maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kalapihvit ja nokkosperunat


Kalaruoat maistuvat erityisen hyvältä juuri kesällä. Minulla oli pakastimessa kalafileitä, jotka jauhoin monitoimikoneessa, maustoin sitruunankuoriraasteella ja pyöräytin pihveiksi. Nokkonen sopii ihanasti kalaruokien lisukkeeksi, kuten pinaattikin. Tein nopean nokkoskastikkeen, joukkoon kumosin höyryävät uudet perunat ja runsaasti ruohosipulia. Kyllä maistui!

Kalapihvit

500 - 600 g kalafileitä esim. haukea tai ahventa
1 dl murusteltua vaaleaa leipää
1 dl kermaa
1 kananmuna
1 tl raastettua situunan kuorta (luomu)
1 ½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
Paistamiseen: voita tai öljyä

Jauha kala monitoimikoneessa.
Turvota leivänmurusia kermassa ja lisää joukkoon sitruunankuori sekä mausteet.
Muotoile murekeseoksesta pihvejä kylmään veteen kastetuin käsin. Paista pihvejä keskiteholla molemmin puolin kullanruskeiksi.


Nokkosperunat

600 g uusia perunoita
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
1 dl ryöpättyjä hienonnettuja nokkosia
1 dl ranskankermaa
1 tl suolaa
nippu ruohosipulia

Pese ja harjaa perunat. Halkaise ne kahtia ja keitä noin 15 minuuttia.
Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti. Siirrä kattila kylmälle levylle, lisää maito ja sekoita hyvin kunnes seos on tasaista. Siirrä kattila takaisin levylle, lisää nokkoset ja hauduta matalalla teholla kypsäksi, vähintään 5 minuuttia. Sekoita välillä.
Lisää valmiiseen kastikkeeseen ranskankerma ja saksi joukkoon runsaasti ruohosipulia.
Kaada perunoista keitinvesi pois ja kumoa perunat nokkoskastikkeeseen. Sekoita ja tarjoa kalapihvien kanssa.


Puutarhassa on kesä

Kesäisiä lämpimiä päiviä on ollut poikkeuksellisen paljon. Jouduin kastelukannuilla jo antamaan joillekin kasveille ensiapua helteiden aikaan. Tänään puutarha saa kaipaamansa virvoituksen suoraan taivaalta. Pölykin laskeutuu mukavasti.












13 kommenttia:

  1. Houkuttelevan näköisiä kalapihvejä, tunnen melkein tuoksunkin täällä:) Enpä ole niitäkään koskaan itse tehnyt, vaikka tällä ohjeella voisi kokeilla. Kastike varmasti vielä kruunaa maut.

    Puutarhasi on kadehdittavan rehevä.

    VastaaPoista
  2. Vesi kielellä luin kalapihveistä ja ihanasta nokkoskastikkeesta. Minullakin on pakasteessa kalaa, lämminsavukirjolohta, jonka aioinkin laittaa huomenna tuoreen pinaatin kanssas kalaohukaisiksi. Uusia perunoita ei täältä vielä saa. Niitä ja voi-sipulikastiketta odotellessa... terkuin Pia

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia taas kukoistavasta puutarhastasi.Ja kalapullat ovat ihania;tulee tehtyä sellaisia ihan liian harvoin..

    VastaaPoista
  4. Nam! Kuulostaa (ja näyttää!) hyvältä. Meillä olisi pihalla vaikka kuinka paljon nokkosia, mutta en osaa tehdä niistä mitään; tuo nokkosten ryöppääminenkin on ihan vieras asia minulle, en tiedä mitä se tarkoittaa. Pitäisi varmaan perehtyä asiaan.

    VastaaPoista
  5. Nam, nam! Kalapihvit maistuivat varmasti hyvältä.Kalaruuat on muutenkin loistava valinta kesällä, tulee nopsaan myös grillissä, paistoimme foliossa lohta viikonloppuna ja se maistui jotenkin erityisen hyvältä. Varmaan johtui siitä kun kaikki liemi pysyy siellä foliossa ja sitä kautta muhevoittaa kalan. Sulla on täällä kivoja ruokaohjeita, pitääkin alkaa lukemaan tarkemmin.

    Ja aivan ihana, suloisia akileijoja, vaaleanpunaisia...

    Mukavaa kesäviikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Katriina: Hyviä olivat ja nokkoskastike ihanan lempeää. Puutarha rehevöityy vauhdilla. Joitakin taimia pitäisi jälleen vähän ohjailla.

    Pia: Kuulostaapa hyviltä nuo ohukaiset! Uudet perunat ja voi-sipulikastike, sitten on todellinen kesä!

    Yaelian: Kumma, että minunkaan ei niitä niin kovin usein tule tehtyä. Seuraavaksi teen afrikkalaisia kalapyöryköitä, tai siis sellaisia, joita siellä söimme. Ne olivat ihan superhyviä. Vanhoista vihkoistani löysin juuri ikivanhan reseptin.

    Lumikko: Perehdy ihmeessä nokkosiin, pihassasi kasvaa ilmaista ruokaa :) Ryöppääminen on helppoa: kiehuvaan runsaaseen veteen tiputtelet huuhdottuja nokkosen lehtiä ja annat kiehua 5 minuuttia. Sitten lävikköön tai siivilään valumaan. Keräämisestä vielä: muista hanskat :) ja ei kompostin tai navetan lähettyviltä.

    Tuija: Niin, kala jotenkin kuuluu kesään.
    Nuo punaiset akileijat ovat vain ilmestyneet jostakin ja tänä vuonna niitä on tosi paljon. Tyttäreni kutsuu niitä keijukaisiksi :)
    Kiitos, sinulle myös.

    VastaaPoista
  7. Sinun blogisi on niin ihana, että saanko tehdä pienen "mainospostauksen" siitä omaan blogiini? Uskon, että monia kiinnostaisi nämä ihanat reseptit ja kuvat.

    VastaaPoista
  8. Marita: Ilman muuta voit tehdä :) Hauskaa, jos ruoistani ja kuvistani on inspiraatiota muille.

    VastaaPoista
  9. Kiva idea noi nokkosperunat! Täytyypä testata :)

    VastaaPoista
  10. Haukea sillä tavalla kalapihveissä on hyvä käyttää. Tuli nyt kalapihvien himo. Nokkosia en ole ruuanlaitossa käyttänyt, on ennakkoluuloa ollut ja sitä vaan en ole tehnyt. Pitääkö nyt jättää ennakkoluulo taaksepäin?!

    Onko sinulla ollut näin, että et saa kommentoida blogeissa ja käyttää profiilikuvaa? Tosi tylyä, toukokuun lopusta alkaen saan jättää kommentteja vaan nimellä ilman Gtilille kirjautumista ja kuvaa. Bloggerissa luvattiin korjata vika, mutta en pääse edelleen kommentoimaan profiilikuvan kanssa. Mikä avuksi?

    VastaaPoista
  11. Liinu: Ne olivat ihanan lempeän makuisia. Kiva, jos kokeilet :)

    Voisula: Kannattaa ensi keväänä ehdottomasti kerätä nokkosia, niissä on aivan loistava ravintoarvo ja vielä ilmaisiakin ;) Kevät on ollut itselläni niin kiireistä, että en ole riittävästi kerennyt poimimaan ja nyt nokkoset jo kukkivat. Niiltä paikoilta voi toki poimia pitkin kesää, mistä on saksinut aiemmin, koska tekevät uudet nuoret versot.
    Kirjoitapa minulle sähköpostia: omenaminttu@gmail.com, niin koitan auttaa pulmassasi.

    VastaaPoista
  12. Hei Omenaminttu!
    Löysin tänne Maritan blogin kautta, jään seurailemaan mielelläni tätä kauniilla kuvilla ja suussasulavilla ohjeilla höystettyä blogia :)
    Lähdenkin heti selaamaan vanhempia postauksia.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Hei Ellis, kiva kun löysit ja tervetuloa uudelleen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...