tiistai 7. tammikuuta 2014

Tortillat


Kotitekoiset tortillat ovat ihan tavattoman hyviä. Lisäksi vielä niin kivoja tehdä, että ihmetyttää kuinka herkästi kaupassa turvaudun "kumilättyihin". Tuoteselostetta lukiessa vakuutan joka kerta, että näitä en enää ostoskärryyni laita. Ehkä en enää.

Tortillat
8 kpl

2 dl vehnäjauhoja
2 dl maissijauhoja (keltaista)
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ dl öljyä
n. 1 dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää öljy ja vettä sen verran, että saat sekoitettua kiinteän ja tasaisen taikinan.
Peitä taikina kelmulla ja anna levätä noin 15 minuuttia.
Jaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä 8 palaan.
Pyöritä palat palloiksi ja kauli pyöreiksi ohuiksi paistinpannun pohjan kokoisiksi levyiksi. (Kauli kuten karjalanpiirakkapohjat.)
Pane kunkin levyn väliin kevyesti kostutettu talouspaperi, jotta levyt eivät kuivu ja tartu toisiinsa kiinni.
Kuumenna valurautainen paistinpannu ilman rasvaa ja paista tortilloja molemmin puolin kunnes niihin ilmestyy ruskeita laikkuja. (Melko kuumalla pannulla alle minuutti / puoli.)
Pinoa kypsät tortillat ja peitä kostutetulla talouspaperilla tai leivinliinalla.

Vinkki: Jos käytät tortilloja myöhemmin, kääri ne kevyesti kostutettuun talouspaperiin, pane muovipussiin ja säilytä jääkaapissa. Tortillat säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.



Quesadillat maissitäytteellä
2–4:lle

4 tortillaa
1 rkl öljyä
½ paprika kuutioituna
½ –1 chilipaprika hienonnettuna (ilman siemeniä)
½ punasipulia viipaloituna
2–3 dl juustoraastetta
200 g pakastemaissia sulatettuna

Tarjoiluun
tacokastiketta
guacamolea
kermaviiliä

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele 2 tortillaa ja pane ne pellille leivinpaperin päälle öljytty puoli alaspäin.
Ripottele tortilloille puolet juustoraasteesta, maissi, paprika, chilipaprika ja punasipuli. Ripottele loppu juustoraaste sipuleiden päälle.
Aseta loput tortillat täytteiden päälle. Paina kevyesti ja voitele päälipuolelta.
Paista uunissa noin 10 minuuttia.
Leikkaa 4–6 osaan pitsaleikkurilla.
Tarjoa tacokastikkeen, guacamolen ja kermaviilin kanssa.

Kuusijärvi
Monia pimeitä ja synkkiä päiviä, mutta tällaisista sumuisista hetkistä ei voi olla pitämättä.






17 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. :)
    Ootko ikinä kokeillut tortillalättyjä esim. täysjyvä tai jopa ruisjauhoista? Tekisi mieli kokeilla, mutta onhan tortillalätyt tietenkin alumperin juurikin vehnä- ja maissi jauhoista tehtyjä.
    Saattaisivat maistua tosi terveellisiltä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin tortillat ovat varmaan kokonaan keltaisesta maissijauhosta. Olen kokeillut pelkällä maissilla, mutta niitä oli hieman haastavaa kaulia, siksi ohjeessani puolet maissia ja puolet vehnää. Keltaisen maissijauhon ravintoarvo on ihan kohtuullinen, joten terveellisempiä ovat kuin pelkästä vehnästä ja maissi antaa kivaa makuakin :)

      Poista
  2. En ole kauhean suuri tortillojen ystävä mutta tuo kasa näyttää kyllä tosi hyvältä! Mulla oli aikoinaan veljeltä saatu tortillaprässikin,mutta se hävisi jossain muutossa.
    Kuvistasi ei uskoisi että on tammikuu.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullutkaan tortillaprässistä. Käyttääkö tortillakansa yleensä prässiä?

      Ei tosiaan tammikuuksi uskoisi. No, loppuviikosta on tulossa kuulemma lunta :)

      Poista
    2. Juu taitavat siellä Meksikossa käyttää sellaisia.Se prässi oli tällainen

      http://www.crateandbarrel.com/tortilla-press/s310352

      Poista
  3. Oi, quesadillat ovat niin hyviä! Olen niihin tutustunut nyt vuoden aikana, ja kiva saada tästä resepti kokeiluun itsellekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monien juhlapyhien jälkeen kasvisruoat maistuvat erityisen hyviltä :)

      Poista
  4. Hauska sattuma! Mäkin juuri pari viikkoa sitten tein ekaa kertaa ite tortillalettuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Lotta! Kaupan versiot ovat itsetehtyjen jälkeen tosi kumimaisia. Ysien kanssa myös joka vuosi paistellaan ja kaikki tykkäävät.
      Arvaa vaan alkoiko kiinnostamaan tuo Jaelin mainitsema tortillaprässi ;)

      Poista
  5. Totta puhut. Tortilloja on kiva ja helppo tehdä ja ne maistuvat itsethetynä tuhat kertaa paremmalta.

    ...silti minäkin toisinaan sorrun kaupan hyllyn valmiisin lättyihin...on se kyllä kumma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kumma juttu. Jos hankkisikin tuollaisen Jaelin vinkkaaman tortillaprässin ;)

      Poista
  6. Pidän tortilloista, mutta kaupan läpyskät kyllästyttävät. Silti ei ole koskaan tullut mieleen tehdä itse. Nyt teen kyllä ryhtilikkeen.

    Hyvä kun eksyin tänne. Kiva blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että eksyit :)

      Ryhtiliike tässä asiassta kannattaa taatusti, niin hyviä ovat omatekoiset tortillat.

      Poista
  7. Paistelen myös toritlloja itse alustapitäen valmistaen. Kaupan lättyjen lisäaine-litania on aika hurja ja maku tosiaan aivan toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta luen sen litanian ja kauhistelen, mutta kiireessä sorrun silloin tällöin. Ehkä en enää :) Ja varmasti en, jos hankkisin tortillaprässin ;)

      Poista
  8. Voiko lätyt tehdä etukäteen (tunti-pari ennen tarjoilua) vai kovettuvatko/murenevatko helposti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus meillä on jäänyt paistettuja tortillapohjia yli ja ne ovat ihan hyvin säilyneet jääkaapissa muovipussissa kosteaan talouspaperiin käärittynä. Tärkeää on niiden peittäminen, muuten kovettuvat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...