suuhumme sopivaa makua. Joten iso raparperi pehko pelastaa!

    VastaaPoista
  11. Raparperi on niin alkukesän herkku!! Kiitos ihanasta ohjeesta.
    Suloisia kuvia jälleen, sinäkin taidat olla puutarhan viemä:)
    Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  12. Oi, ihana raparperiohje kun juuri kuulin että minua odottaa anopilla raparperinippu :) Tosi hyvin käy varmasti kookos tuonne niin täytyypä testata tällä seuraavaksi.

    VastaaPoista
  13. Päivikki: Oi siitä tulee herkullinen kakku! Hyvä idea kevään suureen juhlaan.

    Hannah: Olen totisesti puutarhan viemä. Toukokuu vain on niin tohinaa täynnä, että en ehdi puutarhasta riittävästi nauttia.

    Mausteinen Manteli: Kookos sopii tosiaan ihanasti: maistuu lempeästi, ei liikaa.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania puutarhakuvia.
    Ja kivantuntuinen raparperipiirakkaohje, meilläkin ovat senverran varret venähtäneet, että voisi jo leipoa.

    VastaaPoista
  15. Tein viikonloppuna tuota raparperitorttua ja se oli oikeasti parasta mitä olen koskaan syönyt. Sen verran ohjeeseen tuli muutosta, kun kookoshiutaleita ei kaapista löytynyt niin korvasin ne kauraleseillä. Nam :)

    VastaaPoista
  16. Pioni: Kiitos! Jos lämpenee, varret venähtävät nopeasti :)

    Tytti: Onpa kiva että tykkäsit :) Kookoksen voi hyvin korvata jollain muulla.

    VastaaPoista
  17. Kirjopikarililjakuva on erityisen kaunis. Muruseoksesta minulle tuli mieleeni kuskus - älkää kysykö miksi sillä en minäkään ymmärrä.

    VastaaPoista
  18. Ari: Kiitos!
    Itseasiassa muruseos kyllä näyttää kuskusilta :) Ja aika hauska yhteensattuma, tänään juuri päivitin kuskusruoan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...