torstai 2. lokakuuta 2014

Maa-artisokkakakku


Maa-artisokat kasvoivat kesän aikana liki kolmemetrisiksi. Nyt niissä on kauniit keltaiset kukat, jotka muistuttavat auringonkukkia, mutta ovat huomattavasti pienempiä. Olen nostanut maasta vasta osan mukuloista ja kokeilin niitä kakkuun. Onnistui yli odotusten! Tuli aivan ihana, pehmeä ja sopivan kostea kakku, jonka makumaailmassa oli myös mantelia ja sitruunaa ja täyteläinen pähkinäkuorrute.

Maa-artisokkakakku

250 g kuorittua maa-artisokkaa
1 dl kermaa
50 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g mantelimassaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Pähkinäkuorrute
3 dl erilaisia pähkinöitä
50 g voita
½ dl sokeria
½ dl hunajaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa

Paloittele kuoritut maa-artisokat ja keitä matalalla lämmöllä kermassa.
Soseuta, lisää voi kuutioina ja sekoita tasaiseksi.
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka.
Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Raasta mantelimassa ja sitruunankuori.
Sekoita keskenään kuivat aineet, raastettu mantelimassa ja sitruunankuoriraaste ja lisää vuorotellen taikinaan maa-artisokkasoseen kanssa.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 40 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
Valmista kakun kypsyessä pähkinäkuorrute. Mittaa kaikki kuorrutteen aineet pieneen kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä muutaman minuutin ajan.
Kaada kuorrute valmiin, kuuman kakun pinnalle. Siirrä uuniritilä keskitasolle ja jatka kakun paistamista vielä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä kakkua hetken aikaa, irrota vuoan reunus ja siirrä kakku lastan avulla ritilälle tai tarjoiluastiaan.


Ihan kuin maa-artisokat olisivat kuulleet toiveeni: ne eivät olleet niin muhkuraisia kuin viimevuotiset. Eri suuntiin pullistelevia en millään jaksa kuoria ja ne olenkin lajitellut erikseen, uunissa paahdettaviksi. Olen vain pessyt ja harjannut ne hyvin.

Maa-artisokat kannattaa muuten säilyttää melko kylmässä. Jos jääkaapissa on ns. nollatila, ne säilyvät siellä kuukausia. Tavallisessa jääkaappilämpötilassa maa-artisokat nahistuvat herkästi.


Alla olevassa kuvassa on maa-artisokan kukkia.





10 kommenttia:

  1. Varmaankin ihana kakku,ja hyvältä tuo näyttääkin:) En edes tiennyt että niiden kasviosat voivat kasvaa niin pitkiksi! Ja kauniit kukat niillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella herkullista. Ei varret aiemmin ole noin korkeiksi kasvaneet, olen tainnut lannoittaa hyvin :) Kun kaivoin mukuloita, oli tunne kuin olisin ollut korkeassa maissipellossa.

      Poista
  2. Todella hieno idea, tällaista on pakko kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  3. Oi, onpa mielenkiintoinen ohje. Minulle ei tulisi ihan ensimmäiseksi mieleen kokeilla maa-artisokkaa kakkuun, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei minullakaan, mutta onhan niitä perunaleivoksia, porkkana-, palsternakka- ja punajuurikakkujakin :) Eli juurekset aika monipuolisesti edustettuina leivonnaisissakin. Miten olisi lanttu- tai nauriskakku?

      Poista
  4. Kiva idea maa-artisokalle!
    Meillä maa-artisokat eivät ole (vielä?) kukkineet, mutta vartta riittää. Viikonloppuna ajattelin katsoa, löytyykö maasta yhtään mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri lajikkeet kukkivat vähän eri aikaan. Uskon, että saat silti satoa :)

      Poista
  5. En osaa muuta sanoa kuin että vau! Maa-artisokka ja mantelimassa kuullostavat kiehtovalta yhdistelmältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat erinomainen yhdistelmä :) Menen kohta nostamaan lisää maa-artisokkia ja laitan niitä uuniin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...