perjantai 5. marraskuuta 2010

Purjo-perunakeitto ja puutarhan marras


Saimme ystäviltä kassillisen suoraan maasta napattuja pakkasen puraisemia purjoja. Heti alkoi tekemään mieli purjo-perunakeittoa.

Luen parhaillaan ruotsalaista kohukirjaa, sitä toista, jossa puhutaan ruoasta. (Nilsson Mats-Eric. 2010. Aitoa ruokaa: Atar.) Aikamoisia tarinoita ruokien lisäaineista! Olen migreenityyppiä ja joskus kauan sitten minua jo varoitettiin natriumglutamaatista. En koskaan ole sen mausta pitänytkään, ja siksi harvoin käytän liemikuutioita. Niitä kyllä ruokaohjeissa viljellään aikamoisen ahkeraan. No makuahan niillä saa, mutta minusta moniin ruokiin saa riittävästi makua kuullottamisella. Jos kuitenkin haluaa lisäpotkua kuutioista, kannattaa valita luomu-liemikuutioita, joissa lisäaineita on huomattavasti vähemmän kuin tavallisissa.

Purjo-perunakeitto

2 rkl öljyä
1 sipuli viipaloituna
3 - 4 purjoa (n. 600 g) viipaloituna
5 - 6 perunaa (n. 500 g) lohkoina
1 ½ l vettä
2 ½ tl suolaa
1 tl timjamia
ripaus mustapippuria
1 dl kermaa


Kuullota kasviksia miedolla lämmöllä öljyssä. Sekoita koko ajan, kunnes kasvikset hieman pehmenevät. (Noin 10 minuuttia.)
Lisää vesi sekä mausteet ja anna hautua kannen alla kypsäksi.
Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa.
Lisää kerma ja kiehauta.



Puutarhan marras

Tervetuloa marraskuu, harmaana ja tummana sinut muistan ja nyt olet tässä. Maa ei ole martona niinkuin ennen, timjamitkin vielä kukkivat. Pallohortensian kuihtuneet kukinnot heiluvat napakoina tuulessa. Kun lumi tulee, ne nöyrästi katkeavat.



15 kommenttia:

  1. Nyt tuli stoppi liemikuutioiden käytölle! Kiitos vinkistä...olin jo unohtanut koko asian. Herkullista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää asiaa liemikuutioista (muun muassa). Ja aah, taas olet osunut ainakin minun makynystyräni kantaan tällä reseptillä. Tai en siis vielä ehtinyt kokeilla, mutta takuulla kokeilen. Pliis, julkaise keittokirja!

    VastaaPoista
  3. Olen luopunut kokonaan liemikuutioiden kàytòstà. Korvaan ne kuullottamalla keittojen pohjaksi sipulia, sellerià ja porkkanaa sekà ripauttamalla himpan verran kuivattua liperià. Minulla on hyllyssà pikkuinen, keltainen kirjanen Hyvà paha lisàaine, Opi lukemmaan ruoan ja kosmetiikan tuoteselosteita (Bill Statham). Se avasi silmiàni. Tunnetko sinà kirjan? Maukasta sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen herkkä natriumglutamaatille,enkä ole vuosikausiin käyttänyt limeikuutioita.Eräs entinen työtoverini,joka oli työskennellyt liemikuutioita markkinoivassa yrityksessä,kertoi vuosia sitten mitä niihin tulee,ja sen jälkeen en niihin enään koskenut.Nykyään tosin saa hyviä luomuliemijauheita,joissa ei ole mitään haitallisia aineita

    VastaaPoista
  5. Marita: Lisäaineiden määrän saattaa unohtaa, jos välillä ei kurkkaa paketin kylkeen.
    Saila: Purjo-perunakeitto on niin hyvää! Keittokirja harkintaan :)
    Lissu: Kuullottamisella saa ihmeitä aikaan. Tuota kirjaa en tunne. Oli maukas sunnuntai ;)
    Yaelian: Moni on lopettanut makkaran syömisen samasta syystä. Luomuliemivalmisteet ovat hyvä vatoehto.

    VastaaPoista
  6. Puutarhassasi on suloisia värejä vielä. Ellei nyt ole lumi niitä peittänyt :) Ja keittokin kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  7. Minä olen marraskuun lapsi, marraskuu on kaunis. Joskus kuihtuneet kukat ovat niitä kauneimpia, niin kuin nuo sinun.
    Marraskuussa alkaa myös aika kun rupeaa tekemään mieli kuumia ja sisältä päin lämmittäviä keittoja.

    VastaaPoista
  8. Tällaiset samettiset keitot ovat parasta ruokaa tähän aikaa vuodesta. Taas kerran kaunis poustaus ja takuuvarmasti herkullinen resepti! Ihania marraskuun päiviä!

    VastaaPoista
  9. Elisa: Lumi peitti päiväksi, nyt on sulanut jo pois. Herkullista oli juu.
    Solen: Poikani on myös marraskuun lapsi. Marraskuussa on jotain tosi hienoa.
    Tiina: Kiitos! Minä olen aikamoinen vilukissa, joten keitot maistuvat kolealla ilmalla.

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä keittoa! :) Liemikuutioiden maku on kammottava - niillä saa kaiken maistumaan samalta. Ite oon kuitenkin käyttänyt luomuliemikuutioita, Reformilta löytyy sekä yrttistä että ihan perinteistä kasvisliemikuutioita. Molemmat ovat tosi hyviä, raikkaan makuisia, lisäaineettomia ja kaiken lisäksi halpoja!

    VastaaPoista
  11. Janna: Keitto on helppoa ja niin hyvää :)
    Minulla on myös noita Reformin luomukuutioita, mutta arvaapas: huomasin, että niissä on hiivauutetta. Valmistajan keino kiertää E-koodatut lisäaineet. Hiivauutteessa on glutamiinihappoa eli arominvahventajaa, mutta koska se valmistetaan hiivasienestä sitä ei luokitella lisäaineeksi.
    No, eihän niitä kukaan joka päivä käytä, joten parempi vaihtoehto kuitenkin.

    VastaaPoista
  12. Nonni, taas on puijattu ja vielä aika katalasti! Onko se glutamaanihappo ihan täysin luonnonmukainen aine, eli ei niinkään haitallinen, jos vertaa esimerkiksi natriumglutamaattiin? On se terveellisesti ja luonnonmukaisesti syöminen kyllä ihmiselle vaikeeksi tehty! Tiiätkö miten on Herbamaren kuutioiden laita?

    VastaaPoista
  13. Glutamiinihappoa, jota siis on myös natriumglutamaatissa, esiintyy luonnostaan mm. sienissä, tomaateissa ja juustossa. Elintarviketeollisuus ainakin tulkitsee hiivauutteen näköjään luonnonmukaiseksi. Oleellista minusta on kuitenkin se, jos tuote on maultaan niin heikkoa, että siihen täytyy antaa potkua isosta määrästä hiivauutteetta, niin voiko sitä edes kutsua luomuksi. Herbamare-kuutioista en osaa sanoa mitään. Jostain luin, että Ruohonjuuresta saisi täysin lisäaineettomia liemijauheita.

    VastaaPoista
  14. Joo, totta puhut. Eipä niissä luomuissakaan varmaan hirveesti makua olis ilman sitä hiivauutetta. Törmäsin tänään kaupassa Puljonki-nimiseen tuotteeseen, lisäaineettomaan liemeen. Tarjolla oli vain liha- ja kanalientä, jotka jätin hyllyyn, mutta kasvisversio samasta tuotteesta kyllä kiinnostaisi. http://puljonki.fi/index.jsp?pid=176#30
    Oletko testannut?

    Vaan enpä tiedä, kyllä kai sitä hyvin tulisi toimeen kokonaan ilmankin. Silkka tottumiskysymys, luulisin! :)

    VastaaPoista
  15. Puljonki-lihaliemet ovat tuttuja ja ovat oikein hyviä. Hieman kalliita kylläkin, mutta aitoa tavaraa kun ovat, niin olkoot.

    Kyllä sitä toimeen tulee ilmankin. Ennen keitettiin omat liemet eikä se vaikeaa ole nytkään: keittää ison satsin ja pakastaa. Ja mielestäni suureen osaan kasviskeittoja saa makua riittävästi kuullottamisella.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...