keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tyrnikakku



Vielä yksi kiva resepti pääsiäiseksi. Tämä tyrnikakku on paitsi näyttävä myös helppo, sillä uunia ei tarvita lainkaan. Kakku kootaan tavallisista tai gluteenittomista kaurakekseistä, kirpakasta tyrnikiisselistä, kermaisesta täytteestä ja viimeistellään marengeilla ja tyrnimarjoilla.

Tyrnikakku
8–10:lle
 
Pohja
200 g kaurakeksejä tai keliaakikolle gluteenittomia kaurakeksejä
50 g voita sulatettuna

Tyrnitäyte
2 dl tyrnimarjoja tai 1 dl valmista tyrnimehua
1 ½ dl tomusokeria
1 rkl maissitärkkelystä
2 kananmunaa
25 g voita

Päälle
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tyrnimehua

Koristeluun
marenkeja
tyrnimarjoja

Murskaa kaurakeksit survimella kulhossa tai muovipussissa kaulimella painellen.
Lisää sulatettu voi ja sekoita.
Painele seos ison vuoan tai tarjoilulautasen pohjalle. Siirrä kylmään odottamaan.
Keitä tyrnimarjoja 1 dl:ssa vettä noin 10 minuuttia. Aseta tukevan kulhon päälle siivilä ja kaada tyrnit siivilään. Hierrä marjoja, kunnes kaikki mehu on irronnut niistä. Jäähdytä mehu. Säästä 1 rkl mehua kakun päällystä varten.
Kaada tyrnimehu kattilaan, lisää tomusokeri, maissitärkkelys ja kananmunat. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa. Ota kattila liedeltä, lisää paloiteltu voi ja sekoita seos tasaiseksi. Jäähdytä tyrnitäyte.
Levitä jäähtynyt tyrnitäyte keksipohjalle.
Vaahdota kerma.
Sekoita tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri ja tyrnimehu vispilällä keskenään. Kääntele joukkoon kermavaahto.
Koristele kakku murskatuilla marengeilla ja tyrnimarjoilla.



Hyvää pääsiäistä kaikille!

20 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen oloinen kakku...oon vähän blondi...saako tyrnimarjamehua ihan taviskaupoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän isommista taviskaupoista saa tyrnimehua :) Tai ainakin täällä päin.
      Maukasta pääsiäistä teille!

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta!
    Hyvää pääsiäistä myös sinulle! :))
    / 16-vuotias tyttö

    VastaaPoista
  3. Taas olet keksinyt jotain kaunista ja kiinnostavan kuuloista! Tuotahan on ihan pakko kokeilla :-)
    Mulla kyllä taitaa mennä pääsiäinen ilman ainuttakaan herkkua tai suklaamunaa, kun unohdin kokonaan ostaa niitä kaupasta ja nyt en pääse kauppaan - no kai niitä saa alennuksella pääsiäisen jälkeen ;-)
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, aika harmillinen unohdus. Ei taida auttaa muu kuin odottaa pääsiäisen jälkeen. Tai mitä jos koristelet muutaman pajunoksan ja kokeilet onneasi naapurissa? ;)

      Poista
  4. Ihana kakku ja vesi herahti kielelle sillä tyrni on suosikkimarjojani, mukavaa pääsiäisenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että sinulla on kivoja tyrniohjeita. Se on kyllä niin hyvä marja!

      Poista
  5. Oi että kun näyttää hyvältä! Mukavaa Pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  6. Tyrnikakku on vähän kuin suomalainen versio englantilaisesta eton messistä :) Näyttää hyvältä, vaikka tyrnimarjoista tulee aina mieleen mummoni joka pakotti meidät lapset syömään marjoja niiden terveellisyyden takia. Ihan sillälailla pelkiltään ne ei (välttämättä) ole mitään herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nuo tyrnimarjat minustakaan ihan sellaisenaan hyviä ole, liian kirpeitä. Terveellisiä toki ;)

      Poista
    2. Jöseees, miten jumalaisen näköinen kakku. Huomenna on pakko murtautua johonkin kauppaan, että saa tarveaineet tuohon. (Jos luet lehdestä jostakin kauppamurrosta, se en sitten ole minä ;-D).

      Poista
    3. Upsista - ihan murtoihinko houkutan ;)

      Poista
  7. Aivan valloittavan herkullisen näköistä, huomiselle etsimäni tyrnijälkiruoka taitaa olla tällä selvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, teilläkin tykätään tyrneistä :)

      Poista
    2. Todellakin :) Saatiin kakku onnistumaan erinomaisesti, kiitos loistoreseptistä! Tyrni taipuu monenlaiseen makeaan herkkuun, kokeilimme nimittäinkin samana viikonloppuna myös tällaista ja hyvin toimi http://keittotaiteilua.blogspot.fi/2013/04/tyrnikukko.html

      Poista
    3. Kiva, että onnistui!
      Tosi herkullisen kuuloinen tuo tyrnikukko. Kokeilen, jos saan syksyllä lisää tyrnejä :)

      Poista
  8. Hei, ihana kakku! Miten luulet tyrnitäytteen käyttäytyvän normaalin täytekakun välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytekakussa voisi täyte olla vähän paksumpaa, joten maissitärkkelystä vähän enemmän.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...