Olen jo monta päivää odotellut vesi kielellä päärynöistä, homejuustosta ja hunajaisista pähkinöistä koottua salaattia. Tänään sitä sitten tein. Olen ennenkin kyseisestä salaatista kirjoittanut, mutta se on niin herkullinen, että ansaitsee tulla julkaistuksi uudelleen.
Päärynä-homejuustosalaatti
(4:lle)
1
ruukku lehtisalaattia
½
ruukkua rucolaa
2–3
kypsää päärynää
150
g homejuustoa
1–1
½ dl hunajaisia saksanpähkinöitä (ohje ohessa)
oliiviöljyä
vaaleaa
balsamietikkaa
Huuhdo
ja kuivaa salaatit.
Pese
ja viipaloi päärynät.
Paloittele
tai murustele homejuusto.
Annostele
lautasille tai vadille salaatit, päärynäviipaleet, juustopalat ja
jäähtyneet saksanpähkinät. Pirskottele annoksille hieman
oliiviöljyä ja balsamietikkaa.
Hunajaiset
saksanpähkinät
3
dl saksanpähkinöitä puolitettuina
1
rkl voita
1
rkl hunajaa
1
tl sokeria
ripaus
suolaa
Pane
uuni kuumenemaan 175
asteeseen.
Sulata
isossa paistinpannussa voi ja hunaja ja anna niiden kiehahtaa.
Ota
pannu pois levyltä, lisää pähkinät ja sekoita hyvin.
Kaada
pähkinät pellille leivinpaperin päälle, ripottele pintaan sokeri
ja ripaus suolaa. Sekoita ja levitä pähkinät tasaisesti pellille.
Paista
uunissa noin 8
minuuttia. Jäähdytä hyvin.
Nauti
pähkinät sellaisenaan tai käytä pikanttina lisänä salaateissa.
Vajaa viikko sitten oli vielä muhkean luminen maisema ja piha oli hautautumassa lumeen. Viime yönä kattolumet päättivät laskea liukumäkeä ja taivuttivat talon kulmalta rännit mukanaan ja repivät vuorilautojakin. Ryminä oli niin kova, että heräsin.
Pian vuosi vaihtuu. Tuokoon uusi vuosi kaikille lukijoilleni paljon hyvää tullessaan!