1 tunti sitten
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Suklaa-omenaneliöt
Minulla on pakastimessa syksyn jäljiltä vielä paljon omenakuutioita. Tällä kertaa upotin niitä kakkutaikinaan. Omenat antoivat kivan säväyksen ja kosteutta. Tosin tämä kakku on muutoinkin ihanan kostea ja sellainen tahmea. Resepti on vuosien takaa äidiltäni. Hän on saanut sen amerikkalaiselta ystävältään, joten kakkuhan on oikeasti Brownie.
Suklaa-omenaneliöt
12 palaa
100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
1 dl pähkinärouhetta
1 pieni omena
Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Levitä suorakaiteen muotoiseen (20 x 30 cm) vuokaan leivinpaperi.
Pese ja kuori omena ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
Sekoita margariini ja sokeri sähkövatkaimella, kunnes seos on tasaista ja vaaleaa.
Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet ja omenakuutiot ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
Levitä taikina vuokaan ja paista noin 25 minuuttia.
Anna jäähtyä hetken aikaa ja leikkaa neliöiksi.
Leivonnaisen kuuluu jäädä hieman taikinamaiseksi.
Olin tänään hiihtämässä. Ihan näin kaunis ei maisema ollut. Lumi pöllysi pellon reunalla isoina pyörteinä ja metsän reunalla puut heiluivat niin, että tiukkaan vedetyn hupunkin läpi kuului valtaisa humina. Oli kiva hiihdellä, kun tuuli työnsi selästä. En vain tajunnut millaista olisi sivakoida takaisin päin. No, urheasti puskin kotiin läpi tuulen ja tuiverruksen.
Tunnisteet:
kakut,
nähtävyydet ja luonto,
talvi
tiistai 22. tammikuuta 2013
Kaalisalaatti
Talvella erilaiset kaalisalaatit maistuvat. Ne ovat raikkaita ja niissä on mukava purutuntuma. Monet kaalisalaatit mehustuvat ja ovat hyviä vielä seuraavanakin päivänä, mutta tämän salaatin juju on rapeus ja siksi se kannattaa valmistaa juuri ennen tarjoilua.
Kaalisalaatti
4:lle
lohko
keräkaalia
1
porkkana
1
varsisellerin varsi
koristeeksi
ruohosipulia tai varsisellerin lehtiä
Kastike
2
rkl majoneesia
2
rkl kermaviiliä
2
tl sitruunamehua
½
tl sinappia
1
tl siirappia
Suikaloi
kaali ohuesti, esimerkiksi juustohöylällä.
Kuori
ja raasta porkkana ja paloittele varsisellerin varsi.
Yhdistä
kasvikset isossa kulhossa.
Sekoita kastikkeen aineet. Kaada kastike
kaalisalaattiin ja sekoita hyvin.
Siirrä salaatti tarjoilukulhoon ja koristele ruohosipulilla tai
varsisellerin lehdillä.
Raikkaita pakkaspäiviä on riittänyt ja aurinkokin on pilkistellyt useana päivänä.
Tunnisteet:
kasvisruoat,
nähtävyydet ja luonto,
salaatit,
talvi
lauantai 12. tammikuuta 2013
Täytetyt uuniperunat
Mietin tovin onko täytetty uuniperuna pikkuruoka, kun lisäsin tähän tekstiin tunnisteet. Päädyin tunnisteissa myös pikkuruokaan, mutta niin täyttävää peruna oli, että minulle riitti yksi vaikka olin juuri tullut pitkältä lenkiltä.
Täytteitä on kiva tehdä erilaisia, mutta hyvin pärjää yhdelläkin. Meillä oli tänään tarjolla kalatäytettä, salaattia ja uunituoretta juureen tehtyä ruisleipää. Keittiössä on nyt mukavan lämminn, kun uuni on ollut päällä monta tuntia.
Täytetyt
uuniperunat
4:lle
4–8
isoa perunaa (Rosamunda)
½
rkl öljyä
Pane
uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Pese
perunat juuresharjalla, kuivaa talouspaperilla ja voitele
kauttaaltaan öljyllä.
Pistele
perunoiden kuoriin haarukalla reikiä ja nosta perunat pellille
leivinpaperin päälle.
Kypsennä
perunoita uunissa noin tunnin ajan. Varmista kypsyys kokeilemalla
haarukalla.
Viillä
kypsiin perunoihin veitsellä ristiviillot, anna hetken jäähtyä ja
purista varovasti niin, että peruna ”aukeaa”.
Täytä
perunat haluamallasi täytteellä. Kukin täyte riittää noin 4:lle
perunalle.
Kalatäyte
150
g kylmäsavustettua kalaa
pieni
pala purjoa
2
dl ranskankermaa
ripaus
suolaa
ripaus
mustapippuria
Paloittele
savukala pieniksi kuutioiksi.
Pese
purjo huolellisesti ja hienonna.
Sekoita
kala ja purjo ranskankerman joukkoon ja mausta.
Lihatäyte
75
g savustettua lihaa, esim. poroa
200
g tuorejuustoa
2
rkl maitoa
½–1
tl raastettua piparjuurta
ripaus
suolaa
Sekoita
tuorejuusto notkeaksi ja ohenna maidolla.
Suikaloi
liha ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Kasvistäyte
1
dl kuorettomia manteleita
400
g pakasteherneitä sulatettuna
nippu
mintunlehtiä
1
rkl sitruunamehua
½–1
tl suolaa
2
rkl öljyä
Mittaa
mantelit monitoimikoneen kulhoon ja jauha hienoksi.
Lisää
mantelijauheen joukkoon herneet, mintunlehdet, sitruunamehu ja suola
ja soseuta mahdollisimman hienoksi.
Lisää
monitoimikoneen syöttöaukosta öljyä pikkuhiljaa, kunnes sakeus on
sopivaa. Tarkista maku.
Tunnisteet:
kalaruoat,
kasvisruoat,
liha,
pikkuruoat,
uuniruoat
tiistai 8. tammikuuta 2013
Suklaajuoma
Meillä jäi joulun ajalta paljon suklaata jäljelle. Sulattelin konvehteja ja tein niistä jälkiruoaksi ihanan juoman. Taidan tehdä vielä monta tällaista.
Suklaajuoma
3–4:lle
Juoma
6
dl maitoa
1
tähtianis
100
g suklaakonvehteja
1
tl vaniljasokeria
Pinnalle
nokare
kermavaahtoa
Mittaa
pinnoitettuun kattilaan maito ja tähtianis. Kuumenna koko ajan
sekoittaen.
Kun
maito höyryää voimakkaasti, ota kattila pois levyltä ja lisää
suklaakonvehdit hieman paloiteltuina.
Anna
suklaan sulaa rauhassa ja sekoita sitten joukkoon vaniljasokeri.
Poista
tähtianis ja kaada laseihin. Lisää pinnalle halutessasi nokare
kermavaahtoa. Tarjoa heti.
Räntäisenä päivänä tämä söpö kastunut oravainen ihmetteli ulko-ovella. Hetken kuluttua näin sen pihalla piilottelemassa käpyjä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)