tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulupuuro


Riisipuuro taitaa kuulua aika monen kodin jouluperinteisiin. Niin meilläkin. Jos teen puuron vähälaktoosisesta maidosta, käytän erilaisia vippaskonsteja, jotta puuro ei muuttuisi väriltään rusehtavaksi. Pitkä haudutusaika vaikuttaa värin muuttumiseen (Maillard-reaktio), joten olen yrittänyt lyhentää hauduttamista mm. turvottamalla riisejä etukäteen tai lisäämällä maitoa pikkuhiljaa, kuten risottoa valmistaessa. Olen myös joskus keittänyt puuron veteen ja lisännyt lopuksi kermaa tai veteen sekoitettua maitojauhetta. Useimmiten keittelen puuron kuitenkin laktoosittomaan maitojuomaan, jolloin väri ei juurikaan muutu. Uunipuuro on mielestäni ihan parasta, mutta harvoin se pysyy kauniin valkoisena.

Riisipuuro
4:lle

4 dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 dl maitoa
½ tl suolaa

Mittaa vesi ja riisit pinnoitettuun kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin, noin 10 min.
Lisää maito ja sekoita, kunnes puuro alkaa poreilla.
Pienennä lieden tehoa ja sekoittele niin kauan, että puuro poreilee enää aivan hiljalleen. Hauduta kannen alla kypsäksi välillä sekoittaen, noin 40 minuuttia.
Lisää lopuksi suola.


8 kommenttia:

  1. Riisipuuro on kyllä hyvää! Ja jouluna etenkin kanelin ja sokerin kanssa. :)

    Hyvää joulun odotusta, Omenaminttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti juuri kanelin ja sokerin kanssa :)

      Kiitos samoin Katja!

      Poista
  2. Riisipuuroa täytyy kyllä saada kerran vuodessa, meillä tosin vegaanisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähintään kerran vuodessa :) Vegaaninen on varmaan hyvää myös.

      Poista
  3. Riisipuuro onkin ainoa perinteinen jouluruoka, jota meillä syödään. Tosin tänään kuulin juuri ääniä ohrapuuron puolesta. Ensimmäinen puolikas lautasesta syödään voin kanssa, toinen puolikas kanelin, sokerin ja maidon kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohrapuuro on myös tosi hyvää, mutta jotenkin tuo riisiversio mielestäni kuuluu juuri jouluun. Aika hauska syödä ensin voin kanssa ja sitten kanelin ja sokerin - vähän niin kuin pääruoka ja jälkiruoka ;)

      Poista
  4. Kiitos tuosta vesi-kerma -vinkistä. Itse teen joskus riisipuuron ihan tavalliseen maitoon ja sitten kärvistelen mahavaivojen kanssa. Ja kyllä hellalla haudutettu puuro uunipuuron voittaa: siinä maistuu se vaivannäkö, mikä uunipuurosta puuttuu. Mehukeiton kanssa maistuu myös, kun on ensin voisilmän kanssa herkuteltu. Hyvää joulunaikaa, t. Sanni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanot: maistuu vaivannäkö :)
      Oikein hyvää joulunaikaa sinulle myös Sanni!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...