torstai 30. joulukuuta 2010

Punakaalisalaatti


Joulupöytämme rosolli on huonon menekkinsä vuoksi vaihtunut haudutettuun punakaaliin. Jääkaapissa oli vielä puolikas punakaali josta tein tänään raikkaan talvisen salaatin ja tarjoilin kikhernepihvien seurana. Punakaali on minusta niin kauniin värinen ja maukas. Mehukkuutta lisäilen nuijimalla kaalia puusurvimella heti raastamisen jälkeen. Jos vierastaa punakaalin vahvaa makua, sitä voi miedontaa tipauttamalla kaaliraasteen kiehuvaan veteen ja siivilöimällä sen saman tien. Myös kuuman marinadin lisääminen kaalin joukkoon pehmentää ja miedontaa makua.



Punakaalisalaatti

n. 300 g:n pala punakaalia
1 omena
2 klementiiniä

1 rkl kurpitsansiemenöljyä tai oliiviöljyä
1 tl hunajaa
1 tl punaviinietikkaa

2 rkl salaattisiemensekoitusta

Höylää tai leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Siirrä isoon kulhoon ja hakkaa puusurvimella, jotta kaali hieman mehustuu.
Raasta omena ja viipaloi klementiinit ja sekoita ne kaalin joukkoon.
Lisää öljy, hunaja, etikka sekä puolet siemenistä ja sekoita.
Siirrä salaatti tarjoilukulhoon ja ripottele pintaan loput siemenet.



Täällä miesväki odottelee malttamattomana uuden vuoden rakettiräiskettä. Minä puolestani keittelen perinteisesti huomiseksi lihalientä. Sitä on mukava nautiskella kirpakan ulkoilun lomassa.

Muistetaanhan suojalasit! Turvallista sekä onnellista uutta vuotta kaikille!



Alimman kuvan taustalla muuten pilkahtelee Hong-Kong tavaratalo. Nyt samassa kohdassa ovat viikko sitten mustaksi hiiltyneet rauniot.

6 kommenttia:

  1. Sinä se saat kaiken näyttämään niin kauniilta, jopa liikennemerkin ja entisen Honkkarin! Hyvältä luulostaa jopa tuo punakaalisalaatti, jota en olisi ikinä itse keksinyt laittaa. Onnellista ja siunattua v. 2011!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Meilläkään rosolli ei oikein tipu, ainoastaan Mies tykkää siitä (tai rakastaa, sitä on siis oltava, mutta perinteisenä sallaatti-versiona). Tein "itselleni rosollin korvikkeeksi" tällä kertaa kikherne-rusinasalaattia ja tykkäsin, oli kovin jouluinen. Uusia vuosia vielä uudelleen:).

    VastaaPoista
  4. Onnellista uuttavuotta sinulle!
    Hirvenluista keitettyä lihalientä meilläkin odottamassa.

    VastaaPoista
  5. Mulla uppoaa itse tehty rosolli paljon paremmin eri vuodenaikaan - silloin kun punajuuret ja porkkanat on oikein maukkaita ja tuoreita vielä.. jouluna sitä muuta herkkua on niin paljon ettei tule tosiaan otettua kuin teelusikallinen :)

    VastaaPoista
  6. Marita: Kiitos! Punakaalisalaatti on juuri tämän vuodenajan piristys :)
    Elisa: Kiitos ;)
    Kirsikka: Kikherne-rusinasalaatti kuulostaa hyvältä ja olit muistaakseni laittanut ohjeenkin.
    Päivikki: Kiitos! Lihaliemi on niin hyvää ja lämmittävää pakkassäällä.
    Mausteinen Manteli: Totta ja jos rosollia on tullut syödyksi joululounailla, kaipaa vähän vaihtelua joulupöytään.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...