Näitä helppoja sämpylöitä teen usein. Jätän taikinan melko löysäksi, kohotan hyvin ja nostelen kauhalla kekoja pellille tai kaadan taikinan hyvin jauhotetulle leivinpöydälle ja otan leipurinlastalla neliskanttisia paloja. Taikinaa ei enää kohoteta vaan sämpylät paistetaan heti kuumassa uunissa ruskeiksi ja rapeiksi.
Teen myös usein niin, että leivon taikinan illalla, kohotan jääkaapissa, kauhon aamulla pellille ja paistan. Niin tein tänä aamuna ja olivatpas hyviä!
Helpot sämpylät
7 dl
vettä
25 g
hiivaa
1 rkl
hunajaa
2 tl
suolaa
1 ½ dl
täysjyvävehnäjauhoja
1 dl siemeniä, hiutaleita tai leseitä
noin 11 dl vehnäjauhoja
Pinnalle siemeniä
Liuota
hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon hunaja ja suola.
Lisää
jauhot ja alusta käsin tai yleiskoneella. Taikinan kuuluu jäädä
melko löysäksi.
Anna
taikinan kohota 1 ½–2 tuntia.
Ota
taikinasta kauhalla paloja pellille leivinpaperin päälle. Ripottele
pintaan hieman jauhoja ja siemeniä ja taputa kevyesti.
Paista
240-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Voit
kohottaa taikinan myös yön yli jääkaapissa. Koska taikina on
silloin kylmää, paista sämpylöitä hieman kuumemmassa
uunissa, 250 asteessa runsas 15 minuuttia.
Nam, helppoja reseptejä tarvii aina. Nämä tuntuvat kivoilta, varsinkin jos taikinan voi tehdä illalla valmiiksi. Mikä on parempaa aamulla kuin juuri paistettu leipä/sämpylät...Kiitos
VastaaPoistaTotta, varsinkin viikonlopun aamiainen ei voisi paremmin alkaa :)
PoistaSämpylät, niitä teenkin tällä viikolla, kiitos muistutuksesta, nam :) Hienon hieno puu!
VastaaPoistaKiva, että teilläkin herkutellaan pian sämpylöillä :)
PoistaMenu Australia for tasty menus and prices from the best restaurants. Share the deliciousness with your friends and enjoy the flavors of Down Under.
VastaaPoista