sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pähkinäinen aroniakakku


Pakastimestani löytyi vielä muutama rasia marja-aronian marjoja. Tämä erittäin herkullinen pähkinäinen kakku sopii hienosti adventtiaikaan tai vaikka joulupöytään.

Pähkinäinen aroniakakku

3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita, sulatettuna
1 dl kermaviiliä
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g mantelimassaa
3 dl pakastettuja marja-aronian marjoja

Pähkinäkuorrute:
3 dl pähkinöitä (esim. hassel, pekaani, cashew)
50 g voita
½ dl sokeria
½ dl hunajaa
2 rkl vehnäjauhoja
½ tl kanelia
2 rkl maitoa

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka.
Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi pienessä kattilassa. Heti kun voi on sulanut, siirrä kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon kermaviili. Kaada seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti.
Raasta mantelimassa.
Sekoita keskenään kuivat aineet, raastettu mantelimassa ja marja-aroniat ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan ja paista uunin alatasossa noin 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kakun kypsyyttä puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä.
Valmista kakun kypsyessä pähkinäkuorrute. Paloittele pähkinöitä hieman pienemmiksi. Mittaa kaikki kuorrutteen aineet kattilaan, keitä matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Kaada kuorrute valmiin, kuuman kakun pinnalle. Siirrä uuniritilä keskitasolle ja jatka kakun paistamista vielä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä kakkua hetken aikaa, irrota vuoan reunus ja siirrä kakku lastan avulla ritilälle tai tarjoiluastiaan.



Talvi on tullut!








13 kommenttia:

  1. Talvi on tullut tännekin! Hurraa! Ihana valoisuus ja joulutunnelma.

    Kakku näyttää herkulliselta, rakastan pähkinöitä leivoksissa. Toskakakku on yksi lemppareista, sinun kakussasi on kyllä selkeästi toskafiiliksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lumi tuli hyvään aikaan!!! Ja toivottavasti pysyy!
      Juuri näin: toskafiilistä kakussa :)

      Poista
  2. Tuon on pakko olla superhyvää koska siinä on marsipaania ja pähkinöitä;D
    Marja-aronioitahan en ole koskaan maistanut...
    Teillä talvi,meillä tänään melkein hellettä,mutta huomenna ehkä sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On superhyvää!
      Ai hellettä siellä, no, sade raikastaa :)

      Poista
    2. 'Tänään sataa mutta on 20 astetta eli aika jees sää;D

      Poista
  3. Ohje vaikuttaa herkulliselta.
    Mukavaa, kun lunta vihdoinkin satoi <3 Ottamasi kuvat ovat hienoja!
    Ihanaa joulukuuta sinulle :)
    /15-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kovasti lumesta. Lumi tuli juuri hyvään aikaan!
      Suloista joulun odotusta sinulle!

      Poista
  4. Pähkinöitä ja marjoja, tuo ei voi olla kuin herkullista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pähkinät ovat niin mahdottoman hyviä leivonnaisissa ja toki muutenkin.

      Poista
  5. Aivan ihanan näköinen tuo pähkinäkuorrute! Tätä on kyllä pakko kokeilla, sillä äitini rakastaa pähkinöitä!

    VastaaPoista
  6. Ainekset ois kyllä sillä mallilla, että pakko olla hyvää tuon. Voisi itsekkin kokeilla tässä joulun alla tuota. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...