Jo pari viikkoa sitten käynnistyi Hävikistä herkuksi-kampanja. Oikein lempiaiheeni: ei mitään ruokaa hukkaan, säästäväinen kun olen.
Melkein mitä vain hedelmiä voi paistaa. Meillä sattui tänään olemaan hieman ylikypsä ananas ja banaaneja. Ne saavat kivan säväyksen paistamisesta ja kauniin raidoituksen parilapannulla. Kastike vielä kruunaa hedelmät.
Paistetut hedelmät ja ananaskinuski
4:lle
4 rengasta tuoretta ananasta
2 banaania
Kastike
25 g voita
½ dl fariinisokeria
½ dl ananasmehua (leikkuulaudalta talteenotettua)
Pinnalle mantelirouhetta
Kuori ananas ja viipaloi.
Kuori banaani ja halkaise pituussuunnassa kahtia.
Sipaise parilapannulle tai tavalliselle paistinpannulle öljyä ja paista hedelmäviipaleet nopeasti molemmin puolin, kunnes ne saavat hieman väriä.
Sulata voi paistinpannulla tai laakeassa kattilassa keskilämmöllä.
Lisää sokeri ja sekoita, kunnes se on melkein sulanut.
Lisää ananasmehu ja kiehauta seos.
Keitä muutama minuutti, kunnes kastike sakenee.
Kaada kastike paistettujen hedelmien päälle ja koristele pähkinöillä.
Iltakävelyllä joen rannassa
Linnut livertävät ja vihreän sävyt ovat kauneimmillaan.
OI miten ihanan näköistä ja niin vihreää jo!
VastaaPoistaPaistetut hedelmät ovatkin herkullisia:)
Nyt on kevät ihan kauneimmillaan!
PoistaHerkkua olivat, juu.
Banaaneja olenkin paistanut, mutta postauksesi innostamana taidan kokeilla myös ananasta joku kerta. Kauniita maisemiakin taas! :)
VastaaPoistaPaistettu ananas on todella herkullista.
PoistaKiitos :)
seems like spring is coming slowly in your area and look so fresh and peaceful.
VastaaPoistaI wish spring came slowlier, so we could enjoy longer :)
PoistaIhania kuvia ja herkullinen ohje ! :) Kevät on ihanaa aikaa <3
VastaaPoistaHerkullista oli :) Kevät ON ihanaa!
PoistaEikö tee ihan mieli haukata tätä kaikkea vihreääkin? On niin ihanan väristä.
VastaaPoistaHedelmiä pitäisi todella käyttää luovemmin. Yksi ihan mielettömän hyvä lihan lisuke on grillattu tai paistettu ananas suolalla ja chilillä maustettuna. Naminaminam!
Kyllä tekisi tosiaan mieli haukata vihreääkin ;)
PoistaAnanas sopii lihan kanssa tosi hyvin. Pitääkin kokeilla tuota versiota, kuulostaa niin herkulliselta.