sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sienikeitto kuivatuista tateista


Nyt on hyvä aika käyttää syksyn satoa. Otin sienipurnukkani esille, liottelin syksyllä kuivattamiani tatteja ja valmistin niistä ihanaa keittoa. Ohjeissa usein kehotetaan käyttämään sienten liotusvesi, mutta tällä kertaa heitin sen pois. Löysin nimittäin täältä mielenkiintoisen tutkimuksen sienten cesiumpitoisuuden vähentämisestä. Tatit eivät ole pahimpia keräämään säteilyä, mutta turhaahan liotusvettä on käyttää, kun keitto on maukasta muutoinkin.

Sienikeitto kuivatuista tateista
(4:lle)

1 ½–2 dl kuivattuja herkkutatteja
5 dl vettä liottamiseen

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
200 g maa-artisokkaa
200 g perunaa
2 rkl öljyä
1 1/4 l vettä
1 ½ tl tuoretta rosmariinia
1–1 ½ tl suolaa
200 g vihreitä pakastepapuja

Pane kuivatut sienet likoamaan kylmään veteen noin tunniksi.
Kuori ja viipaloi punasipulit sekä valkosipulin kynnet.
Pese ja kuori maa-artisokat sekä perunat ja kuutioi ne.
Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota sipulia ja valkosipulia keskilämmöllä muutaman minuutin ajan.
Valuta sienet siivilässä ja purista niistä vesi pois. Lisää sienet kattilaan ja paista niitä sipulien kanssa pari minuuttia.
Lisää maa-artisokat, perunat, vesi ja mausteet. Keitä noin 15 minuuttia ja lisää lopuksi pavut. Keitä, kunnes pavut ovat kypsiä.
Tarkista maku ja tarjoa ruisleivän kanssa. 
 


Yritin viikko sitten useammasta kaupasta ostaa maa-artisokkaa, mutta ne olivat loppuneet. Kävin lumen alta vähän lapiolla kaivelemassa ja siellähän nuo maa-aarteet odottelivat. Aika omavarainen keitto, kun pakastimessa oli muutama pussukka puutarhani salkopapuja ja ulkoterassin pöydällä sinnittelee vielä rosmariini. 

  

6 kommenttia:

  1. Ai niin, minulla ei vieläkään kasva maa-artisokkaa! Olen suunnitellut sitä pihalleni jo monta vuotta, mutta jotenkin aina unohdan, kun on aika tilata siemeniä.
    Onpa hienoa, että keittoon löytyivät raaka-aineet omasta takaa! Tuohon voi tosiaan laittaa omia pakastettuja papuja ja sipulit omasta varastosta.

    VastaaPoista
  2. Hei tosi mielenkiintoinen tuo löytämäsi tutkimus cesiumpitoisuuksien vähentämisestä. Tästä lähtien heitän liotusvedet kyllä pois. :)

    Meillä rosmariinipuskaa säilytetään ikkunanvälissä, siellä se tykkää, ja on sopivan viileää.

    VastaaPoista
  3. Varmaankin ihana keitto:) Ja mielenkiintoista tietoa siitä,ettei tattien liotuslientä tule käyttää.
    Viime viikolla tein ihanaaa kastiketta antamistasi sienistä,oli tosi hyvää:)
    Ja jännää,että vielä lumen altakin löytyi maa-artisokkaa!

    VastaaPoista
  4. Saila: Hei, saat keväämmällä minulta mukuloita :)

    Riikka: Onpa hyvä paikka rosmariinille. Tuota ideaa voisinkin ensi vuonna kokeilla.

    Yaelian: Minullekin tuo sienten liotusvededen poisheittäminen oli uusi juttu. Ihme, että siitä ei ole enempää kirjoiteltu.
    Kiva, että sienet pääsivät sinne kauas ilahduttamaan :)

    VastaaPoista
  5. Upeat tummat sävyt sienikuvissa, niin kaunista. Minä en taaskaan saanut aikaiseksi kuivata sieniä, vaikka niistä pidänkin.

    VastaaPoista
  6. Tuo maa-artisokka on kyllä ihan mahtava kasvi, kun sitä voi melkein vuoden ympäri syödä tuoreeltaan. Sain muutaman mukulan pari vuotta sitten työkaverilta, mutta ne eivät säilyneet yhtä kesää pidempään. Lieneekö meidän maa liian savista niille. Pitää kyllä kokeilla uudelleen ja perustaa niille parempi penkki.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...