perjantai 5. helmikuuta 2010

Porkkana-inkiväärikeitto


Syömme usein erilaisia kasvispohjaisia sosekeittoja. Ne ovat ihanan nopeita ja helppoja valmistaa. Sosekeitot maistuvat viikonloppuna kevyellä lounaalla tai ruokahalun herättäjänä päivällisellä. Arkena niitä ei kannata supernälkäiselle porukalle tarjota, ainakaan ilman tuoretta leipää ja jälkiruokaa. Aiemmin melkein kaikkiin sosekeittoihin oli tapana lorautella kermaa. Itse pidän kasvisten selkeistä mauista ja kokeilenkin usein muita tapoja maustaa keittoja.

Porkkana-inkiväärikeitto
(4 - 6: lle)

2 rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuna
1 kg porkkanoita kuutioituna
2 omenaa kuutioituna
pala tuoretta inkivääriä raastettuna (n. 1 rkl)
n. 1 l vettä
n. 2 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna
1 rkl sokeria
2 rkl appelsiinimehua

tarjoiluun raejuustoa

Kuullota sipuleita öljyssä hetken aikaa. Lisää porkkanat, omena sekä inkivääri ja kuullota sekoitellen noin 5 minuuttia.
Lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduta kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 30 minuuttia.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää mausteeksi sokeria ja appelsiinimehua ja tarkista maku.
Tarjoile raejuuston ja tuoreen leivän kanssa.

Äidiltäni kauan sitten saamani kliivia kukkii uskollisesti joka vuosi. Tiedän kevään olevan tulossa, kun se päättäväisesti työntää ensimmäistä kukkavanaa kohti valoa.

2 kommenttia:

  1. Voi näitä ihania värejä, kuvia ja myös makuja.
    Piristävää tulla tänne sinun sivuillesi. Ruisleipäreseptiäsi on tarkoitus viikonloppuna kokeilla; oikein tunnne jo lämpimän, tuoreen leivän tuoksun leijailevan keittiössäni! T:Merja "pohojanmaalta"

    VastaaPoista
  2. Kiva, että piristää! Hyviä leipomishetkiä sinne Pohojanmaalle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...